Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäyräkoira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäyräkoira. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Tukitoimia

Sain taas Miehen innostuun 'tee se itse' -hommista. Tällä kertaa en edes ite suunnitellu enkä sen vuoksi kehannu myöskään juoda olutta vieressä ja neuvoa samalla, kun se rakenteli. 

Yks apina sen sijaan osallistuu kaikkeen...

Talon alta pilkottaa mäyräkoiran nenä

Mäyräkoira tuijottaa talon alta

Mun köynnöstävään karhunvatukkaan kasvo yks parimetrinen oksa viime kesänä (siis ei muita oksia vaan vain se yks) ja olin saattanu noin 40 kertaa sanoa, että sille tarvis hakea rautakaupasta tuki. Olin jo puutarhakaupassa kerran yhtä vähän harkinnu, mutta se oli ruma. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Eilen Mies sitte rupes kyseleen, että kuinka paljo se levenee ja minkä korkuseksi kasvaa ja jos on ritilä, niin pitääkö olla maasta saakka. Annoin sen rauhassa puuhastella, kun teoriassa mikä tahansa tarpeeksi korkee keppi ajais asian.

karhunvatukka tuettu rusetille betoniverkosta ja kestopuusta tehtyyn tukeen

Ja kai se on minun pienuutta, että aina yllätyn kuin hienoja se saa aikaseksi. 

Kestopuulistasta ja betoniverkosta itsetehty pensastuki

Niille, joita kiinnostaa yksityiskohdat, niin meillä oli saunan terassista jääny yli sellasta kestopuista listaa, jossa oli kouru valmiina. Se kouru on kuulemma oikeesti tippaura eli ohjailee veden pois terassinkaiteesta, mutta ainaki tollasen saunan alta löytyneen betoniverkon reunat sopi siihen just kivasti. Kolmesta rivistä tulee noin puoli metriä leviä homma. 

Sitte vaan sirkkelillä kulmia jiiriin ja pystypuiden alapäät kirveellä teräväksi ja kuulemma toista vastaavaa hän ei enää rupia rakentamaan. 

Mies asentaa pensastukea

Tuoksuköynnöskuusaman tueksi olin kans jo pari kesää suunnitellu kahta mökiltä löytynyttä metalliritilää. Kun se sirkkeli oli kerran esillä, niin ehdotin, että oisko samalla tehty kehykset myös kuusaman tuelle. Mutta Mies oliki suunnitellu jo senki homman valmiiksi ja ritilät kiinnitettiin seinään pienemmillä paloilla samaa kourullista listaa.

Kestopuulistassa on valmiiksi kouru.

Tämä oli siis alkutilanne: 

kuusama kumartuneena maata kohti, koska ei pääse kiipeämään punaiselle seinälle

Kuusamahan tosiaan innostu paikanvaihdosta pari kesää sitten, mutta sillon vaan siirsin koko kuusaman tukineen päivineen, koska stressasin niin paljon siitä, että se muutosta suivaantuu ja kuolee. 

Metalliritilät seinällä kuusaman kiipeilyä varten

metalliverkot kiinnitetty kourullisilla puupaloilla

Ja näin hän kurkottelee kohti aurinkoa jälleen!

kuusama kiipeilee metalliritilöissä punaisella seinällä


Tuoksuköynnöskuusama oli tosiaan mun ensitunnistus ja siksi erityisen rakas. Kuusaman vaiheista voi lukea näistä:

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Tää pieni sininen mun ois kyllä pitäny tietää

Tällä viikolla oli keskimäärästä enemmän stressiä, jonka vuoksi viime yön unet jäi vähäiseksi, vaikka olin päässy jo mökille. Työasiat pyöri mielessä vielä nyt aamulla ja vaikka kuulostaa, että Mies vois tarvita apua vajan purkamisessa, niin aattelin eka tunnistaa yhen kasvin aivojen harhauttamiseksi.

Nurmitädykkeessä on pienet siniset kukat

Tätä tyyppiä on kans ollu tänä kesänä tosi paljon. Varmaan samasta syystä kuin oranssivoikeltanoa. Koska Mies ei oo kerenny juuri trimmaileen.

