Parantava räkäjuuri

Jo ihan kesällä bongasin tosta saunan edustan sekapuskasta tyypin, jota en mielestäni ollu huomannu ennen. Nyt se tuntu valtaavan monta neliötä tilaa eli kyllä se varmaan siinä on ollu jo aiemmin. 

Viimeksi pari viikkoa sitte (syyskuussa siis) mökillä käydessä katoin, että tyyppi kukkii edelleen ja vetää puoleensa pörriäisiä. Muuta niille ei ollukkaan tarjolla. 

Tämä tapaus on rohtoraunioyrtti (räkäjuurenakin tunnettu). Pieni mahdollisuus on, että vois olla myös tarharaunioyrtti, mutta koska kukat ei ole siniset eikä muutu siniseksi, niin meen tolla rohtoraunioyrtillä. Virallinen ero on, että tarharaunioyrtillä on siipipaltteettomat lehdet. Yritin hetken selvittää, että niin mitä. Luovutin. Molemmat tykkää haastavista kasvupaikoista, josta siis raunioviittaus nimeen.

Kuten rohtoinen nimi kertoo, niin kyseessä on vanha lääkekasvi. Räkäjuuri taas viittaa limaiseen juureen, joka juurikin (hihi) se osa, jota lääkkeenä käytetään. (Huom. älä googlaa räkäjuurta.) 

Yrittitarha.fi kertoo, että vaikuttavana aineena on allantoiini, joka edistää solujen uusiutumista eli haavojen, mustelmien ja luunmurtumien parantumista sekä arpeutumista. Tuoretta survottua juurta tai juuresta tehtyä keitettä on käytetty kääreiden muodossa. Myös kuivatusta ja jauhetusta juuresta voi tehdä puuroa samaan tarkoitukseen. Sisäisesti juurta ei pidä käyttää, jos haluaa välttää maksavaurion, syövän ja laskimotukkeuman. Ehkäpä en lähe tätä testaamaan edes ulkoisesti. 

Extravinkki: Jos sulla on rohtoraunioyrttiä hävitettävän paljon, niin tomaatti ja pottu tykkää siitä kompostoituna sen kaliumpitoisuuden vuoksi.  

Myrkyllinen karkulainen

Kuten kaikkea erityisen kaunista, tätäkin uutta ja tuntematonta yksilöä löytyy tontilta vain yksi varsi. Liekö jonku linnunkakan mukana päätyny tänne, koska väitän, että oisin hänet huomannu ja tunnistanu jo, jos hän ois täällä aiemmin ollu.

Nykyäänhän voi asioita kuvata suoraan Googleen ja saada tunnistuksia, mutta se tuntuu jotenki liian helpolta ja epäurheilijamaiselta. Koitin siis tapani mukaan googlata "kellokukka punainen", "kellokukka leopardikuvio" ja vaikka mitä ilman onnistumista. Joten päädyin lopulta kuitenki LuontoPortin tunnistuskoneen pariin. 

Hän on rohtosormustinkukka. 

Hän viihtyy kivisillä rinteillä, metsänreunoissa, joutomailla ja puutarhoissa. Meidän mökkipiha on kaikkea tuota. Kyseessä on karkuteillä oleva koristekasvi, jonka ei pitäisi karata kovin kauas alkuperäiseltä kasvupaikalta. Nyt ois jännä tietää mistä asti se on tänne eksyny. 

Rohtosormustinkukka on kaksivuotinen ja tekee ekana vuonna vasta lehtiruusukkeen (mitä se tarkoittaakin) ja vasta tokana vuonna kukat. Eli jos haluaa hänen jatkossakin kukkivan, niin taas ois lippusiimalle käyttöä, ettei käy kuin auringonkukille. 

LuontoPortti kertoo, että kukka on kellomainen tai suppilomainen ja "hieman vastakohtainen". Lisäksi hän voi olla sinipunainen, punainen tai joskus valkoinen tai vaaleankeltainen. Eli ristiriitainen ja ilmeisen päättämätön? Ilmeisesti mun ois myös pitäny tajuta googlata "täplikäs" eikä "leopardikuvioinen". 

Hedelmäkota on hänellä "puikea". Puikeasta tuli just mun uus suosikkisana. Kuvailussa on muitakin hauskankuuloisia termejä, joista en ymmärrä mitään: yhdislehtinen, nyhälaitainen, huopakarvainen...

Sitten meneekin jännäksi. "Maanpäälliset osat ovat hyvin myrkyllisiä. Rohtosormustinkukan väitetään olevan sydämen toimintaan voimakkaimmin vaikuttava kasvi ja voi pieninäki määrinä aiheuttaa pahan myrkytystilan ja jopa kuolemaan johtavan kammiovärinän." 

Lippusiimasta puheen ollen, onneksi rohtosormustinkukkaa ei ole ollu saatavilla, kun trimmaava mies on puuhastellu täällä.

Maksaruoho, maksaruoho, maksaruoho...

Pujoa kitkiessä bongasin taas yhen pörriäisten suosikin. Keltaista kukkaa mattomaisena kasvustona kivikkoisessa, kuivassa paikassa puskevan tyypin. 

Äkkiseltään googlaten hän vaikutti keltamaksaruoholta. Siis kukat täsmäs, mutta varret ei. Keltamaksaruohossa on sellaset mehikasvimaiset palleroiset varret ja tässä taas semisti tavalliset tasaset varret, jonka varrella sahalaitaisia lehtiä. 

