Äiti tuli, tunnisti ja hävitti

Nonii. Saunarempan viimeistely, Budapestin reissu, töihinpaluu ja neljä iltaa Tamperrada-tapahtumaa eli pintxoja kymmenissä ravintoloissa ympäri Tamperetta veivät huomion pois mökkipirkkoilusta hetkeksi. Mutta täällä taas, ollos huoleti.

Äiti ja iskä tuli viimisellä lomaviikolla muutamaksi päiväksi mökille auttaan saunarempan viimeistelyssä (siitä lisää, kun viimeistelyjen viimeistelyt on tehty) ja muutenki katteleen miltä näyttää. Pelkäsin, että äiti menee ympäri tonttia ja tunnistelee mun kasvit noin vaan riistäen multa tunnistamisen ilon, mutta ei se onneksi nimenny kuin pari. Näistä ekana pujo.

En ollu tienny, että pujo on sellanen, joka kannattaa kiskoa pois tavattaessa. Eipä sillä, että olisin sitä tavattaessa tunnistanukkaan. Sen verta vaatimaton tyyppi, että tuskin olisin vielä moneen kesään tarttunu googleen pohtiessani juhannusruusun vieressä kasvavan oksan identiteettiä.

Pujo kukkii keskimäärin heinäkuun puolivälistä eteenpäin ja on sekä äitin että nettilähteiden mukaan pahiten allergisoiva kasveja Suomessa. Ite en huomaa siitepölyaikoja, mutta Mies pitää jatkuvasti mukanaan kattavaa allergialääkearsenaalia. Siksipä äiti veti hanskat käteen ja ryhtyi torjuntaan.

Googlatessa tuli vastaan Järvenpään kaupungin pujoinfo:

• Kitkeminen: Pujo lisääntyy juurakoistaan, joten pujopesäkkeen kaivaminen maasta on tehokkain keino torjua pujoa. 
• Niittäminen: Niittäminen heikentää kasvin elinvoimaa ja estää siitepölyn syntymistä.
• Kemiallinen torjunta: Pujoa voi torjua myös rikkahävitteillä. (Mutta ei niistä sen enempää, koska olen ymmärtäny, että ne on ihan karmeita myrkkyjä, joita ei pitäs kenenkään käyttää harkitsemattomasti.)

---------

Vakkarimmat lukijat on ehkä huomannu, että äiti kommentoi käytännössä jokaista kirjotusta, joskin muutamalla eri nimimerkillä (kuten Leena Laitinen tai Äiti tai Vasko Joki, jos ovat Inarin mökillä).

Kerran sieniä sivuavan jutun jälkeen anonyymi kommentoija oli sitä mieltä, että mun pitäs opetella syömään sieniä. Hetken päästä tuli uusi kommentti "Tämä anonyymi kommentoija oli äitisi".

Iso kiltti jätti

En kauheasti vietä aikaa tuolla tontin nurkalla, jossa säilötään saunaremppatarvikkeita. Tänään sieltä yllättäen pilkisti yksi varsi varsin vaikuttavan kokoisia valkoisi kelloja. Ukonkelloja.

Jostain luin, että ukonkello on suurin Suomessa kasvava kellokasvi, mutta koska en nyt enää löydä sitä sivustoa ja linkkiä, niin sovitaanko, että vaan uskotte mua.

En tiiä onko sillä kukkiensa painoon nähden liian hentoinen ja pitkä varsi vai oliko parin päivän sadekeli lannistanut kukkijan, mutta hain varmuuden vuoksi sille hiukan lisätukea, ettei tarvi ihan maata myöten mötköttää.

Arboretum Mustilan nettisivuilla kerrotaan, että metsässä ukonkello ei kasva yhtä korkeaksi kuin lannoitetussa perennamaassa ja pysyy siksi paremmin pystyssä, mutta että sadekuuro tekee varresta niin raskaan, että kaatuilevat joka tapauksessa. Vaikka toi mun ukonkello kasvaa teknisesti perennapenkissä, niin kyllä sen kasvupaikka taitaa tässä tapauksessa metsäkategoriaan mennä, koska tuota nurkkaa ei varsinaisesti hoideta eikä lannoiteta.