Yritin eka helpointa eli Googleen "pieni sininen kukka". No, niitä on pari erilaista. Lemmikki näytti hetken eniten samalta, mutta sillä ei oo pitkiä heteitä.

Pakko oli lopulta ottaa Luontoportti käyttöön. Jouduin laittaan sinne neljä määrettä kuudesta (kukan värin, kukan koon, terälehtien määrän ja kukinnon muodon), koska ihan viimiseen asti systeemi tarjoili aho-orvokkia ja tiesin, että orvokki tää nyt ainakaan ei oo. (Täältä voi lukea "Orvokki se nyt ainakin on".)


Sitte natsas. Nurmitädyke. Ja pakko sanoa, että tästä mä oon kyllä kuullu. Ja tää mun ois kyllä pitäny tunnistaa ilman apuvälineitäki.

---------

Karvakamu sai kiittää onneaan, että mun stressivarastot oli jo käytetty muuhun. Se sai illalla päähänsä, että rantakivikossa on jotain kiinnostavaa ja kaivo tiensä kivikkoon mun istuttamien mehikasvien läpi. Että uusiks meni seki projekti.


lauantai 11. toukokuuta 2019

Pensasmustikoiden kevätvitamiinit

Vahingossa tulin selanneeksi vanhoja tekstejä ja huomasin, että pensasmustikoille vois laittaa keväisin rodo-lannotetta. (Mun pitäs tehä joku systeemi, että mitkä kasvit tarvii kevät- ja mitkä syystoimenpiteitä, koska en minä niitä muista, vaikka olen kirjottanu ne just sitä varten tänne.)

Rodolannoite levitetty pensasmustikan juurien alueelle keväällä

No, ostin havu- ja rodolannotteen ja ohjeissa oli, että voi joko levittää maahan "juurialueelle" tai vaihtoehtoisesti voi tehdä maahan rautakangella reikiä, laittaa lannotteen sinne ja peittää mullalla. Kuka hullu tekee ja peittelee reikiä, jos homman voi kerta hoitaa helpomminki?

Vastaus: Mäyräkoiranomistaja.

Mäyräkoira poistumassa paikalta, kun on tullu yllätetyksi lannotteiden syömisestä

Kävin hakeen kastelukannun (koska lannotteen perään on kuulemma hyvä heittää vettä) ja kun tulin takas niin tää tyyppi nuoleskeli onnellisena rodolannotetta puskien juurelta.

Oishan mun pitäny arvata, kun se pionia istuttaessa veteli kanankakkaa suoraan pussista.

Näiden istutuksesta tulee nyt kaks vuotta. Peukut pystyyn, että tänä vuonna nähtäis mustikoitaki.

Kaksi pensasmustikkaa on saanut keväisen rodolannoitteensa ja odottaa vettä


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Satais nyt, satais edes viikon

Ei tarvinnu ite tänä vuonna tappaa nurmikkoa sammalsyöpöllä. Se kuoli ihan itekseen. Voikukat sen sijaan ei.

Nurmikko on niin kuivaa, että se pölisee ruskeana. Vain voikukat sinnittelee.

Juhannusruusun kukat ei tahdo pysyä kasassa.

valkoinen juhannusruusu pudottelee lehtiä kuivuuttaan

Tää kaveri on vielä tunnistamatta, mutta muutama kuiva päivä vielä, niin onpa yks tunnistettava vähemmän.


Marjapuska kellastuu uhkaavasti myös.

marjapensaan lehdet kellastuu kuivuudessa

Mutta sentään jotain iloa. Kuumuus rauhottaa mukavasti mm. hyperaktiivisia mäyräkoiria. 

mäyräkoira makaa aurinkotuoli alla varjossa läkähtyneenä kuumuudesta

lauantai 12. toukokuuta 2018

Mökillä aamupalatkin on kauniimpia

Kattokaa vaikka.

kaunis aamiaiskattaus vihreä kahvipannu jugurttia hedelmillä ja marjoilla

Mökkikausi on virallisesti avattu! Ei vielä edes toukokuun puoliväli ja rusketusrajat näkyy jo. Viimeksi käydessä oli melkein metri lunta eikä siitä ole kuin muutama viikko. No, puolitoista kuukautta. Vähän reilu. Mutta kuitenki. 

