Tulppaaninistutusohjeet ens vuotta varten

Uups, I did it again! Eli istutin ja googlasin sitten vasta ohjeet. Kuinka vaikeeta joku tulppaanin istuttaminen muka voi olla? Ja puolustuksena, mun piti toimia nopeesti, kun se meidän karkeakarvainen maansiirtourakoitsija on metsällä, niin sillon on parhaat mahikset saada omat kaivuuhommat tehtyä ilman välittömiä tuhoja. (Toki myöhempiä tuhoja ei estä muu ku aitaaminen.)

En oo aiemmin muistanu hommata tulppaaninsipuleita, mutta nyt onneksi osui Facebookissa silmiin Puutarhurin majan mainos, että vielä ehtii tilata ja istuttaa. Toki tässä meni kolme viikkoa ennen kuin kerkesin mökille, mutta onneksi Yhteishyvä kertoo, että pääasia, että istuttaa ennen routimista. 

Niiltä löyty muutenki kattavat ohjeet, jotka ois varmaan ollu paikallaan lukea ennen istuttamista. No mutta tässä ens vuotta varten:

Ennen istuttamista: 

• Tulppaanit tykkää ravinteikkaasta, kuohkeasta ja vettä läpäisevästä multamaasta. Liian märässä mätänevät.
• Istutusaika on pääasiassa lokakuu, mutta lämpimänä syksynä kannattaa odottaa, kun turhaan sitte versoilevat lämpimässä.

Istuttaminen:

• Säilytä sipulit viileässä ja kuivassa ennen istuttamista. (Melkein check, unohtu muutamaksi päiväksi lämpimään eteiseen, mutta eivät näyttäneet siitä möksähtäneen.)
• Aloita sipulin istuttaminen kitkemällä ja muokkaamalla kasvualusta. (Nooh, en tehny kumpaakaan.)
• Kalkitse ja lannoita tarvittaessa pitkävaikutteisella ravinteella. (Mistä tietää tarviiko ja mistä tietää onko joku lannote pitkävaikutteinen?)
• Tee multaan kuopat istutuslapiolla. Sipuli istutetaan niin, että kanta on alaspäin. (Huh. Tää meni oikein.)
• Istuta sipulit tiiviisti, mutta ei saa koskettaa toisiaan. (Jätin enempi väliä, kun sipulipaketissa luki, että pitää jättä 12cm väliä.)
• Istutusyvyys kolme kertaa sipulin koko eli noin 10-15 cm. (Tääki meni kohtuudella oikein.)
• Kastele istutus, jos maa on kuivaa. (Joo ei kyllä ole. Joki on niin korkealla, että Mies epäili, että maa on jopa niin täynnä vettä, ettei se vedä enää.)

Myöhemmin: 

• Tarhatulppaanin (tarkottanee tällasia kaupan sipuleita?) ravinteet riittää vain ekaan kukintaan, joten jos haluaa, että tulee tulppaaneja seuraavanakin vuonna, niin lannoita keväällä kasteluveteen sekoitettavalla seosravinteella. (Äh, pitää googlata, mitä on seosravinne.)
• Älä leikkaa kuihtuvia lehtiä pois kukinnan jlkeen vaan taivuttele muun kasvillisuuden joukkoon. Lakastuvat lehdet maatuvat ja ravitsevat kasvualustaa. 

Keväällä nähään kuin mun käy.

Ja tässä vielä pari kuuraista kuvaa muistoksi kohta talveksi kääntyvästä syksystä.

Selviytyjäunikot

Siivosin puhelimesta kuvia ja huomasin, että mulla oli jääny kertomatta loppukesäisistä selviytyjäunikoista. 

Minähän siis metsästämällä metsästin pioniunikon siemeniä kesällä, kun olin Viherpiha-lehdessä niitä nähny ja ne oli sairaan hienoja. Tietty sit samalla otin muitaki unikonsiemeniä, ku onhan ne hienoja. 

Kylvin ne suoraan maahan, kun kesä oli jo kovin pitkällä. Raivasin taas rantapuskaan pikku plätit, lisäsin pussista jotain normimultaa ja nakkelin siemenet sinne. 

No eihän siinä taas kestäny ku sekuntti, kun huomasin, että toiseen unikkopenkkiin oli kaivettu luu. Ja koiratietäjät tietää: kun se huomaa, että sä huomaat mihin se on arteensa piilottanu, niin tietty se pitää kaivaa pikapikaa ylös ja piilottaa johonki muualle. No se unikkopenkki oli sitte sillä taputeltu. 

En edes tiiä mitä sit toiselle eli pioniunikkopenkille tapahtu. Ainaki sitä oli käytetty kulkureittinä ja siinä vaiheessa, kun pienet unikonalut oli jo pinnassa, niin jotain ihanaa siellä oli kai haissu, koska aika selvää jälkeä oli tehty siitäki penkistä. 

