Unikkopelto

 ...in my dreams.

Istutin kolmeen paikkaan unikkoa keväällä toiveissa upeat unikkokeskittymät. Vahin vielä kärppänä, ettei niihin kaivella mitään luita kuten viime keväänä.

No sitte oltiin muutama viikko pois mökiltä ja kaikki oli villiintyny sillä välin. Myös unikkoviljelmät, joista en enää tienny, että mikä niissä kasvava saattais olla kitukasvuista unikkoa ja mikä jotain muuta. Nypin pois kaiken sellasen, joka nyt ei varmasti ainakaan ollu unikkoa ja kastelin loppuja. 

Sitte oltiin taas reilu viikko kaupungissa ja sillä välin saunan takana oleva puska oli riemastunu kukkimaan. Tää saattaa olla kasvikunnan historian rumin unikkokasvusto, mutta jos kattoo tosi kaukaa tai sitte ihan yksilöläheisyydestä, niin onhan ne ihan älyttömän kauniita.

Toisessa, pioniunikkopenkissäkin neljä vartta lupaili kukkaa, joten jäin odottamaan innolla, koska siemenpaketti oli lupaili aika paljon. 

Tässä siis se lupaus. 

Ja tässä toteutus. (Huomaa lupaus 8cm kokoisesta kukkapallosta.)

En vielä jaksanu selvittää, että mikä meni vikaan. Ehkä se, että villiintyneet muut kasvit vei ravinteet ja kasvutilan tai sitte ois pitäny olla täällä kastelemassa useammin. On ollu nimittäin aika kuuma kesä. 

Mutta tällä kertaa tuli sentään kukkia, joten ehkä tätä kannattaa koittaa vielä kolmannen kerran. 

Ekasta kokeilusta voi lukea täältä: Selviytyjäunikot

Maksaruoho, maksaruoho, maksaruoho...

Pujoa kitkiessä bongasin taas yhen pörriäisten suosikin. Keltaista kukkaa mattomaisena kasvustona kivikkoisessa, kuivassa paikassa puskevan tyypin. 

Äkkiseltään googlaten hän vaikutti keltamaksaruoholta. Siis kukat täsmäs, mutta varret ei. Keltamaksaruohossa on sellaset mehikasvimaiset palleroiset varret ja tässä taas semisti tavalliset tasaset varret, jonka varrella sahalaitaisia lehtiä. 

Luontoportti kyllä ehdotteli, että keltamaksaruohon voi sekoittaa särmämaksaruohoon, mutta siinäki varret oli keltamaksaruohomaiset ja sitä paitsi sitä kasvaa luonnonvaraisena vain ahvenanmaalla. (Vaikka tokihan en tiedä mitä tänne on aikanaan istutettu ja mikä kasvaa itellään.) Muita lähisukulaisia on kesämaksaruoho ja valkomaksaruoho.

Sen verran löysin sitä Luontoportin tuntomerkkeihin täsmäävää oikeeta keltamaksaruohoakin (alla), että varmistuin tän toisen tyypin olevan joku muu. 

Nyt meni niin vaikeaksi, että pakko oli kysyä neuvoa biologiystävältä. Vastaus tuli noin minuutissa. Siperianmaksaruoho. Tuntomerkkien ja ystävän perusteella pakko uskoa, vaikka Luontoportin sivuilla olevan levinneisyyskartan mukaan on kevyesti ohkaset mahikset, että sitä kasvais luonnonvarasena täällä, mutta mahikset kuitenki. Ja voihan se tosiaan olla, että sitä on istutettu tänne. 

Tulipa nyt kuitenki tunnistettua parit maksaruohot kerralla eli keltamaksaruoho ja siperianmaksaruoho. Tunnistukset suunnilleen numeroilla 32 ja 33. 

Ps. Alkaa oleen toi pujo pahimmillaan ja sehän sellanen tyyppi, joka saattaa aiheuttaa allergian vaikka sitä ei ennestään olis eli kannattaa nyppiä pois tavatessa. Pujotunnistuspostaus täällä (tunnistus by äiti). 

Pionipäivitys 2021

Voi voi, pitää ruveta raivaamaan vissiin pioneille lisää tilaa, kun kukkamäärä ei kasva. Vanha pioni teki toista vuotta peräkkäin yhdeksän kukkaa ja Ewelina jo kolmatta kesää kaksi. Kyllä varsia ois ollu tehä usiampiki.

Vanha pioni kukki just parahiksi, kun tultiin juhannuksenviettoon, mutta Ewelina on sen verran varjosammassa, että vasta verryttelee. Saapa pidempään sit kattella heitä. 

On ne kyllä ihania.

Welcome to the jungle

Päätettiin tänä kesänä pelastaa pörriäiset ja antaa mökkipihan kasvaa luonnonniityksi.

No eikäkö muuttohommissa meni kaupungissa sen verta pitkään, että täällä oli kaikki villiintyny. Pörriäisten iloksi toki. 

Saunanportaidenalainen elämä on villiintynyt täysin. 

Mäyräkoira on maastoutunut kotimaiseen viidakkoon.