Ja arvatkaa mitä? Pionissa on 18 vartta! 18!! Viime vuonna oli viis. Ja teki kaksi ja puoli nuppua (se yksi oli aika lailla nupun näköinen, mutta kukkaa siitä ei tullu). Jännäksi menee monta tulee tänä vuonna. Ja siinä Ewelinassa, jonka istutin viime kesänä on kolme vartta kans. Mutta kuten olemme oppineet, pionit ei tykkää liikuttelusta ja istuttelusta, joten en pidättele hengitystä, että Ewelinalta irtoais tänä vuonna nupun nuppua.

pionin varsia keväällä kasvatus ja hoito

Mutta siis mökillä kaikki hyvin. Ja mökkieläimellä vielä paremmin. 

mäyräkoira nukkuu selällään sohvalla

Sen ainoa murhe on, että ei herätä kuudelta aamulla riehumaan sen kanssa pihalle. Ei se meitä siellä pihalla sitte kaipaa. Se vaan tykkää, kun kaikki on hereillä. Paitsi tietty sillon, kun sen mielestä on nukkumaanmenoaika. Sillon se herää sohvalta, hyppää lattialle ja rupee tuijottaan meitä silmät lupsien, että nyt ois aika siirtyä sänkyyn nukkumaan.  

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kunnon talvi

Nonii, saatiin Mies viime sunnuntaina kotiin ekaa kertaa tälle vuotta ja perjantaina suunnattiin tietty mökille. Epäilin sillon ekalla kerralla mökin talviasuttavuutta, mutta kyllähän tää toimii näin talvellaki. Varsinkin, kun syksyllä vaihtaa sen yhen hyttysverkon lasiruutuun. Se autto aika paljonki.

joki auki keskellä lumista maisemaa ahlaisissa

Tampereella talvi käänty just taas vesisateeksi, joten Mies oli yrittäny näillä seudulla liikkuvilta kysellä, että onko paljon lunta. Oli saanu suunnilleen sellasia vastauksia, että "onhan tuota jonku verran".  No olihan sitä. Ei oltu sitte tilattu kylän auratyypiltä aurausta mökkitielle, niin tulipa testattua auton maasto-ominaisuudet ääriolosuhteissa.

Olin aatellu ottaa täydellisen rennosti ja lähinnä kohennella takkaa ja saunoa, mutta sen verran piti polkuja tehä, että sai puita kuleteltua.

lumeen kaivettu polku ja iloinen kaivaja

Nii, ja tietty saunalle piti saada vettä. 

ennen ja jälkeen kuvat avannosta joessa portaat lumessa

Sarjasta puuttuu seuraava kuva, jossa mies menee jäästä läpi tuossa avannon vieressä. Koira tietty vielä viereen katteleen, että mitä hauskaa me puuhataan täällä. Miehestä en oo niin huolissani, se pääsee avannosta omin avuinki, mutta ton karvakamun perään joutuu vähän katteleen, kun sen luontainen adhd vetää sitä jatkuvasti kohti kiinnostavaa jään reunaa.

Mäyräkoiransyvä lumi ei tietty estä Miestä ja koiraa suuntaamasta mettälle. Tuskin ne mitään saa, mutta pääasia onki, että ne on molemmat keskimäärin onnellisempia, kun ne saa tarpoa oranssit päällä mettässä.

mäyräkoira talvi metsästyspuku kardog

Ja sillä aikaa minä saan rauhassa keitellä kahvia, kohennella sitä tulta, torkkua, lukea, käveleskellä, ihailla koskea ja olla vaan. Tankata superia.

kitukoski koski talvella

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Ja onnellista uutta vuotta!

mäyräkoira tonttulakki päässä joulukortti iloista joulua

Kuulumisia mökiltä jälleen, kun saadaan Mies välillä takaisin maailmalta. Jos olisin saanu mantelin tänä aamuna riisipuurosta, niin olisin toivonu, että sauna viimeistellään ens vuoden aikana. Ehkä toive toteutuu, jos sen sanoo ääneen tarpeeksi monta kertaa. :D

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tampereelle satoi itsenäisyyspäivän ja Suomen 100-vuotissyntymäpäivien kunniaksi ihana lapsuuden talvia muistuttava lumi. 

lumi mäyräkoira suomi100

Käytiin Urhon kanssa aamulla vähän fiilistelemässä puistossa ja sitte painittiin pihassa uuden ihanan naapurin, Ellin, ja Ellin Sisu-serkun kanssa.