Olin siis menettäny jo toivon, mutta syyskuun puolivälissä huomasin, että muutama sinnikäs kaveri oli sit kuitenki puskenu tiensä päivänvaloon. Ei tietty kukaan pioniunikoista, mutta kauniita noi toisetki oli.

Ens kerralla istutan noi kauluspenkkeihin tai jotain. 

Amatöörin auringonkukat!

Ne sanoo, että lapsiki osaa kasvattaa auringonkukkia. Kävi ilmi, että tähän hommaan ois pitäny suhtautua just tolla ajatuksella.

Toiset lapset on varmaan tosi taitavia ja tarkkoja, mutta jos ite oisin lapsena kasvattanu auringonkukkia, niin oisin varmaan tehny just kuten päätin tehdä tänä kesänä. Nakkaan ne siemenet maahan ja toivon parasta.

Lopusta löytyy linkit mun aikasempiin auringonkukkapostauksiin, mutta tiivistettäköön niin, että olen koittanu (siis myös aiemmassa elämässä ennen Mökki-Pirkkoa) kasvattaa auringonkukkia liian monimutkaisesti taimentaen ja suojaten ja kastellen ja siirrellen. Ei ois kannattanu. 

Tänä kesänä päätin ihan vaan luovuttaa. Mulla siis oli siemeniä, mutta kikkailun sijasta kaivelin pikkuisen montun aurinkoiseen paikkaan, kaadoin siihen jotain ihan perusmarkettimultaa ja ripottelin koko siemenpussin siihen. Sitte kastelin niitä muutamana päivänä ja kun alkoivat pukata vartta, niin napsin surkeimmat yksilöt pois valoa ja tilaa viemästä. 

Jonkin aikaa näyttiki hyvältä, kunnes Mies trimmas varottelusta huolimatta vahvimmat yksilöt. Se vaan totes, että ei ne tollasessa paikassa kasva kuitenkaan (ihan niinku asiasta mitään tietäis). 

Tavallaan olin jo vähän unohtanu koko homman ja nyt muutaman viikon tauon jälkeen mökille tullessa olikin kaksi somaa kukkaa odottamassa. 

Mökki-Pirkon virallinen auringonkukankasvatusohje on siis:

1. Pistä siemenet multaan. 
2. Kastele, jos ei sada.
3. Unohda koko homma.

Olokaapa hyvät.

(Ja turha siis kysellä, että mitä lajia nää on. En oo enää moneen vuoteen jaksanu uskoa, että pääsisin koskaan kirjottaan tätä postausta ja kertoon lajiketta.)

Tuosta vielä tuota historiaa:

• Amatööri kasvattaa auringonkukkia (kesä 2016)
  
• Amatöörin auringonkukat: eka fail (kesä 2016)
• Amatöörin auringonkukat: uuteen nousuun (kesä 2016)
• Amatöörin auringonkukat: Ameriikan ihme (kesä 2018)
• Amatöörin auringonkukat: Ameriikan fail (kesä 2018)
  
• Trimmaava mies kohtaa amatöörin auringonkukat (kesä 2020)

Nyt kutsuu mua yks toinenki kuusama

Keväällä, kun raivattiin angervopuskasta lisää tilaa uusille pensasmustikoille, Mies kyseli, että mikä tuo taempana kasvava pensas on ja pitäskö senki kasvua rajottaa. En ollu sitä vielä tunnistanu ja koska se vaikuttaa olevan enimmäkseen harmiton, niin jätettiin toistaiseksi rauhaan. 

No sitte kesällä siinä käväs ihan pienenpienet valkoset kukat niin nopeesti, että en kerenny edes kuvia ottamaan, joten tunnistus lykkäänty taas. Nyt pensaassa loistaa kirkkaat punaiset marjat, joten google sai kysymyksen "iso pensas, punaiset marjat" ja kuvahaku päälle.

Ihan eka linkki osas kertoa, että kyseessä on kuusama ja että koko pensas on myrkyllinen marjoja myöten (ja jos sit kuitenki menit syömään, niin soita myrkytyskeskukseen 09 471 977). 

Sirpan luontoblogi kertoi, että kyseessä on lehtokuusama ja että sen sitkeän puuaineksen vuoksi siitä on tehty aikanaan tarve-esineitä. 

Turun Sanomat kertoo, että lehtokuusaman paras tuntomerkki ovat lehtihangoissa kaksittain kasvavat kukat, joista loppukesällä kypsyvät punaiset marjat ovat usein osittain toisiinsa kiinni kasvaneita. Kellan-valkeat kukat avautuvat juhannuksen tienoilla. 

Puutarha.net kutsuu kukkia mitättömiksi ja lehtiä puikeiksi, joten tunnistus lienee oikea. Tää on onneksi taas kasveja, jotka ei kaipaa mitään muuta kuin rauhaan jättämistä. Kestää kuulemma alasleikkauksen, jos oikein rupee ärsyttään. Saapa tuo tuolla mökin takana ainaki toistaseksi kasvaa ihan rauhassa, kunhan ei uhkaile pensasmustikoita. 