Luontoportti kyllä ehdotteli, että keltamaksaruohon voi sekoittaa särmämaksaruohoon, mutta siinäki varret oli keltamaksaruohomaiset ja sitä paitsi sitä kasvaa luonnonvaraisena vain ahvenanmaalla. (Vaikka tokihan en tiedä mitä tänne on aikanaan istutettu ja mikä kasvaa itellään.) Muita lähisukulaisia on kesämaksaruoho ja valkomaksaruoho.

Sen verran löysin sitä Luontoportin tuntomerkkeihin täsmäävää oikeeta keltamaksaruohoakin (alla), että varmistuin tän toisen tyypin olevan joku muu. 

Nyt meni niin vaikeaksi, että pakko oli kysyä neuvoa biologiystävältä. Vastaus tuli noin minuutissa. Siperianmaksaruoho. Tuntomerkkien ja ystävän perusteella pakko uskoa, vaikka Luontoportin sivuilla olevan levinneisyyskartan mukaan on kevyesti ohkaset mahikset, että sitä kasvais luonnonvarasena täällä, mutta mahikset kuitenki. Ja voihan se tosiaan olla, että sitä on istutettu tänne. 

Tulipa nyt kuitenki tunnistettua parit maksaruohot kerralla eli keltamaksaruoho ja siperianmaksaruoho. Tunnistukset suunnilleen numeroilla 32 ja 33. 

Ps. Alkaa oleen toi pujo pahimmillaan ja sehän sellanen tyyppi, joka saattaa aiheuttaa allergian vaikka sitä ei ennestään olis eli kannattaa nyppiä pois tavatessa. Pujotunnistuspostaus täällä (tunnistus by äiti). 

Hyvä perhoskasvi

Tuntuu, että joka puolella mökkipihaa on nyt tollasia keltasia päivänkakkaroita. En oo niihin juurikaan aiemmin kiinnittäny huomiota tai sitte niitä ei oo aiemmin ollu noin paljon, mutta nyt pisti sen verta silmään, että aattelin tunnistella pois.

Oliki yllättävän vaikea. Kun hakee keltaista päivänkakkaraa, niin huomaa, että moni on erehtyny luuleen tätä tyyppiä keltasauramoksi, vaikka keltasauramolla on valtavasti isompi mykerö (eli se keskiosa) verrattuna terälehtien pituuteen. 

Tää onki kevätvuohenjuuri.

Marttojen mukaan kevätvuohenjuuri on perinneperenna, vaatimaton ja hyvä perhoskasvi eli se tuottaa mettä perhosille. Hyvä perhoskasvi on näistä asioista mun suosikkiasia. 

Vaikkakaan kuviin ei perhoset nyt ehtineet.

(Kävi muuten googlatessa ilmi, että Sotkamossa on  Perhospuutarhuri-niminen taimisto, joka on erikoistunu lisäämään luonnon monimuotoisuutta ja auttamaan pölyttäjiä. Tykkään.)

Nyt kutsuu mua yks toinenki kuusama

Keväällä, kun raivattiin angervopuskasta lisää tilaa uusille pensasmustikoille, Mies kyseli, että mikä tuo taempana kasvava pensas on ja pitäskö senki kasvua rajottaa. En ollu sitä vielä tunnistanu ja koska se vaikuttaa olevan enimmäkseen harmiton, niin jätettiin toistaiseksi rauhaan. 

No sitte kesällä siinä käväs ihan pienenpienet valkoset kukat niin nopeesti, että en kerenny edes kuvia ottamaan, joten tunnistus lykkäänty taas. Nyt pensaassa loistaa kirkkaat punaiset marjat, joten google sai kysymyksen "iso pensas, punaiset marjat" ja kuvahaku päälle.

Ihan eka linkki osas kertoa, että kyseessä on kuusama ja että koko pensas on myrkyllinen marjoja myöten (ja jos sit kuitenki menit syömään, niin soita myrkytyskeskukseen 09 471 977). 

Sirpan luontoblogi kertoi, että kyseessä on lehtokuusama ja että sen sitkeän puuaineksen vuoksi siitä on tehty aikanaan tarve-esineitä. 

Turun Sanomat kertoo, että lehtokuusaman paras tuntomerkki ovat lehtihangoissa kaksittain kasvavat kukat, joista loppukesällä kypsyvät punaiset marjat ovat usein osittain toisiinsa kiinni kasvaneita. Kellan-valkeat kukat avautuvat juhannuksen tienoilla. 

Puutarha.net kutsuu kukkia mitättömiksi ja lehtiä puikeiksi, joten tunnistus lienee oikea. Tää on onneksi taas kasveja, jotka ei kaipaa mitään muuta kuin rauhaan jättämistä. Kestää kuulemma alasleikkauksen, jos oikein rupee ärsyttään. Saapa tuo tuolla mökin takana ainaki toistaseksi kasvaa ihan rauhassa, kunhan ei uhkaile pensasmustikoita. 

Ja siis se eka kutsuva kuusama on tietty mun eka tunnistus vuodelta 2016 eli tuoksuköynnöskuusama, josta voi lukea näistä:

• Nyt kutsuu mua kuusama! (2016)
  
• Kuusama vaihtaa maisemaa (2019)
• It's alive! (2019)
• Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää? (2020)

Ravinnoksi kelpaava kevätkukkija

Koska etätyöt onnistuu mökiltä ihan melkein yhtä hyvin kuin kotoaki (mitä nyt puhelut pitää puhua huussin portailla, kun siellä on paras kuuluvuus), niin ollaan yllättäen oltu tänä keväänä paljon mökillä.