Todennäköisesti katsotaan vanhaa Tuntematonta ensin ja suuntaamme myöhemmin iltapäivällä keskustaan tarkistamaan millaisen kansanjuhlan entiset työkaverit on järkänneet. Illalle on Miehen ja Urhon kaataman kauriin kinttu sulamassa ja suunnitelmissa syöttää parit ystävät. Ehkä hieman linnanjuhlia sivusilmällä myös. Perinteinen itsenäisyyspäivä siis tiedossa.

Mitenpä ite meinasit Suomen synttäreitä juhlia?


Hienoa itsenäisyyspäivää kaikille!

tiistai 7. marraskuuta 2017

Superia lataamassa

Käytiin viikonloppuna mökillä lataamassa superia, kuten kollegani MaSa asian ilmaisi viime postauksen kommenteissa. 

Tankattiin happea.


Ja Kitukosken ääniä.


 Ja lisää happea.


Ja saunaa. 


Ja koiraenergiaa. Ilman energistä koiraa, tosin. Metsästyshommat on rankkoja.


lauantai 2. syyskuuta 2017

Yllättävää tietoa vanhasta tutusta, vatusta

En tiiä miten en oo aiempina vuosina huomannu, että meillä kasvaa vattua vähän joka paikassa. Voi tietysti olla se, että viime vuonna ajoitin loman niin, että en juuri kypsää marjaa tavannu. Siis mitään lajia. Yhtälailla meni ohi vatut.

vadelma ja pensashanhikki samassa puskassa

Tuo meidän pensashanhikkipuska näyttää olevan varsinainen kommuuni. Ei siis yllätä, että osa siitäki puskasta on vadelmaa. 

Viime viikonloppuna mökkitien varsi hehku punaisena. Sormet jo syyhys, mutta eka piti käydä hakemassa loppu puutavara saunan viimeistelyä varten. Lähtiessä vastaan tuli autollinen mummoja ja puunhakureissun steppailin jalalta toiselle ja mietin niitä koluamassa mun vattupuskia. Rupes näyttäytyyn vähän eri valossa se mökiltä löytynyt kontaktimuovitettu lehtijuttu "Saako yksityistieltä häätää?", jonka meinasin vitsinä kehystää huussin seinälle.

Pääsinhän minäki sitte sinne puskaan eikä siellä yhtään mummoa ollu. Turhaa jännitin.

Hyviä roskattomia toukattomia käsinpoimittuja vadelmia

Mulla on sellanen oikku, etten kestä yhtään epämääräsiä kohtia ja toukkia mun marjoissa. Poimin ainoastaan priimaa. Se tarkottaa, että jokainen vattu pitää tarkistaa erikseen. Ja meneehän siinä aikaa. Aika paljonki. Mutta eipä tarvi talvella miettiä, mitä just puurossaan näki.

Meillä täällä kasvaa ihan vaan villejä tapauksia, vaikka pihassa kasvaiski. Jotenki en usko, että noita tarkotuksella ainakaan on istutettu. Silti ois kiva tietää miten edes noiden pihassa kasvavien elämää vois jotenki rikastuttaa. 

Kivistössä-blogis
sa oli kevätpuuhailtu vadelmapuskan leikkausta ja täysin puskista (pun intented) tuli uutta tietoa marjasta, jota luulin tuntevani hieman: 


"Vadelmat tuottavat marjoja toisen kesän versoihin. Sen jälkeen ne eivät enää tuota mitään. Nämä edellisen vuoden vattuja tuottaneet versot pitää leikata pois, ja samalla vatukkoa tarpeen mukaan harvennetaan ja kaitsemisleikataan niin, että on hyvin tilaa kasvaa." 

villivadelmastakin kannattaa leikata vanhat oksat niin saa isompia vadelmia

Jes, pensaiden leikkaaminen on parasta ikinä!! (Tää ei ollu sarkasmia, tykkään siitä oikeesti. Sen on jotenki tosi feng shuita.) Pitäs siis vaan tietää mikä oksa on jo marjonu. Voi pirsana.