Ja siis se eka kutsuva kuusama on tietty mun eka tunnistus vuodelta 2016 eli tuoksuköynnöskuusama, josta voi lukea näistä:

• Nyt kutsuu mua kuusama! (2016)
  
• Kuusama vaihtaa maisemaa (2019)
• It's alive! (2019)
• Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää? (2020)

Valko-vihreitä tuliaisia

Sanovat, että on kätevää, jos perheestä tai ystävistä löytyy esim. lääkäreitä tai putkimiehiä, mutta tällaselle amatöörille mökkipuutarhailijalle biologiystävä on kans ihan tosi kätevä. 

Viime viikonloppuna hän lopulta vieraili meillä mökillä ja sen jälkeen, kun oli puolihuolimattomasti tunnistanu viidessä minuutissa yhtä monta kasvia kuin minä neljässä vuodessa, hän kaivoi auton takakontista varsin kauniin valkoisen pallohortensian. 

Istutimme sen yhdessä. Se meni vähän eri tavalla kuin jos oisin istuttanu sen yksin. Ite oisin raivannu just ja just kasvin mentävän tilan ja toivonu parasta. Nyt raivattiin useampi neliö angervoa (ja juuria) pois ja pelastettiin välistä löytyneet (valeriana, ehkä iriksen tai koristeangervon juuripaakkuja sekä orvokkeja) muualle (mistä taas raivattiin reilusti vuohenputkea).

Pallohortensia oli varsin mieluinen tuliainen, koska huomasin, että meillä on täällä varsin vähän tähän aikaan kukkivia asioita. Pujoa ja paukkubalsamia ei lasketa. 

Kekkilä antaa seuraavat hoito-ohjeet: 

• Istutus puolivarjoisaan paikkaan. (Check.)
  
• Kukinta ei kärsi voimakkaasta alasleikkauksesta, sillä kukkii saman vuoden versoilla. Leikataan vuosittain varhain keväällä ennen uusien lehtien puhkeamista. Leikkaus edistää kukintaa. (Josko kuitenki varmuuden vuoksi lippusiimaa ympärille, koska trimmaavan Miehen alasleikkaus tapahtuu todennäköisesti kesken kasvukauden. Se tuskin edistää kukintaa.)
• Toinen tapa leikata on poistaa hangen yläpuolelta paleltuneet osat, jolloin kasvista tulee metrin korkuinen. (Viime vuonna ei tainnu olla niin paljo lunta, että vois hangesta puhua, joten mennään tolla ekalla.)
• Kesällä tarvitsee paljon vettä ja ravinteita. 
• Lannoitetaan havu- ja rodolannoitteella. Ei saa kalkita. (Eikä siis myöskään tuhkaa.)

Saatiin tänä kesänä saunan ikkunakin uusittua, kun vanha ikkuna otti itteensä rakennuksen suoristuksesta ja siinä oli pari vuotta sellanen tosi nätti jesariruksi. Pallohortensia pääsi paraatipaikalle saunan ikkunan taakse, niin saan sitä lauteilta ihastella.

Samana viikonloppuna oli kylässä myös Miehen veli vaimoineen ja toivat meille tuliaiseksi Finlaysonin Tamminiemi-saunatekstiilejä. Varsin kauniita ovat ja jos haluais jotenki sisustuslehtihifistellä, niin vois jopa sanoa, että pallohortensian valko-vihreä värimaailma toistuu saunan tekstiileissä. Kyllä kelepaa taas saunoa.

Pionipäivitys 2020

Ei mulla oikeestaan muuta kuin, että pionit on ihania. 

Tänä vuonna vanha nimetön teki jo yheksän kukkaa (viime vuonna kuus ja löytövuonna 2016 yhden) ja ite istuttamani Ewelina toista vuotta peräkkäin kaksi. 

Tässä näitä ois. 

Ewelina oli eka selkeesti vaaleanpunainen ja muuttu sitten melkein valkoiseksi. 

Vanhempi pioni elää sopusoinnussa ruskoliljojen kanssa. 

Ihania ovat.

Trimmaava mies kohtaa amatöörin auringonkukat

Ja kuinkas sitten kävikään. 

En oo edes raportoinu tän vuoden auringonkukkayrityksestä, koska ensimmäistä kertaa näytti siltä, että ei mee ihan reisille koko homma ja ajattelin kertoa sitten, kun eka kukka kukkii. 

Sanoin Miehelle noin 16 kertaa, että varoo niitä auringonkukkia, kun puuhailee. 

Tänään se trimmas ekaa kertaa tälle kesälle. Oon ite hoitanu aiemmin, ettei vaan sattuis mitään. 

Nyt vituttaa. Ihan silleen huolella. Kaikki pitäs saatana ite tehä tai sitten aidata jollain helvetin lippusiimalla. 