Huomasin, että meillä kasvaa täällä tosi vähän mitään varhaisen kevään juttuja. 2017 tunnistettu idänsinililja tietty, mutta sen lisäksi lähinnä minipientä valkoista kukkaa. Niin pientä, että mietin viittiikö tuota edes tunnistaa.

Mutta josko tällä nyt sais talven jäljiltä tunnistusputken taas päälle. Siispä googleen erilaisia hakusanoja valkoisista pienistä kukista (no joo, niitä on pari). Mukaan violetit raidat, apilaiset lehdet ja toukokuu, niin rupes osuun.

Se on käenkaali. Tai ketunleipä. Tai revonrieska. Siis sama kasvi, monta nimeä. (Tällä kertaa tunnistuksen varmuudesta ei siis ole epäilystä.)

Yle kertoo kaikenlaista hauskaa:

• Yleinen kuusi- ja sekametsissä (check)
• Muodostaa suuria kasvustoja suikertavan maavarren avulla (meillä jälleen kovin pieniä ovat kasvustot, mutta mikäpä muu meillä kasvais villisti kuin angervot)
• Hämärässä ja liian kirkkaassa kukat "nukkuu" (niinku tossa tokassa kuvassa)
• Myöhemmin kesällä osa kukista ei avaudu vaan ne pölyttävät itse itsensä (merkillistä)
• Sydämenmuotoisten lehtien hapan maku johtuu oksaalihaposta ja antaa oman vivahteensa esim. salaattiin ja levitteeseen (ilmeisesti lehdet vaan on syötäviä?)
• "Kukapa ei olisi lapsena maistanut ketunleipää" (öö.. minä)

Jos jollaki on resepti, johon ketunleipä sopii erinomaisesti, niin pistä vinkkiä kommentteihin. 

Kelloinen muinaistulokas

Tunnistus 28 on peurankello. Varmasti sitä on tässä pihassa ollut aiemminkin, mutta vasta nyt se rupes oikein pistään silmään. Ehkä tänä kesänä kelit on ollu kasvikunnalle vähän armollisemmat, niin sellasetkin tyypit pukkaa sankoin joukoin esiin, joilla on muutamana kesänä ollu vähän rankkaa. Erityisesti erilaisia sinisiä kellokasveja on paljon.

Siniunikon blogi kertoo, että peurankello on pitkäikäinen perinnekasvi (Onko "perinnekasvi" joku juttu? Vai tarkottaako vaan, että on joku alkuperäinen suomenluotolainen?) ja kasvaa muinaistulokkaana (whaat?) niityillä ja kyläteiden pientareilla. Sitä on siirretty pihoihin, kun on niin kaunis. Kestää myös kuulemma maljakossa hyvin, jos vain raaskii leikkoa.

Faktalaatikko:

• Yle kertoo, että perinnekasvilla tarkoitetaan yli 50 vuotta vanhoja lajikkeita. Sen on oltava vanhaa kantaa ollakseen perinnekasvi. Ulkomailta tuodaan usein saman lajikkeen kasveja, mutta ne ovat uutta kantaa. Perinnekasvit on kestäviä ja helppohoitoisia ja sopeutuneet Suomen ilmastoon. 
• Wikipedia kertoo, että muinaistulokas on kasvilaji, joka on levinnyt ihmisen myötävaikutuksella uudelle alueelle niin varhain, että saapumisesta ei ole muistiinpanoja ja jonka kulkeutuminen ei kaikesta päätellen ole äskettäistä.

Tää pieni sininen mun ois kyllä pitäny tietää

Tällä viikolla oli keskimäärästä enemmän stressiä, jonka vuoksi viime yön unet jäi vähäiseksi, vaikka olin päässy jo mökille. Työasiat pyöri mielessä vielä nyt aamulla ja vaikka kuulostaa, että Mies vois tarvita apua vajan purkamisessa, niin aattelin eka tunnistaa yhen kasvin aivojen harhauttamiseksi.

Tätä tyyppiä on kans ollu tänä kesänä tosi paljon. Varmaan samasta syystä kuin oranssivoikeltanoa. Koska Mies ei oo kerenny juuri trimmaileen.

Yritin eka helpointa eli Googleen "pieni sininen kukka". No, niitä on pari erilaista. Lemmikki näytti hetken eniten samalta, mutta sillä ei oo pitkiä heteitä.

Pakko oli lopulta ottaa Luontoportti käyttöön. Jouduin laittaan sinne neljä määrettä kuudesta (kukan värin, kukan koon, terälehtien määrän ja kukinnon muodon), koska ihan viimiseen asti systeemi tarjoili aho-orvokkia ja tiesin, että orvokki tää nyt ainakaan ei oo. (Täältä voi lukea "Orvokki se nyt ainakin on".)

Sitte natsas. Nurmitädyke. Ja pakko sanoa, että tästä mä oon kyllä kuullu. Ja tää mun ois kyllä pitäny tunnistaa ilman apuvälineitäki.

---------

Karvakamu sai kiittää onneaan, että mun stressivarastot oli jo käytetty muuhun. Se sai illalla päähänsä, että rantakivikossa on jotain kiinnostavaa ja kaivo tiensä kivikkoon mun istuttamien mehikasvien läpi. Että uusiks meni seki projekti.

Mykerökukkainen

Jos Mies ei kerkee villiintyä ruohonleikkuun ja trimmerin kanssa, niin meillä kerkee kuiviin ja aurinkoisiin nurmikon kohtiin nousta noin 30 cm korkeita kukkia, joiden suoran, lähes lehdettömän varren päässä on rypäs oransseja kukkia.