Onneksi on kaikkien tietolähteiden äiti, KaksPlus-keskustelut: "Eli viimevuotiset oksat, missä näkyy marjojen aihioita voi leikata pois, niihin ei enää marjoja tule. Mutta alasleikkaus on varmasti paikallaan, niin sitten aikaisintaan ensi vuonna tuottaa satoa."

Mutta mihin aikaan vuotta? Saako nyt leikata? Vähän tekis mieli. Puutarha.net-vattukeskustelusta bongasin lauseen:

"Jos teillä on joku villivadelmapehko, jota muuta eivät mahdollisesti löydä, kannattaa siitäkin syksyllä poistaa satoa antaneet varret ja harvetaa kitukasvuisimmat uudetkin varret pois. Näin saatte luonnon pehkoonkin isompia marjoja." 

Toimeen siis! Mutta luulen, että alotan silti näistä pihan puskista. Ei taida viikonloppu riittää ton mökkitien puskien leikkaamiseen.

------------

Pojat kävi tänä aamuna jänistä jahtaamassa. Vattupuskasta oli löytyny päivän ainoa saalis ja sekin kuulemma meni suoraan parempiin mäyräkoirasuihin.

mäyräkoira metsästysliivissä syö vattuja puskasta


-------

Bonusinfoa: Kattokaas tätä. 100g vadelmaa sisältää vaikuttavan määrän juttuja:
  • Valkuaisaineet 0,9 g
  • A-vitamiini (RE) 2,2 µg
  • B1-vitamiini 0,03 mg
  • B2-vitamiini 0,05 mg
  • B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,8 mg
  • B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,24 mg
  • B6-vitamiini 0,09 mg
  • C-vitamiini 24 mg
  • E-vitamiini (a-TE) 1,10 mg
  • H-vitamiini eli biotiini 1,9 µg
  • Fosfori 37 mg
  • Kalium 210 mg
  • Kalsium 33 mg
  • Koboltti 3 µg
  • Kromi 2 mg
  • Kupari 120 mg
  • Magnesium 25 mg
  • Mangaani 1,1 mg
  • Molybdeeni <10 mg
  • Pii 2 mg
  • Rauta 1,1 mg
  • Rikki 18 mg
  • Sinkki 0,43 mg

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Miten mäyräkoira rauhoitetaan

dogshaming mäyräkoira lelurengas

Se on nyt monta tuntia painellu aivan onnellisena toi rengas kaulassa. Taukki.

(Lapussa: I BARK NON-STOP GUARDING MY PRECIOUS TOY RING. WHEN I WEAR IT ON MY NECK I DON'T HAVE TO STRESS ABOUT IT)

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Nurmipäivitys

Kerkes taas vierähtää pari-kolme viikkoa edelliskerrasta, kun viime viikonloppuna tultiin mökille ystäväni Veeran kanssa. Suunnitelmissa oli mm. auringonottoa.

Auringonottoa varten täytyy tietysti olla siihen sopiva nurmikko ja ihan vähän jännitti, että miltä se nyt näyttää, kun olen käynyt taistelua jo voikukkia (lue täältä: Kuoleman puutarha) ja sammalta (lue täältä: Kuoleman puutarha, seuraava vastustaja) vastaan.

valkoisin apiloita nurmikollinen

Ja kappas. Vastassa oli valkoinen apilameri. Näyttää siltä, että joka kerta, kun jätetään nurmikko ajamatta, niin siellä kasvaa jotain uutta.