Tästä pikkusen historiaa vuodatukselle:

• Trimmaava mies (kesä 2018)
• Amatööri kasvattaa auringonkukkia (kesä 2016)
  
• Amatöörin auringonkukat: eka fail (kesä 2016)
• Amatöörin auringonkukat: uuteen nousuun (kesä 2016)
• Amatöörin auringonkukat: Ameriikan ihme (kesä 2018)
• Amatöörin auringonkukat: Ameriikan fail (kesä 2018)

Mies suunnittelee raivaussahan ostamista. Minä suunnittelen henkilövahinkoa. 

Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää?

Pelkäsin niin kovasti, että kuusama ottaa nokkiinsa muutosta viime vuoden toukokuussa. Olin jo varma sen kuolemasta, kun katkasin yhen tosi vahvan juuren. Se toki osottautu sittemmin koivun juureksi.

Kesällä se sitten kuitenki kukki ja totesin pelkoni turhiksi. 

Tänä kesänä tyyppi vallan villiinty. Kaunis se oli minusta aiemminki, mutta olihan se tähän kesään verrattuna aivan surkea räpellys sillon 2016, kun siitä ekana tunnistuksenani päivitin. 

Tässä tyyppi tänä kesänä:

Ja tässä 2016:

Toki toi yks karvanen kamu oli tässä eräänä päivänä kaivanu liian läheltä kuusamaa ja onnistunu katkomaan yhen varren. Se kiukku väisty tänä aamuna, kun samainen kamu kaivo yrttimaan kokonaan ylös. Siellä oli varmaan menny hiiri. Kamu joutu arestiin. 

Miehen unelmia

Toi Mies tykkää toscakakusta. Kuulemma äiree teki aina paksun päällisen. Tai kerranki teki.

En oo sellasta sille kuitenkaan saanu aikaseksi (ja osaishan toi itekki, jos niin kauheesti toscapäällisestä unelmoi), mutta kun tässä eräänä päivänä mietin ääneen, että mitä tekis raparperista, ettei mee haaskuuseen, niin noin neljän minuutin päästä napsahti whatsappiin raparperitoscan ohje.

Juhannuksena sain oikein aikaseksi lopulta. Tai minä tein pääosin muita juttuja ja Mutti (tsekkaa Instasta Miss Mureena) pilkko raparperit ja sekotteli päälliset. 

Täähän on siis silleen helppo, että tähän ei tuu sitä aivan turhaa kakkuosaa ollenkaan vaan se korvataan raparperilla ja sokerilla. Muutenhan tää onki pääasiassa lisää sokeria, voita ja mantelilastuja. Noin kötsiljoona kaloria per annos. Mutta siis aivan sairaan hyvää! Kirpeä raparperi ja suolaisen makean kinuskinen ja rapea mantelipäällinen. Siihen vielä nokare ranskankermaa kylkeen, niin voit exponentata kalorit, mutta maku on kyllä täydellisesti sen arvonen. 

Tästä sitte eli Raparperitosca

Ja ohjehan oli Iltalehdestä ja silleen kiva, että leivonnassa yleensä on hyvä noudattaa annettuja määriä, niin tässä ei oo niin justiinsa.

"Pohja"

• 5-6 raparperin vartta (no ja täähän riippuu siitä kuin isoja ne sun raparperit on niin sanoisin, että kunhan vuoan pohjalle sellanen kolme neljä senttiä)
• sokeria (taas käsketään käyttää ruokosokeria, mutta en oo kyllä vieläkään hifistelyn kannalla näissä mökkihommissa eli tavallista vaan)

Päällinen

• 3 dl (100 g) mantelilastuja
• 100 g voita
• 2 dl sokeria (ruoko- tai tavallista)
  
• 2,5 rkl vehnäjauhoja (ohjeessa oli spelttivehnäjauhoja, mutta arvaatte varmaan, että vedin taviksilla)
• 5 rkl maitoa

Action-vaihe

• Uuni lämpenemään taas heti 200 asteeseen
• Pilko raparperit pieniksi, pistä voideltuun vuokaan ja ripottele päälle sopivasti sokeria.
• Pistä kaikki kuorruteaineet kattilaan ja kunhan voi on sulanu, niin lisää lämpöä ja anna kiehua pari minuuttia. Ja siis sitä kannattaa sekotella.
• Kuorrute raparperien päälle ja paista 20-25 min. 
• Jos vaan maltat, niin anna jäähtyä, niin päällisestä tulee mahtavan rapea.
• Tarjoile ranskankerman tai jäätelön kans.

Omnom.

Kolmen K:n toimenpidesuunnitelma

Tää on nyt neljäs kesä, kun oottelen, että mun pensasmustikat alkais mustikoimaan. Aattelin aluksi, että jännittävät, mutta neljä kesää on musta jo liikaa ujommallekki lajille. (Kuvan mustikka ei liity tapaukseen.)