Tämä vuonna niitä oli oikein reilusti, niin mitäpä tuota pidempään pohtimaan.

Googlaaminen vei pariin eri blogiin, joissa kirjoittajat kyselivät oranssin kukan nimeä. Sinisen tuvan kirjoittajalle joku olikin sitte osannu sanoa, että kyseessä on oranssivoikeltano.

Pistää kyllä vahvasti miettimään, että kuka näitä nimiä keksii.

Anyhow, se on hoitoa kaipaamaton tyyppi, joka ilmestyy, jos on ilmestyäkseen. Wikipedia osaa kertoa, että se on levinnyt Suomen luontoon todennäköisesti koristekasvikäytön seurauksena. Ja että sen kukintoa sanotaa mykeröksi, joka on mykerökukkaisten heimoon kuuluvalle tyypillinen kukintomuoto. Hih.

Orvokki se nyt ainaki on

Nyt oli vaikee. Ihan ensisilmäykseltä se oli selkee metsäorvokki. Olin ottanu kuvia mukaan kaupunkiin, että voin tunnistella joutessani, mutta niin kävi, että Luontoportin metsäorvokkisivulla, ihan vaan siellä letkeästi lopussa, todettiin, että suottaahan tuo olla aho-orvokkiki.

No, kuvista ei erottanu korvakkeita (joo, nevöhöörd taas, mutta onneksi on google), niin piti säästää tunnistus siihen, että pääsee maastoon tarkastelemaan lähempää.

Niin pieniä on nämä, että aika hemmetin läheltä pitikin tarkastella. Jouduin ottaan Mieheltä mielipiteen kans, että onko sahalaitaiset vai ripsekkäät korvakkeet. Mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että sahalaitaiset. Sanoisin, puhtaasti korvakkeiden perusteella ja 75% varmuudella, että mulla kasvaa täällä aho-orvokkia.

Aho-orvokistaki erotetaan kahta lajia, mutta en nyt lähe heitä erottelemaan. Varsinki, kun Luontoportti sanoo myös, että aho- ja metsäorvokit voi helposti risteytyä keskenään. Mutta kuulemma myös hieta-, ranta- ja luhtaorvokin kanssa. Eli olkoon hän nyt vaan aho- (tai sitte metsä, mutta aika varmasti aho-) orvokki.

Yksinäinen humala

Oon nyt muutaman kesän koittanu selvitää mikä köynnöstää meidän rantapuskassa. Se tykkää suikerrella maata pitkin, mutta mielellään myös kiipeilee muiden kasvien päälle, rantakoivuun ja esim. rautakankea pitkin.

Koska kyseinen tyyppi ei kuki eikä tee mitään muutakaan tunnistusta helpottavaa, päätin käyttää apuna ammattilaista. Kristiina mun balettitunnilta on kasvitieteilijä, joten nakkasin haasteen hänelle.

Pistin tän alla olevan kuvan sille ja viestin "Mikä köynnös. Ei kuki. Karvainen tarttuva varsi."

Vastaus oli varsin kasvitieteellinen: "Haa! Nyt voitte perustaa panimon: mie väitän et se on humala! Kolmijakoinen sahalaitainen lehti, nelisärmäinen karvainen varsi. Se on kaksikotinen, joten vaatii tytön ja pojan, että tuottaa hedelmää."

Humalaa Google oli mulle tarjoillu, mutta en uskonu sitä, kun ei kerta tee niitä hedelmiä. Mennään siis humalalla ja kiitetään Kristiinaa tunnistusavusta numerolle 24!

Viherpeukalot kertoo, että "humala on nopeakasvuinen, ruohovartinen köynnös, jota ei tarvitse leikata kasvukaudella. Lakastuneet versot poistetaan maata myöten keväällä. Kypsiä, mutta ei vielä ruskettuneita tähkiä voi kerätä ja käyttää kuivattuina rauhoittavana iltateenä. Oluen valmistuksessa on perinteisesti käytetty humalan käpyjä."

Ja jatkaa, että "vain tyttöhumalat muodostavat käpyjä".

Vaikka olenkin oluenystävä, niin en ihan niin harrastunut kuitenkaan (puhumattakaan rauhoittavasta iltateestä), että alkaisin selvittää onko toi mun humala poika vai tyttö, ja etsimään sille kumppania. Niin paljon on elämää tuossa meidän rantapuskassa, että yksinäinen hän ei varmasti ole.

Anna olla viiminen angervo...

Istuttiin Miehen kanssa tuossa uudenkarheella saunanterassilla uintioluella (koska on liian kuuma saunoa) ja yhtä puskaa mietittiin, että miten siitä pääsis eroon, kun se ei oo erityisen kaunis ja tykkää levittäytyä vähän turhan tehokkaasti. Sanoisin jopa, että angervomaisesti.

Koska oon luvannu, että ketään ei hävitetä ennen kuin ne on tunnistettu, niin kaivoin esiin kesäkuun alussa otetut kuvat, joissa pensas vielä kukki, ja otin esiin ystäväni Googlen. 

Hyvin nopeasti alko käydä hyvin ilmeiseksi, että kyseessä on kuin onkin angervo. (Tähän väliin voimakkaita kirosanoja. Aiemmat angervotunnistukset voi lukea otsikoilla Pörriäisten lempparin vahinkotunnistus, Tyhmä pajuangervo sekä Taas yks hel****n angervo!) 

Hetken toivoin, että kyseessä olis norjanangervo, jossa on kauniit, runsaat ja terttumaiset kukinnot, mutta koska toi mun puska ei väärästä tunnistuksesta kauniimmaksi muutu, niin pakko jatkaa etsintöjä. 