Joka puolella pörisee, mutta vikkeliä pirulaisia on vaikea saada filmille. Varsinki, kun sääsket syö elävältä, jos koittaa keskittyä kuvaamaan. 

Peurankellot ja oranssivoikeltanot sulassa sovussa. 

Meidän suuri vainukoira ei meinannu löytää kalikkaansa villiintyneen pihan seasta.

Nää oranssivoikeltanot on kyllä aika kivoja. 

Hyvä perhoskasvi

Tuntuu, että joka puolella mökkipihaa on nyt tollasia keltasia päivänkakkaroita. En oo niihin juurikaan aiemmin kiinnittäny huomiota tai sitte niitä ei oo aiemmin ollu noin paljon, mutta nyt pisti sen verta silmään, että aattelin tunnistella pois.

Oliki yllättävän vaikea. Kun hakee keltaista päivänkakkaraa, niin huomaa, että moni on erehtyny luuleen tätä tyyppiä keltasauramoksi, vaikka keltasauramolla on valtavasti isompi mykerö (eli se keskiosa) verrattuna terälehtien pituuteen. 

Tää onki kevätvuohenjuuri.

Marttojen mukaan kevätvuohenjuuri on perinneperenna, vaatimaton ja hyvä perhoskasvi eli se tuottaa mettä perhosille. Hyvä perhoskasvi on näistä asioista mun suosikkiasia. 

Vaikkakaan kuviin ei perhoset nyt ehtineet.

(Kävi muuten googlatessa ilmi, että Sotkamossa on  Perhospuutarhuri-niminen taimisto, joka on erikoistunu lisäämään luonnon monimuotoisuutta ja auttamaan pölyttäjiä. Tykkään.)

Tukitoimia

Sain taas Miehen innostuun 'tee se itse' -hommista. Tällä kertaa en edes ite suunnitellu enkä sen vuoksi kehannu myöskään juoda olutta vieressä ja neuvoa samalla, kun se rakenteli. 

Yks apina sen sijaan osallistuu kaikkeen...

Mun köynnöstävään karhunvatukkaan kasvo yks parimetrinen oksa viime kesänä (siis ei muita oksia vaan vain se yks) ja olin saattanu noin 40 kertaa sanoa, että sille tarvis hakea rautakaupasta tuki. Olin jo puutarhakaupassa kerran yhtä vähän harkinnu, mutta se oli ruma. Eikä silleen hyvällä tavalla.

Eilen Mies sitte rupes kyseleen, että kuinka paljo se levenee ja minkä korkuseksi kasvaa ja jos on ritilä, niin pitääkö olla maasta saakka. Annoin sen rauhassa puuhastella, kun teoriassa mikä tahansa tarpeeksi korkee keppi ajais asian.

Ja kai se on minun pienuutta, että aina yllätyn kuin hienoja se saa aikaseksi. 

Niille, joita kiinnostaa yksityiskohdat, niin meillä oli saunan terassista jääny yli sellasta kestopuista listaa, jossa oli kouru valmiina. Se kouru on kuulemma oikeesti tippaura eli ohjailee veden pois terassinkaiteesta, mutta ainaki tollasen saunan alta löytyneen betoniverkon reunat sopi siihen just kivasti. Kolmesta rivistä tulee noin puoli metriä leviä homma. 

Sitte vaan sirkkelillä kulmia jiiriin ja pystypuiden alapäät kirveellä teräväksi ja kuulemma toista vastaavaa hän ei enää rupia rakentamaan. 

Tuoksuköynnöskuusaman tueksi olin kans jo pari kesää suunnitellu kahta mökiltä löytynyttä metalliritilää. Kun se sirkkeli oli kerran esillä, niin ehdotin, että oisko samalla tehty kehykset myös kuusaman tuelle. Mutta Mies oliki suunnitellu jo senki homman valmiiksi ja ritilät kiinnitettiin seinään pienemmillä paloilla samaa kourullista listaa.

Tämä oli siis alkutilanne: 

Kuusamahan tosiaan innostu paikanvaihdosta pari kesää sitten, mutta sillon vaan siirsin koko kuusaman tukineen päivineen, koska stressasin niin paljon siitä, että se muutosta suivaantuu ja kuolee. 

Ja näin hän kurkottelee kohti aurinkoa jälleen!

Tuoksuköynnöskuusama oli tosiaan mun ensitunnistus ja siksi erityisen rakas. Kuusaman vaiheista voi lukea näistä:

• Nyt kutsuu mua kuusama! (2016)
• Kuusama vaihtaa maisemaa (2019)
  
• It's alive! (2019)
• Jaa tältäkö kuusaman pitäs näyttää (2020)

Tulppaanikevät... fail

No minä ihan innoissani nostelemaan havuja pois tulppaanien päältä ja kattomaan, että joko pilkistää. 

Ei pilkistä. 

En laskenu kuoppia, mutta veikkaan, että 50 sipulista ei kovin moni selviytyny.

En tiiä jaksaako toista kertaa koittaa edes, mutta täältä voi kattella ne ohjeet, jos tarviit.