Tulipa sitte aiemmin mainitsemani kukansyöntikirjailijatyökaverini Teklan kans puheeksi tämä ongelma ja hän suositteli kolmea toimenpidettä:

1. Kanankakkaa (oon jo laittanu, mutta en tiiä paljo mustikoille jäi, kun toi koira tykkää siitä kans)
2. Kastelua (ohups, enpä tullu edes ajatelleeksi)
3. Kavereita (lisämustikat ei kyllä haittais)

No ensinnäki noi uudet kaverit, kaks kappaletta Blue Cropia, oli varmaan vähän ammatillisemmalla otteella säilötty kevät kuin noi mun aiemmat aikanaan (koska ostin ne aika aikasin ja oottivat kellarissa loppusijoitusta). Niissä nimittäin oli jo valmiina kukkia. (Ja nyt sitte jo marjanalkuja, kts. eka kuva.)

Ja sitte toiseksi, niin se kastelu muuten auttaa. Nyt mua vähän nolottaa, että uhkailin jo Chippewaa hävityksellä, jos se ei edes yritä. 

Varmaan olin vähän myöhässä, kun vaan Northblue kerkes tekeen kukkia (kuva yllä), mutta kaikki kolme (se vimppa on Northcountry, jos jotakuta kiinnostaa) teki kyllä komeet lehet ja on muutenki jotenki tosi paljo kiitollisemman olosia.

Ehkä sit jo ens kesänä oikeesti kunnolla marjojaki. (Kuitenki joku jänis syö ne. Tai toi koira.)

Rikkaruohomuhennosta

No kävi silleen kivasti, että tohon onki pariin kolmeen aika keskeiseen tontin osaan viime vuosina levinny mattona kasvi, joka ei oo erityisen kaunis ja näyttää peittävän kaiken alleen. En oo jaksanu sitä varmuudella tunnistaa, kun mua lähinnä vituttaa sen hallitsevuus ja tylsyys.

Mutta siis se kiva osuus oli se, että tänä keväänä, kun porukka on seonnu hortoiluun, kävi ilmi, että se on vuohenputki ja toisin sanoen mulla kasvaa tällä neliötolkulla oivallista muhennosainesta.

Ja siis eka vaan oletin, että ne on vuohenputkia, koska ystäväni Marina (Dioriina-blogista) muutama vuos sitte sano, että ne vois olla. Nyt se oli käymässä viikonloppuna ja kielsi koskaan moista sanoneensa. Pakko oli siis varmistaa tunnistus, ettei syödä mitään jännää.

Vuohenputken tunnistus

Tunnistus on kohtalaisen helppoa kyllä, mutta ehdottoman tärkeää, koska samaan kasviperheeseen kuuluu myös myrkyllisiä jäseniä. Helsinki Wildfoodsin videolla asia on kerrottu niin, että vihreempiki hortoilija ymmärtää.  Pikavinkit tässä:

• Kasvaa laajoina mattoina
• Varressa kasvaa kolme lehti"sormea", joissa jokaisessa on 2-3 lehteä 
• Kun leikkaat varren, niin siitä helposti näkee, että varsi on kolmion tai melkein v:n mallinen, kun yhdellä syrjällä on kouru
• Sanovat myös, että haisee porkkanalle, mutta en kyllä ite sitä hahmota

Vuohenputki on parhaimmillaan aivan pienenä. Sellasena, että lehdet on just ja just auenneet tai aukeemassa vasta. Toki pienten keräämisessä menee pidempään, mutta mihinpä täsä kiire on.

Ja sit se muhennos

Tällä kertaa ohje Kodin kuvalehdeltä. Tää on helppo ja sopii loistavasti esim. kalan kaveriksi. 

• Keitä huuhdeltuja vuohenputkia minuutin verran ja silppua sitte pieneksi. (Mulla oli seassa myös nokkosta, koska why not.)
• Kuullota sipulia ja siirrä sivuun oottamaan.
• Paista vuohenputkea voissa (tai mitä rasvaa sulla sattuu olemaan).
• Nakkaa sipulit sitte samaan pannuun ja nakkaa perään esim. ranskankermaa ja pikkusen ruokakermaa. (Ite laitoin myös maustetun tuorejuuston jämät ja suolaa.)
• Done.

Innostuin sen verran tästä hommasta, että silläki uhalla, että tunnen itteni tosi keski-ikäseksi, niin keräsin vuohenputkia myös pakkaseen. Parhaiten sanovat, että säilyy, kun keittää ja pilppuaa ja pakastaa valmiina mössönä.

Ja siis koska kyseessä on kuitenkin varsin ärsyttävä rikkaruoho, niin ei yhtään haittaa vaikka Mies trimmausvimmassaan vetää noi tasaseksi, koska ne kuulemma tekee sitte toisen maukkaan sadon.

Marskin ulkomainen heila

Kun mä sillon viimeksi en kehannu korjata omia sanomisiani ja ostin epähuomiossa mustaherukan eli ton mun Marskin, niin nyt menin sellaseen kauppaan, jossa ei varmasti tule kukaan kysymään, että voiko auttaa. Sain ostettua karhunvatukan. (Ja siis tässä luki jo monta minuuttia taas, että mustaherukka. Mun aivot ei vaan pysty sanoon karhunvatukka.)