Uskoisin, että kyseessä on idänvirpiangervo, ystävien kesken virpiangervo. Tällä on soikeat sahalaitaiset lehdet ja pienet, valkoiset kukat, jotka kukkii melkein pyöreähköissä muodostelmissa, jotka puolestaan näyttää karvaselta, koska heteet on kukan kokoon nähden tosi pitkät. Kukat läheltä ihan kauniita, mutta kokonaisuudessaan kohtalaisen tylsä puska. Sanoisin jopa, että angervomaisen tylsä.

Ihan voin kertoa, että tämä angervoyksilö on tasan samanlainen kuin noi muutki angervot eli kasvaa ja leviää villisti ilman minkäänlaista hoitoakin, tykkää leikkaamisesta ihan helvetisti ja jos haluaa siitä eroon, niin tarvii repiä juurineen. Great.

Tää oli nyt sitte kasvitunnistus numerolla 23 ja tosiaan neljäs angervotunnistus. Mulle alkais nää angervot nyt piisaan.

"Kanukat ovat isoja, leveitä, peittäviä pensaita"

Varaston seinustalla kasvava yksittäinen kirkkaan punavartinen köynnöstävästi kiipeävä kaveri on kiehtonu mua jo hetken. Ja koska se selvisi kuin selvisikin väliaikaisella nuupahduksella alkukesän kuivuudesta, niin se ansaitsee tunnistuksen, vaikka edustaa kooltaan ja egoltaan noin promillen tuhannesosaa tästä meidän viidakosta.

Nyt on taas nevöhöörd-osastoa. Huolellisen googlaamisen perusteella uskallan esittää, että kyseessä on korallikanukka. Tunnistamisen haasteellisuutta lisäsi se, että näyttävänpunaisesta varresta johtuen internettiin kuvia laittavat tahot on tykänneet kuvata tapausta lehdettömänä.

Puutarha.net osaa valaista kanukoiden sielunelämää:

• Sukuun kuuluvat lajit ovat kesävihantia yksikotisia pensaita tai pieniä puita ja joskus ruohoja. (Monipuolinen kaveri. Kesävihannan mä pystyn päätteleen, mutta osaako joku kertoa mitä tarkottaa yksikotinen?)
• Lehdet kasvavat vastakkain ja ovat ehyitä ja ehytlaitaisia. Lehtien sivusuonet ovat eteenkaartuvia. (Jep.)
• Kukinto on sarjamainen tai latvahuiskilo ja tiheä. Kukat ovat kaksineuvoisia ja pieniä, verhiö ja teriö ovat neljälehtisiä. Hedelmä on kaksisiemeninen luumarja. (En oo toistaseksi tavannu kukintoja tossa meidän tyypissä. Ja mikä on luumarja...?)
• Kanukat ovat isoja, leveitä, peittäviä pensaita. (Haha, mulla on yksi varsi. XD)
• Kanukat viihtyvät parhaiten tuoreessa, runsasravinteisessa ja -multaisessa maassa. (No tää voi selittää ton edellisen kohdan.) 
• Kanukat sietävät tarvittaessa voimakastakin leikkausta. (Katotaan sitte, jos joskus on jotain leikattavaa.)

Korallikanukasta kerrotaan vielä erikseen, että se muodostaa suuria pystykasvuisia pensastoja ja, että siinä on keväällä valkoiset kukat huiskilokukinnassa. Ei mitään käryä mitä on huiskilokukinnot, mutta jos ottais tavotteeksi ton pensastomaisuuden ja kukkimisen.

Kanukkaa lisätään puutuneista pistokkaista. Äh. No mä vähän selvitin ja tosiaan toi pistokasasia on ihan oma maailmansa. On kuulkaas ruohopistokasta ja puutunutta ja puutumatonta ja taivukasta ja vaikka mitä. Tässä kuva puutuneen pistokkaan käsittelystä Marjatta Uosukaisen diaesityksessä "Puutarhakasvien varmennettu tuotantojärjestelmä ja FinE-tuotemerkki markkinoinnissa".

Palaan asiaan, jos joskus saan aikaiseksi kokeilla.

Syksyn suosituin pallo

Saunan edustalla olevassa kasvihelv...saarekkeessa kasvaa noin 300 lajiketta, ja korkeimpana (sen jälkeen, kun koivu kaadettiin) nousee violetit palloset. Jotakuinkin heti, kun nauhuksista aika tälle syksyä jätti, mehiläiset siirty niihin.

Puutarhurin Majan järkkäämissä nettisivuiltamissa tapaamani Vihreäntalonpihan Tanja epäili kuvaa näkemättä kolmen sekunnin keskustelun jälkeen, että kyseessä vois olla sinipallo-ohdake. Google-varmistus, ja sehän se.

Seurattiin tätä pärräämistä useamman viikonlopun ajan. Yhessä pallossa saatto olla toistakymmentä elukkaa yhtä aikaa. Sinipallo-ohdake oli selkeesti hyönteismaailman syksyn kuumin näyttäytymismesta. Osa ötökeistä jopa nukku yöt pallon kylkeen käpertyneenä ja pörrääminen loppu vasta, kun jokainen pallo oli loppuunkaluttu.

Tää tyyppi onki helppo. Tarvii vain rauhaa ja tukea. Toimii leikko- ja kuivakukkana, mutta jos leikkaa kukinnot, niin sitte ei kylväydy. Jos taas haluaa lisätä, niin onnistuu siemenestä, jakamalla ja juuripistokkaista, mutta "kylväytyy myös itse." Nonni.