En tiedä onko tämä yksilö kasvanu meillä jo aiemmin vai toiko lintu sen mukanaan, mutta Mustilan mukaan violettiin vivahtava sininen on joka tapauksessa yleisempi väri ja valkokukkaisia näkee harvemmin.

Ukonkello kuulemma kasvattaa vuosien mittaan voimakkaan mättään ja komistuu, kun paksuihin juuriin kertyy vararavintoa. Se leviää hyvin siemenestä, mutta ei rikkaruohomaisesti. En tiedä miten tuota vararavinnonsaantia voi edistää, mutta taidanpa tehdä tälle saman kuin akileijoille eli raivata tilaa siemenille tipahdella ja itää.

Äiti on täällä mökillä käymässä ja olin juuri esittelemässä kuinka hienosti akileijat on lisääntyny rantapuskassa viime vuodesta, kun bongasin niiden seasta toisen varren ukonkelloa. Ihan toisella puolella tonttia kuin se toinen, tietysti.

Ukonkello siis jatkaa meidän tontilla säännöksi muodostunutta linjaa, jossa kauniita kukkia on vain yksi tai kaksi vartta, kun taas rumia kasvaa valtoimenaan joka puolella vaikka kuinka hävittäis. Taistelu tasapainon löytämiseksi jatkuu.

Muurarin banaani-kinuski-muffinssit

Miehen ystävä (kutsuttakoon häntä Varamieheksi, kun on niin usein maisemissa) on auttanu meitä älyttömästi saunarempassa ja meinas syksymmällä tulla muuramaan vielä saunan paloseinän. Kun se kuuli, että kaikki loput seinä- ja kattovärkit on hommattu ja oltiin löydetty vielä vanhojen tiilien taivas Noormarkusta, niin eihän se malttanu pysyä poissa.

Ja minä tietysti jälleen tilanteessa, jossa mietin, miten voin korvata talkootyön keittiön antimilla. (Aiemminhan meillä on jo syöty mm. Saunansuoristussämpylöitä ja Saunanpurkajan pikapullaa.)

(Kuvassa jo paistettuna, kun muuten ois tullu tähän alkuun liikaa pelkkää tekstiä.)

Olin aiemmin pakastanu pari tosi mustaksi ehtinyttä banaania paloina, kun en raaskinu poiskaan heittää, ja Dioriina-blogin Marina jätti käydessään puoli purkkia kinuskituorejuustoa. Nää rupes kuulostaan ihan banaani-kinuski-muffinsseilta.

Tietty tartuin Kodin Kuvalehden ohjeeseen, joka oli otsikoitu "Banaanimuffinit, joihin on aina ainekset kaapissa". Kuulostaa mökkisetiltä.

Mutta eihän mulla mökillä mitään muffinssivuokia ole, joten tein nää kaikkiin mukeihin ja muihin mitä nyt sattu olemaan puhtaana. Ohjeesta sanotaan tulevan 15, jos teet tavallisiin muotteihin.



Muffinssit on superhelppoja tehä. Näihin tarviit:

• 100 g voita tai margariinia
• 1,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 2 munaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 2 banaania (mitä mustempia, sen parempi)
• Kinuskituorejuustoa (tai jos sulla on jotain muuta makeaa makua, niin käy varmasti)

Action-osuus:

• Laita ihan ekana taas uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
• Vaahdota pehmeä rasva, sokerit ja munat. (Mullahan ei ole täällä sähkövatkainta, joten vatkasin sen verran kuin jaksoin. Ei sitä nyt ehkä vaahdoksi voinu kutsua.)
• Yhdistä jauho ja leivinjauhe ja sekota vaahtoon silleen, ettet turhaan vatkaile. Sen verran vaan, että tulee tasaista. (Katoaa muuten se vaahtomaisuus ja jos sitä ei ollu alunperinkään, niin vielä pahempi.)
• Murskaa (mitä mustemmat, sen paremmat) banaanit, vaikka haarukalla, ja kääntele taikinan sekaan. (Taas pyritään mahollisimman vähään vatkaamiseen.)
• Jaa kippoihin ja aseta keskelle teelusikallinen tuorejuustoa. Käännä päälle pikkasen taikinaa peitoksi.
• Paista 25 min.
• Jos sulla jäi tuorejuustoa, niin voit sillä vielä kuorruttaa valmiit muffinssit.