Biologiystäväni ehotti kyllä suomalaista lajiketta, mutta en jaksanu enää vaihtaa kauppasuunnitelmaa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Rubus fruticosus Black Satin. (Tai ois siellä ollu toinenki lajike, mutta se oli puolet kalliimpi eikä kylteistä erottanu, että niillä ois ollu mitenkään olennaisesti eroa esim. marjojen maussa, niin otin ton halvemman.)

Marskiin verrattuna istutus oli huomattavasti suoraviivasempi. Sen ku kuoppaan vaan normaalimullan kans, vähän aiempaa syvemmälle ja vettä perään. Tietty laitoin vähän ite tehtyä kompostimultaa alle, koska voin.

Black Satin on köynnöstävä, joten se tarvii kehikon johon kiipeillä. Mutta siinä tuli sellanen rimpula mukana, niin en ruvennu heti ainakaan vaihtamaan järeempään.

Muita ominaisuuksia:

• Piikitön (mahtavaa!)
• Itsepölyttyvä (joten sen kaveri voi olla mustaherukka eikä tarvetta lajitoverille)
• Köynnöstävä (eli tarvii kiipeilykehikon)
• Erittäin satoisa (mahtavaa taas!)
• Marjat makeat, aromikkaat ja mehukkaat

Hoito:

• Marjoneet oksat poistetaan syksyllä (ja syytä ei kerrota missään, mutta varmasti tää on sama kuin normaalivatulla eli tekee marjat toisen vuoden oksiin)
• Suojataan kevätauringolta (no tähän ois kiva saaha jotain tarkennusta, että miksi lasketaan kevätauringoksi, kun kuitenkin muuten tykkää auringosta)
• Ei kannata kauheesti lannotella, kun kasvattelee sit vaan turhaan lehtiä ja muuta turhaa

Jännä nähä joko se ystävänsä Marskin tavoin aikoo marjoa jo tänä kesänä, kun on kerta kukat ja kaikki. Mie kerron sitte.

Hortoilun ensiaskeleet nokkosen kanssa

Tepastelin tossa pihalla ja totesin tänäkin vuonna nokkosten saavuttaneen optimaalisen satokauden. En tiedä miten on mahdollista potea huonoa omaatuntoa käyttämättömistä nokkosista. Mutta minkäs teet. Paitsi tietty otat ne hanskat ja sakset kauniiseen käteen ja meet poimiin ne nokkoset.



No näin sitte tein. Ajattelin alottaa turvallisesti nokkosletuista.

Koska ollaan varsin perustavanlaatuisen ensikerran äärellä, niin otetaan resepti Martoilta. Ne ei kikkaile.

Paitsi, että eka piti selvittää, että miten nokkoset kannattaa ryöpätä. Heleposti näköjään. Suolaveteen kiehumaan 30-60 sekunniksi. (Paitsi mulla oli 3 min, ku tein eka rankkoja oletuksia aiheesta ja tarkistin ton ajan vasta jälkikäteen. Todennäköisesti onnistuin tappamaan kaikki ravintoarvot.) (Edit. alhaalla mainittu Tekla vinkkas, että ryöppäysveden voi käyttää esim. Maailman parhaan leivän tekoon. Menee heti testiin.)

Ryöppäysoperaation jälkeen kävi ilmi, että ryöppäystä ei ois tarvinnu tehä ollenkaan, kun mun versot oli varsin nuoria enkä keränny niitä mistään tunkion päältä. (Eikä mun keräämissä asioissa oo mitään elukoita tai epämääräsyyksiä myöskään.)



Mutta siis se ohje (on ihan peruslettuohje, mutta nokkosilla):

• 2 kananmunaa 
• 5 dl maitoa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl kiehautettuja ja hienonnettuja nokkosia
• 1/2 tl suolaa 
• 1 tl öljyä

1. Riko kananmunan rakenne ja lisää puolet maidosta ja jauhot.
2. Lisää nokkoset, suola, öljy ja lopuksi loppu maito.
3. Anna turvota puolisen tuntia.
4. Paista (kun laittaa pannulle rasvaa, niin tulee ne ihanat rapeet pitsireunat, mutta ei se tietty terveellistä oo)

Piti tehä näitä mukavaksi aamupäiväsnäkiksi. No, siihen mennessä, kun olin käyny eka koiran kans kaupalla hakeen purkin maitoa, oli jo niin nälkä, että päädyin tekemään lettuihin jauheliha-kasvis-täytteen. Toimii. (Ohje siihenki: Paista porkkananpaloja, sipulia ja parsakaalta (tai mitä vaan kasviksia) pannulla. Ruskista sitte erikseen jauheliha ja mausta miten tykkäät. Nakkaa kasvikset sekaan. Valmis.)