Onneksi olkoon, nauhus! Olet 20. tunnistukseni.

Kävi sillä tavalla vanhanaikaisesti, että jätin netin taas mökille pariksi viikoksi. (Täältä voi lukea viime kerrasta.) Se on kyllä top-kolmosessa ärsyttävät asiat, jotka voi unohtaa mökille. Ehkä kännykkä ja lompakko menee vielä edelle. Ja työtietokone. Ok, sovitaan top-nelosessa.

Näin kävi ja siksi bloggaustauko, että netin jakaminen luurista on pääosin tuskallinen operaatio.

Kahdeskymmenes kasvitunnistukseni, nauhus, on odottanut vuoroaan siitä asti, kun äiti ja iskä oli käymässä. Se oli pujon lisäksi äitin toinen tunnistus. Nyt kukinta on jo ohi, mutta onneksi mulla on Miehen ottamia kuvia. Se oli itekseen mökillä ja lähetteli kuvia varsin vaikuttuneena nauhuksen mehiläisvetovoimasta.

Meidän nauhus kasvaa tuossa rantapuskassa koivun ja vaahteran varjossa ja on korkeimmillaan varmaan puoltoistametrinen. Tänä kesänä se kukki elokuun loppupuolella.

Puutarhan.net kertoo, että "kaikki nauhukset kukkivat keltaisin kukin, mutta kukintojen ja lehtien muodot vaihtelevat lajeittain. Kukinnot voivat olla tähkämäisiä tai töyhtömäisiä tai leveitä ja kartiomaisia. Nauhukset kukkivat runsaasti ja niiden kukinta-aika on pitkä. Isokokoiset ja leveälehtiset nauhukset peittävät nopeasti kasvupaikkansa. Niitä ei tarvitse tukea eikä juuri koskaan jakaa, ja ne ovat kestäviä Lappia myöten". 

Toi meidän tyyppi on toistaiseksi pysyny omassa mättäässään eikä esitä leviämisen elkeitä. Ihan kiva, koska vallattomasti leviäviä kasveja meillä riittää.

Nauhusta voi lisätä mm. siemenestä. Meillä kotona kertoo, että "Nauhusten siemenet itävät yleensä suhteellisen helposti. Edellytyksenä on tietenkin, että siementä on todellakin muodostunut, eikä kysymyksessä ole pelkkä siemenhahtuva. Siemenet voi kylvää joko syksyllä tai keväällä. Uusi tulokas ei välttämättä ole emokasvin kaltainen". Hauska. Yllätyksellistä tää puutarhailu.

Nauhuslajeja on niin paljon, että en uskalla varmaksi väittää mikä tämä meidän on. Sitä paitsi sauna on kuulemma lämmin, joten tarkempi lajittelu jääköön nyt.

Kuvat: Mies
Instagram käsittely: Minä

Äiti tuli, tunnisti ja hävitti

Nonii. Saunarempan viimeistely, Budapestin reissu, töihinpaluu ja neljä iltaa Tamperrada-tapahtumaa eli pintxoja kymmenissä ravintoloissa ympäri Tamperetta veivät huomion pois mökkipirkkoilusta hetkeksi. Mutta täällä taas, ollos huoleti.

Äiti ja iskä tuli viimisellä lomaviikolla muutamaksi päiväksi mökille auttaan saunarempan viimeistelyssä (siitä lisää, kun viimeistelyjen viimeistelyt on tehty) ja muutenki katteleen miltä näyttää. Pelkäsin, että äiti menee ympäri tonttia ja tunnistelee mun kasvit noin vaan riistäen multa tunnistamisen ilon, mutta ei se onneksi nimenny kuin pari. Näistä ekana pujo.

En ollu tienny, että pujo on sellanen, joka kannattaa kiskoa pois tavattaessa. Eipä sillä, että olisin sitä tavattaessa tunnistanukkaan. Sen verta vaatimaton tyyppi, että tuskin olisin vielä moneen kesään tarttunu googleen pohtiessani juhannusruusun vieressä kasvavan oksan identiteettiä.

Pujo kukkii keskimäärin heinäkuun puolivälistä eteenpäin ja on sekä äitin että nettilähteiden mukaan pahiten allergisoiva kasveja Suomessa. Ite en huomaa siitepölyaikoja, mutta Mies pitää jatkuvasti mukanaan kattavaa allergialääkearsenaalia. Siksipä äiti veti hanskat käteen ja ryhtyi torjuntaan.

Googlatessa tuli vastaan Järvenpään kaupungin pujoinfo:

• Kitkeminen: Pujo lisääntyy juurakoistaan, joten pujopesäkkeen kaivaminen maasta on tehokkain keino torjua pujoa. 
• Niittäminen: Niittäminen heikentää kasvin elinvoimaa ja estää siitepölyn syntymistä.
• Kemiallinen torjunta: Pujoa voi torjua myös rikkahävitteillä. (Mutta ei niistä sen enempää, koska olen ymmärtäny, että ne on ihan karmeita myrkkyjä, joita ei pitäs kenenkään käyttää harkitsemattomasti.)

---------

Vakkarimmat lukijat on ehkä huomannu, että äiti kommentoi käytännössä jokaista kirjotusta, joskin muutamalla eri nimimerkillä (kuten Leena Laitinen tai Äiti tai Vasko Joki, jos ovat Inarin mökillä).