Kun on käyttäny kaikki mukit muffinssitouhuun, niin joutuu juomaan kahvin lasista.

Pakko sanoa, että ihan hemmetin hyviä tuli näistä. Paha vaan, että Varamies (kuvassa vasemmalla) oli vaan yhen yön ja jouduttiin Miehen kans syömään kaikki loput.

Ja ihan hemmetin hyvä tuli seinästäki! Nyt ei puutu enää kuin ne kaikki muut seinät. Ja lauteet. Ehkä sittenkin päästään saunaan tänä kesänä.

Peippi, pillike, pähkämö, joku muu, mikä?

Sukelsin sitte syvemmälle tohon pensashanhikkikasaan selvittääkseni mitä kaikkea siinä kasvaa. Ainaki angervoa (mikäpä ettei), heinää, niittyleinikkiä ja vadelmaa. Noin aluksi. (Palataan noihin vadelmiin myöhemmin, koska niitä on täällä muuallaki.)

Ja sitte tää. Nyt tuli kuulkaas vaikein tunnistus tähän mennessä. Käytin kaikki mahdolliset Google-hakutaitoni sekä noin 40 erilaista ominaisuusyhdistelmää Luontoportin lajitunnistuskoneessa. Kävin jopa kaks kertaa tarkistamassa kukkien torvimaisuuden asteen ja lehtien sahalaidan pyöreyden.

Päädyin jo kerran peippiin ja toisessa kohtaa pillikkeeseen, mutta jotenki ei tuntunu oikeelta. Sitte pillike-kuvia kahlatessa tuli vastaan Siniunikon-blogi ja siellä just oikean oloinen tapaus. Jalopähkämö. Huh.



Wikipedia kertoo, että jalopähkämö on monivuotinen pähkämölaji, jota esiintyy Lounais-Aasiassa.

Jaatuota.

Voidaanko kuitenki sopia, että sitä esiintyy myös Suomessa.

Normaalisti en luettelis näitä ominaisuuksia, mutta varaudun jo seuraavaan googletukseen ja voin tarvita mm. seuraavia termejä: pensastava, lehti puikea, herttatyvinen, koristeellinen sahalaita, terttumaiset kukinnot, huulimaiset kukat. (Nämä meille tarjosi Puutarha.net.)

Ja arvatkaas mitä muuta? "Kutsutaan myös nimellä jalopillike." Jossain luki aiemmin, että jotain peippiä voi kutsua myös pillikkeeksi. Eli onko pillikkeet, peipit ja pähkämöt samaa asiaa vai onko pillike jonku sortin yleisnimitys?

Liiallisilla hoito-ohjeilla jalopähkämöstä kertovia sivustoja ei ole pilattu:

• Heinäkuun kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistamisella voi lisätä lehvästön rehevyyttä. (Viherpeukalot.fi)
• Jaetaan ja istutetaan uudelleen, kun kasvuston harvennettua keskeltä. Lisääminen jakamalla. (Puutarha.net (myös kirjoitusvirhe))
• Ei kannata istuttaa kovin pieneen tilaan vaan esim. isompiin perennapenkkeihin, pensaiden aluskasviksi. Istutusväli 40 cm. (Kuusankosken Viherpiste)

Pittääpä kattoa, mitä tämän kans tekkee. Ihan nättihän se olis jossain vähemmän ruuhkasessa kohteessa. Jään pohtimaan.