Luonnonkasvien käyttämistä ruuassa näytetään kutsuttavan hortoiluksi. Sehän sopii. Se kuulemma trendaa varsinki nyt korona-keväänä, kun porukalla on aikaa puuhailla. Mullahan on työkaveriki kirjottanu oikein kirjan aiheesta. Kukkamakuja-kirjaan (by Tekla Wannas) voi tutustua Kariston kirjakaupassa.

Ravinnoksi kelpaava kevätkukkija

Koska etätyöt onnistuu mökiltä ihan melkein yhtä hyvin kuin kotoaki (mitä nyt puhelut pitää puhua huussin portailla, kun siellä on paras kuuluvuus), niin ollaan yllättäen oltu tänä keväänä paljon mökillä.

Huomasin, että meillä kasvaa täällä tosi vähän mitään varhaisen kevään juttuja. 2017 tunnistettu idänsinililja tietty, mutta sen lisäksi lähinnä minipientä valkoista kukkaa. Niin pientä, että mietin viittiikö tuota edes tunnistaa.

Mutta josko tällä nyt sais talven jäljiltä tunnistusputken taas päälle. Siispä googleen erilaisia hakusanoja valkoisista pienistä kukista (no joo, niitä on pari). Mukaan violetit raidat, apilaiset lehdet ja toukokuu, niin rupes osuun.

Se on käenkaali. Tai ketunleipä. Tai revonrieska. Siis sama kasvi, monta nimeä. (Tällä kertaa tunnistuksen varmuudesta ei siis ole epäilystä.)

Yle kertoo kaikenlaista hauskaa:

• Yleinen kuusi- ja sekametsissä (check)
• Muodostaa suuria kasvustoja suikertavan maavarren avulla (meillä jälleen kovin pieniä ovat kasvustot, mutta mikäpä muu meillä kasvais villisti kuin angervot)
• Hämärässä ja liian kirkkaassa kukat "nukkuu" (niinku tossa tokassa kuvassa)
• Myöhemmin kesällä osa kukista ei avaudu vaan ne pölyttävät itse itsensä (merkillistä)
• Sydämenmuotoisten lehtien hapan maku johtuu oksaalihaposta ja antaa oman vivahteensa esim. salaattiin ja levitteeseen (ilmeisesti lehdet vaan on syötäviä?)
• "Kukapa ei olisi lapsena maistanut ketunleipää" (öö.. minä)

Jos jollaki on resepti, johon ketunleipä sopii erinomaisesti, niin pistä vinkkiä kommentteihin. 

Mustien banaanien loppusijoituspaikka

Mulla oli pari sysimustaa banaania. Tai ei ne vielä ollu niin mustia sillon, ku bongasin Satokausikalenterin Instasta hyvin suoraviivasen banaanileivän reseptin. Mutta sit meni päiviä, ehkä reilu viikko, ennen ku sain aikaseksi. Mutta tässä reseptissä onneksi mustempi banaani = parempi banaani.

Koska aina välillä banaanit ottaa iskua ja mökillä niitä ei voi nakata smoothieeseen, niin oon ennenki googlannu banaanileivän ohjetta, mutta jostain syystä en oo selvinny sinne leipään saakka vaan jotenki ne on aina päätyny muffinsseiksi. (Pääasia joka tapauksessa, että päätyvät taikinaan eikä biojätteeseen. Ruuan hukkaaminen ahistaa mua tolkuttomasti.)

Ois kyllä kannattanu kokeilla ennenki. Tää on jälleen todella helppo ja vaatii vain asioita, joita sulla on jo mökillä valmiina.

Näitä tarviit:

• Niitä banaaneja (virallisessa ohjeessa 4, mutta mulla oli vaan 3 ja hyvä tuli silläki)
• 1 dl voita (pistin silmämääräsesti köntsän Oivariinia ja uskon, että voit rohkeesti kokeilla ihan sillä rasvalla mitä sulla on siellä mökillä)
• 2 dl sokeria (ohjeessa oli ruokosokeria, mutta ei mulla ainakaan mitään hienostelusokereita täällä ole, niin käytin tavallista)
• 2 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• vaniljaa (no ei mulla tietty oo sitäkään, niin laitoin vähän vaniljasokeria ja veikkaan, että ihan ilmanki pärjää)

Action-osuus:

• Laita se uuni taas lämpeneen heti. 175 astetta.
• Anna rasvan pehmetä ja sekota se sokerin kans.
• Lisää muussatut banaanit.
• Lisää munat.
• Lisää loput kuivat aineet.
• Voitele vuoka (eli mikä tahansa uuninkestävä astia sulla siinä on käytössä, mutta tollasessa pitkulaisessa vuoassa ei jää varmaan keskeltä raa'aksi niin helposti) ja taikina vuokaan.
• Paista 50 min.

Kuten Satokausikalenteri kertoo "Lopputulos on ihanan makea ja tahmaisen sienimäinen." Kyllä.