Kerran sieniä sivuavan jutun jälkeen anonyymi kommentoija oli sitä mieltä, että mun pitäs opetella syömään sieniä. Hetken päästä tuli uusi kommentti "Tämä anonyymi kommentoija oli äitisi".

Iso kiltti jätti

En kauheasti vietä aikaa tuolla tontin nurkalla, jossa säilötään saunaremppatarvikkeita. Tänään sieltä yllättäen pilkisti yksi varsi varsin vaikuttavan kokoisia valkoisi kelloja. Ukonkelloja.

Jostain luin, että ukonkello on suurin Suomessa kasvava kellokasvi, mutta koska en nyt enää löydä sitä sivustoa ja linkkiä, niin sovitaanko, että vaan uskotte mua.

En tiiä onko sillä kukkiensa painoon nähden liian hentoinen ja pitkä varsi vai oliko parin päivän sadekeli lannistanut kukkijan, mutta hain varmuuden vuoksi sille hiukan lisätukea, ettei tarvi ihan maata myöten mötköttää.

Arboretum Mustilan nettisivuilla kerrotaan, että metsässä ukonkello ei kasva yhtä korkeaksi kuin lannoitetussa perennamaassa ja pysyy siksi paremmin pystyssä, mutta että sadekuuro tekee varresta niin raskaan, että kaatuilevat joka tapauksessa. Vaikka toi mun ukonkello kasvaa teknisesti perennapenkissä, niin kyllä sen kasvupaikka taitaa tässä tapauksessa metsäkategoriaan mennä, koska tuota nurkkaa ei varsinaisesti hoideta eikä lannoiteta.

En tiedä onko tämä yksilö kasvanu meillä jo aiemmin vai toiko lintu sen mukanaan, mutta Mustilan mukaan violettiin vivahtava sininen on joka tapauksessa yleisempi väri ja valkokukkaisia näkee harvemmin.

Ukonkello kuulemma kasvattaa vuosien mittaan voimakkaan mättään ja komistuu, kun paksuihin juuriin kertyy vararavintoa. Se leviää hyvin siemenestä, mutta ei rikkaruohomaisesti. En tiedä miten tuota vararavinnonsaantia voi edistää, mutta taidanpa tehdä tälle saman kuin akileijoille eli raivata tilaa siemenille tipahdella ja itää.

Äiti on täällä mökillä käymässä ja olin juuri esittelemässä kuinka hienosti akileijat on lisääntyny rantapuskassa viime vuodesta, kun bongasin niiden seasta toisen varren ukonkelloa. Ihan toisella puolella tonttia kuin se toinen, tietysti.

Ukonkello siis jatkaa meidän tontilla säännöksi muodostunutta linjaa, jossa kauniita kukkia on vain yksi tai kaksi vartta, kun taas rumia kasvaa valtoimenaan joka puolella vaikka kuinka hävittäis. Taistelu tasapainon löytämiseksi jatkuu.

Peippi, pillike, pähkämö, joku muu, mikä?

Sukelsin sitte syvemmälle tohon pensashanhikkikasaan selvittääkseni mitä kaikkea siinä kasvaa. Ainaki angervoa (mikäpä ettei), heinää, niittyleinikkiä ja vadelmaa. Noin aluksi. (Palataan noihin vadelmiin myöhemmin, koska niitä on täällä muuallaki.)

Ja sitte tää. Nyt tuli kuulkaas vaikein tunnistus tähän mennessä. Käytin kaikki mahdolliset Google-hakutaitoni sekä noin 40 erilaista ominaisuusyhdistelmää Luontoportin lajitunnistuskoneessa. Kävin jopa kaks kertaa tarkistamassa kukkien torvimaisuuden asteen ja lehtien sahalaidan pyöreyden.

Päädyin jo kerran peippiin ja toisessa kohtaa pillikkeeseen, mutta jotenki ei tuntunu oikeelta. Sitte pillike-kuvia kahlatessa tuli vastaan Siniunikon-blogi ja siellä just oikean oloinen tapaus. Jalopähkämö. Huh.



Wikipedia kertoo, että jalopähkämö on monivuotinen pähkämölaji, jota esiintyy Lounais-Aasiassa.

Jaatuota.

Voidaanko kuitenki sopia, että sitä esiintyy myös Suomessa.

Normaalisti en luettelis näitä ominaisuuksia, mutta varaudun jo seuraavaan googletukseen ja voin tarvita mm. seuraavia termejä: pensastava, lehti puikea, herttatyvinen, koristeellinen sahalaita, terttumaiset kukinnot, huulimaiset kukat. (Nämä meille tarjosi Puutarha.net.)

Ja arvatkaas mitä muuta? "Kutsutaan myös nimellä jalopillike." Jossain luki aiemmin, että jotain peippiä voi kutsua myös pillikkeeksi. Eli onko pillikkeet, peipit ja pähkämöt samaa asiaa vai onko pillike jonku sortin yleisnimitys?

Liiallisilla hoito-ohjeilla jalopähkämöstä kertovia sivustoja ei ole pilattu:

• Heinäkuun kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistamisella voi lisätä lehvästön rehevyyttä. (Viherpeukalot.fi)
• Jaetaan ja istutetaan uudelleen, kun kasvuston harvennettua keskeltä. Lisääminen jakamalla. (Puutarha.net (myös kirjoitusvirhe))
• Ei kannata istuttaa kovin pieneen tilaan vaan esim. isompiin perennapenkkeihin, pensaiden aluskasviksi. Istutusväli 40 cm. (Kuusankosken Viherpiste)

Pittääpä kattoa, mitä tämän kans tekkee. Ihan nättihän se olis jossain vähemmän ruuhkasessa kohteessa. Jään pohtimaan.