Työkaveri oli tehny siis saman virheen sammaleen kanssa kuin minä ja joutunu istuttaan uutta nurmikkoa kuolleisiin länttehihin. Meillä noita länttejä on enää muutama siellä täällä. Jos ei ne rupee itekseen nurmikoitumaan, niin kai ne voi jossain vaiheessa karhia, mullittaa ja siementää, mutta kattoo ny.

valkoiset apilat nurmikko flipflopit ja kalju läntti nurmikossa

Ja siis niin hieno kuin apilapelto onki, niin poishan se oli ajeltava, koska on se vähän huono auringonottoalusta.

Toki jouduttiin soittaan Miehelle, että mihin aukkoon ja mistä kanisterista bensaa lisätään, mutta muuten toi meidän leikkuri on aika suoraviivanen vehje. Pistin Veeran työnteleen leikkuria ja hävitin ite sillä välin pikkasen angervoa.

nurmikonleikkaus menossa työnnettävällä leikkurilla mökkipihassa

Tietty yks nurmivaurion aiheuttaja on ja pysyy. Sillä aikaa, kun pystytettiin tota Veeran allergiahyttiä (kuvassa oikealla) kaivo karkeakarvainen maansiirtourakoitsija ittelleen bunkkerin.

Karkeakarvainen mäyräkoira on kaivanut kuopan kiviseen maahan

Viikonloppuun kuului myös Pori Jazz -lauantai ja seuraavassa postauksessa käsittelyssä piknikeväät eli kinkkupiirakka, juustoinen leipähässäkkä ja pastasalaatti.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Bug's Inn

Aloitin viime kesänä hotelliprojektin, mutta sitte poukkoilin johonki toiseen projektiin ja siitä taas seuraavaan ja takas ja taas seuraavaan. Kyllä te tiiätte.

Viherpiha 5/2016 hyönteishotelli ohjeet kaunis yksiöitä tarjolla

Olin tietty koko projektin kanssa myöhässä jo heti kättelyssä, koska hyönteishotellit on hyvä viritellä "keväällä, kun ensimmäiset hyönteiset alkavat olla aktiivisia". Näin kertoo Viherpiha-lehti 5/2016, josta bongasin ohjeet. Tänä keväänä kesä oli myöhässä, joten minä olin ajoissa, vaikka tarinan saattekin vasta nyt.

Hotellien rakentaminen on varsin simppeliä. Näin se lähtee:

  • Sahaa paksuja oksia 15 sentin pituisiksi. (Pro-vinkki: käytä sirkkeliä.)
  • Nosta sahatut oksat pystyyn ja solmi ne nipuksi kahdella narulla. Tiivistä nippua ohuilla oksilla. (Ite käytin apuna kulhoa.)
Jos haluat projektiin lisähaastetta, niin kannattaa ottaa mukaan ainakin yksi yliaktiivinen mäyräkoira.

mäyräkoira pureskelee hyönteishotellin osia

Niin tiiviiksi et noita nippuja saa etteikö ne poratessa pyöris, joten ei ehkä kannata liikaa haaskata aikaa tiivistämiseen.

hyönteishotelli pora penkki

Kymmenien reikien poraaminen on kohtalaisen puuduttavaa. Se lienee suurin syy, miksi homma jäi hautumaan viime vuodesta. Mutta hei pro-vinkki: kun oksat on kuivunu vuoden, niin niitä on hemmetin paljo helpompi porata.

  • Hyvä ripustuspaikka on aamuauringon suuntaan antava talon seinä, pensasaita tai tukeva puu. Talon seinä on turvallinen, koska erakkomehiläiset ei pistä. (Valitsin tukevan koivun.)
  • Ripusta n. 1,5 metrin korkeuteen, jotta saderoiskeet ei kastele hotellia. (Done.)

oksista tehty hyönteishotelli roikkuu puusta

Tadaa!! Melkein yhtä hienot kuin Viherpihassa! No joo, Viherpihassa on joku vähän pidemmällä pinnalla varustettu poraillu noi mallikappaleet.

  • Peitä talveksi puulevyllä tai nosta kylmään liiteriin, jossa talvehtivat hyönteiset ovat suojassa linnuilta. 
Meän liiterissä nää ei taida olla turvassa oikein miltään, mutta jahka noihin joku muuttaa, niin eiköhän turvallinen talvehtimisratkaisu keksitä.