Ehdottavat tarjoiltavaksi hapokkaan ranskankerman kanssa, mutta koska en (tietenkään) lukenu ohjetta loppuun saakka etukäteen, eikä mulla (tietenkään) ole täällä normisti jääkaapissa mitään ranskankermoja, niin vedettiin Oivariinilla. Oli muuten aivan järjettömän hyvää. Varsinki lämpimänä ja kylmänä.

Jos sulla on karmee tarve lokeroida, niin virallisestihan tää on jälkiruoka, mutta kokemuksen perusteella tää on tosi hyvää aamu- ja iltapaloilla sekä päiväkahvin kanssa.

Tuhkan dos and don'ts

Mun varmin lukija ja aktiivisin kommentoija, eli äiti, laitto linkkivinkin (varmaanki kompostimullasta inspiroituneena), että mihin kaikkeen tuhkaa voi käyttää. Sitä täällä kyllä kertyy, kun sauna lämpiää joka päivä ja pienikin pilvi antaa hyvän syyn laittaa takkaan tuli.

Tää Kotilieden artikkeli kertoo, että tuhka nostaa maan PH-arvoa, jonka ansiosta ravinteet irtoaa helpommin kasvien käyttöön. Meillä tulee ainaki mökillä tulee joskus poltettua roskia ja esim. vanhoja maalipintaisia puunpätkiä, mutta puutarhaan kannattaa kuulemma levittää vain puhtaasta puusta syntynyttä tuhkaa. Vastaavia ohjeita antavat myös mm. Hyötykasviyhdistys ja Maaseudun tulevaisuus.

Sitte dos and don'ts, eli levitä tuhkaa näille:

• Hedelmäpuut
• Marjapensaat
• Juurekset
• Kaalikasvit
• Pavut
• Salaatit
• Sipulit
• Tomaatit
• Nurmikko
• Perennapenkki
• Metsäiset luonnonalueet
• Kompostiin (20cm välein) (vaikka kompostiohjeissa nimenomaan kiellettiin tuhka)

Mutta elä levitä näille happamasta tykkääville:

• Pensasmustikka (tää on hyvä huomio, koska oisin todellaki laskenu mun pensasmustikat joko marjapensaaksi tai "metsäiseksi luonnonalueeksi")
• Peruna
• Alppiruustu ja atsaleat
• Havukasvit
• Hortensiat

Ja sitte vielä lisää rajotuksia:

• Tuhka sisältää raskasmetalleja, joten ihan kauheesti ei kannata villiintyä sen levittelyn kans (max ämpärillinen aarille eli 10 x 10 metrin alueelle).
• Pitäs koittaa välttää tuhkan joutumista vesistöihin ja siksi pitäski välttää tuhkan nakkelu keväthangille useamman kymmenen metrin päässä rannasta.
• Levitä eri aikaan kuin typpilannoitteet (Äh, miksi? Ja mihin aikaa typpilannoite levitetään? Äh.)
• Nii ja sit vielä neuvovat, että oota, että se tuhka on oikeesti kylmää, että ei kannata hengitellä tota ja paras ku oottelet tyyntä keliä, ettei vaan sattus mitään. 

Vappu versoo

Kävi viime viikon perjantaina niin, että puhuin työkaverin kans puhelimessa ja pakattiin samalla autoa mökkireissua varten. Ihmettelin miksi Miehellä on tietokoneen näyttö matkassa ja tajusin siinä kesken puhelun kysyä, että niin "oltiinko me siis menossa viikoksi mökille eikä viikonlopuksi".

En ihan hirveesti kuuntele, jos teen töitä samalla, kun mulle puhutaan. Lopetin siitä sitte puhelun ja lähin pakkaamaan repun uusiksi.

Vappuaaton kunniaksi aattelin esitellä kevään merkkejä meidän vakkariväessä.

Kuusama selkeästi nauttii uudesta paikastaan auringossa, vaikka olin varma, että se kuolee muutossa.

Ruohosipuli on jo korjuukunnossa vasta vielä huhtikuu.

Juhannusruusussa on niin kovin herkät pienet punaiset lehdenalut.

Marski senku komistuu.

Pioninkin eka varsi ehti vappupostaukseen. Jännä nähdä montako vartta ja kukkaa tulee tänä vuonna, kun muistin laittaa kompostia päälle syksyllä. (Toki sitte luin, että ei sitä ois ihan päälle pitäny laittaa, mutta meni jo.)

Kaksi pensasmustikkaa versoo jo tälleen reteesti, mutta keskimmäinen ei näytä mitään elonmerkkejä. (Voiko siihen kuolla, jos tulee liian usein mäyräkoiran merkkaamaksi?)

Joinain päivinä tuntuu, että kevät on tosi etuajassa ja etenee ja toisina päivinä taas harmittaa tosissaan, että siinä hässäkässä sitte unohin pitkät kalsarit kotiin. Onneksi on munkkia.

Hauskaa vappua!