Rantapuskan rehottaja

Kaikkihan mulla täällä rehottelee enemmän tai vähemmän, mutta nyt kun pionia uhanneelle siperiankurjenmiekalle on kasvunrajoitussuunnitelma ja pari sijoituskotia, niin otetaas käsittelyyn tuo pensas sen toisella puolella. Se on pensashanhikki. Kasvitunnistus nro. 16.

Kodin Kuvalehti kertoo, että pakkasiin asti kukkiva pensashanhikki on tiheä ja matala pensas. Mun pensaasta sojottelee pitkiä oksia sinne tänne ja se varjostaa sekä pionia että väliin jääviä ruskoliljoja (jotka neki voisin kyllä siirtää johonki muualle).

Siispä "pensashanhikin muotoilu" Googleen ja Turun Sanomien Koti-osio vuodelta 2015 kertoo, että syyskuu on hyvä aika leikata monia pensaita, kuten pensashanhikkia. Paitsi jos meinaa leikata kokonaan alas, sitte pitää oottaa kunnon lepokautta eli mieluiten kevääseen. Mulle riittää vähempikin rehotuksen hillitseminen, joten taidan kokeilla tänä syksynä.

"Syksyllä tehdyissä huoltoleikkauksissa on se etu, että kasvit, joissa on yhä lehdet lähtevät parantamaan leikkaushaavoja saman tien."

Ehkä tuosta vois myös perata pois tuota muuta samassa läjässä kasvavaa ja katsoa kuinka iso osa tuosta kokonaisuudesta edes on pensashanhikkia.

Kodin Kuvalehti kertoo vielä, että pensashanhikin "harventaminen parantaa kasvua ja kukintaa. Varhain keväällä vanhoja oksia voi poistaa maata myöten. Kukat kehittyvät sekä samana kesänä kasvaneisiin että vahempiin versoihin. Runsaimmin kukkivat pari, kolme vuotta vanhat versot. Vanhat yksilöt kestävät alasleikkausta, mutta uusiutuvat hitaasti."

Mun täytyy tunnustaa, että en ole varma onko toi pensas kukkinu runsaammin aiemmin kesällä. Nyt siinä on jokunen kukka siellä täällä. Voi siis olla, että leikkaus tekee sille joka tapauksessa hyvää. Ens kesänä näkee kuin meän kävi. Tai parin, kolmen vuoden päästä. Kattoo ny.

Pionia väijyvä kurjenmiekka

Heti pionin vieressä rantapenkassa kasvaa valtaisa kurjenmiekkapuska. (Iriksiksi näyttävät kutsuvan myös.) Kukan väristä päättelen, että kyseessä on siperiankurjenmiekka.

Wikipedian korkeusmääritelmä siperiankurjenmiekalle on aika laaja (40-120cm), enkä tietty mitannu, mutta toi mun saattaa just ja just vielä mahtua 120 mittaan. Kerrotaan myös, että "sen maavarsi on lyhyt ja suikertava". Onko maavarsi sama asia kuin varsi? Ja tarkottaako suikertava just sitä miltä se kuulostaa vai jotain mitä pitäs tietää?

Idealista.fi:n iiris-kukkakoulun mukaan siperiankurjenmiekan kukat voi olla myös valkoisia, keltaisia ja violetteja (että se siitä värilajitunnistuksesta). "Kasvi viihtyy kosteassa maassa ja kasvaa suurina mättäinä" (check). "Soveltuu vesiaiheiden vierille" (kuten vissiin jälleen koski).

Mutta mua kiinnostaa nyt eniten se, miten mättään kasvua voi rajoittaa tai valmista mätästä pienentää. Se nimittäin väijyy mun pionia, joka, kuten olemme oppineet, tarvitsee reilusti omaa tilaa. (Kaveri oli kuullu kylillä, että se suunnittelee attentaattia seuraavaksi kerraksi, kun ollaan poissa mökiltä.)

Veikkaan, että vastaus löytyy jakamisesta. Jakaminen tehdään kukinnan jälkeen. Meillä kotona tarjoilee kuvalliset ohjeet kurjenmiekan jakamiseen, joten tässä tiivistys.

Ensinnäki tarvitaan näitä työvälineitä:

• teräväkärkinen puutarhalapio
• istutuskauha
• kirves
• puukko
• oksasakset
• talikko
• rautaharava
• käsihara
• ämpäri
• pressu tai kottikärryt
• kastelukannu

Haha! Eihän meillä edes ole näitä kaikkia mökillä. Kyllä pitää yks kurjenmiekka pystyä lapiolla jakamaan. Ja siis tietty puukkoa tarvii aina vähän. Vaikka mitä tekis.  

1. Irrota paakku painamalla lapiolla pystysuorat pistot ja kampeamalla.
2. Irrota juuripaakkuja toisistaan käsin (tai pakota vähän puukolla). Jakotaimiin mahdollisimman paljon ehjää juurakkoa.
3. Istuta 35 cm välein. Vaakaan kasvava maavarsi tulee aivan pintaan. (Jes, eli siitä sen tunnistaa. Ei siis oo sama kuin varsi.) 
4. Kastele. Tai älä kastele, jos kasvi on jo syksyn lepotilassa (mistä sen taas tietää?) tai jos maa on vaarassa jäätyä yöllä.

Nyt pitäs enää keksiä paikka, johon tuota siirtäis. Tai jos haluat tarjota sijoituskodin siperiankurjenmiekalle, niin ilmoittaudu heti!