Tää pieni sininen mun ois kyllä pitäny tietää

Tällä viikolla oli keskimäärästä enemmän stressiä, jonka vuoksi viime yön unet jäi vähäiseksi, vaikka olin päässy jo mökille. Työasiat pyöri mielessä vielä nyt aamulla ja vaikka kuulostaa, että Mies vois tarvita apua vajan purkamisessa, niin aattelin eka tunnistaa yhen kasvin aivojen harhauttamiseksi.

Tätä tyyppiä on kans ollu tänä kesänä tosi paljon. Varmaan samasta syystä kuin oranssivoikeltanoa. Koska Mies ei oo kerenny juuri trimmaileen.

Yritin eka helpointa eli Googleen "pieni sininen kukka". No, niitä on pari erilaista. Lemmikki näytti hetken eniten samalta, mutta sillä ei oo pitkiä heteitä.

Pakko oli lopulta ottaa Luontoportti käyttöön. Jouduin laittaan sinne neljä määrettä kuudesta (kukan värin, kukan koon, terälehtien määrän ja kukinnon muodon), koska ihan viimiseen asti systeemi tarjoili aho-orvokkia ja tiesin, että orvokki tää nyt ainakaan ei oo. (Täältä voi lukea "Orvokki se nyt ainakin on".)

Sitte natsas. Nurmitädyke. Ja pakko sanoa, että tästä mä oon kyllä kuullu. Ja tää mun ois kyllä pitäny tunnistaa ilman apuvälineitäki.

---------

Karvakamu sai kiittää onneaan, että mun stressivarastot oli jo käytetty muuhun. Se sai illalla päähänsä, että rantakivikossa on jotain kiinnostavaa ja kaivo tiensä kivikkoon mun istuttamien mehikasvien läpi. Että uusiks meni seki projekti.

Mykerökukkainen

Jos Mies ei kerkee villiintyä ruohonleikkuun ja trimmerin kanssa, niin meillä kerkee kuiviin ja aurinkoisiin nurmikon kohtiin nousta noin 30 cm korkeita kukkia, joiden suoran, lähes lehdettömän varren päässä on rypäs oransseja kukkia.

Tämä vuonna niitä oli oikein reilusti, niin mitäpä tuota pidempään pohtimaan.

Googlaaminen vei pariin eri blogiin, joissa kirjoittajat kyselivät oranssin kukan nimeä. Sinisen tuvan kirjoittajalle joku olikin sitte osannu sanoa, että kyseessä on oranssivoikeltano.

Pistää kyllä vahvasti miettimään, että kuka näitä nimiä keksii.

Anyhow, se on hoitoa kaipaamaton tyyppi, joka ilmestyy, jos on ilmestyäkseen. Wikipedia osaa kertoa, että se on levinnyt Suomen luontoon todennäköisesti koristekasvikäytön seurauksena. Ja että sen kukintoa sanotaa mykeröksi, joka on mykerökukkaisten heimoon kuuluvalle tyypillinen kukintomuoto. Hih.

Ihanaa juhannusta!

Juhannusruusu antoi aikanaan yhden pisteen vihjeen kukkimalla juhannuksena. Siitä voi lukea täältä. Juhannusruusu oli mun toka tunnistus ja tapahtui 2016. 

Linkkiä etsiessä luin nyt ton hoito-ohjeen uudestaan ja taidan tästä lähtiä leikkaan ne kuivat oksat sittekki maata myöten, ettei kärsi kukinta. Ihanaa juhannusta ja moro!

Orvokki se nyt ainaki on

Nyt oli vaikee. Ihan ensisilmäykseltä se oli selkee metsäorvokki. Olin ottanu kuvia mukaan kaupunkiin, että voin tunnistella joutessani, mutta niin kävi, että Luontoportin metsäorvokkisivulla, ihan vaan siellä letkeästi lopussa, todettiin, että suottaahan tuo olla aho-orvokkiki.

No, kuvista ei erottanu korvakkeita (joo, nevöhöörd taas, mutta onneksi on google), niin piti säästää tunnistus siihen, että pääsee maastoon tarkastelemaan lähempää.

Niin pieniä on nämä, että aika hemmetin läheltä pitikin tarkastella. Jouduin ottaan Mieheltä mielipiteen kans, että onko sahalaitaiset vai ripsekkäät korvakkeet. Mies oli ehdottomasti sitä mieltä, että sahalaitaiset. Sanoisin, puhtaasti korvakkeiden perusteella ja 75% varmuudella, että mulla kasvaa täällä aho-orvokkia.

Aho-orvokistaki erotetaan kahta lajia, mutta en nyt lähe heitä erottelemaan. Varsinki, kun Luontoportti sanoo myös, että aho- ja metsäorvokit voi helposti risteytyä keskenään. Mutta kuulemma myös hieta-, ranta- ja luhtaorvokin kanssa. Eli olkoon hän nyt vaan aho- (tai sitte metsä, mutta aika varmasti aho-) orvokki.

It's alive!

Siitä on nyt ehkä kolme tai neljä viikkoa, kun siirrettiin kuusama. Se ei pelkästään säilyny hengissä vaan myös kukki.

Väittäisin, että tässä on nyt enemmän kyse kuusaman tilannetajusta kuin mun vihertaidoista.

Mulla ois jemmassa pari metallista ritilää, joista vois askarrella tälle paremman kiipeilykehikon. Ehkä juhannuksena, kun voin orjuuttaa kyläileviä siskon lapsia. 

Yksinäinen humala

Oon nyt muutaman kesän koittanu selvitää mikä köynnöstää meidän rantapuskassa. Se tykkää suikerrella maata pitkin, mutta mielellään myös kiipeilee muiden kasvien päälle, rantakoivuun ja esim. rautakankea pitkin.

Koska kyseinen tyyppi ei kuki eikä tee mitään muutakaan tunnistusta helpottavaa, päätin käyttää apuna ammattilaista. Kristiina mun balettitunnilta on kasvitieteilijä, joten nakkasin haasteen hänelle.

Pistin tän alla olevan kuvan sille ja viestin "Mikä köynnös. Ei kuki. Karvainen tarttuva varsi."

Vastaus oli varsin kasvitieteellinen: "Haa! Nyt voitte perustaa panimon: mie väitän et se on humala! Kolmijakoinen sahalaitainen lehti, nelisärmäinen karvainen varsi. Se on kaksikotinen, joten vaatii tytön ja pojan, että tuottaa hedelmää."

Humalaa Google oli mulle tarjoillu, mutta en uskonu sitä, kun ei kerta tee niitä hedelmiä. Mennään siis humalalla ja kiitetään Kristiinaa tunnistusavusta numerolle 24!

Viherpeukalot kertoo, että "humala on nopeakasvuinen, ruohovartinen köynnös, jota ei tarvitse leikata kasvukaudella. Lakastuneet versot poistetaan maata myöten keväällä. Kypsiä, mutta ei vielä ruskettuneita tähkiä voi kerätä ja käyttää kuivattuina rauhoittavana iltateenä. Oluen valmistuksessa on perinteisesti käytetty humalan käpyjä."

Ja jatkaa, että "vain tyttöhumalat muodostavat käpyjä".

Vaikka olenkin oluenystävä, niin en ihan niin harrastunut kuitenkaan (puhumattakaan rauhoittavasta iltateestä), että alkaisin selvittää onko toi mun humala poika vai tyttö, ja etsimään sille kumppania. Niin paljon on elämää tuossa meidän rantapuskassa, että yksinäinen hän ei varmasti ole.