lauantai 2. syyskuuta 2017

Yllättävää tietoa vanhasta tutusta, vatusta

En tiiä miten en oo aiempina vuosina huomannu, että meillä kasvaa vattua vähän joka paikassa. Voi tietysti olla se, että viime vuonna ajoitin loman niin, että en juuri kypsää marjaa tavannu. Siis mitään lajia. Yhtälailla meni ohi vatut.

vadelma ja pensashanhikki samassa puskassa

Tuo meidän pensashanhikkipuska näyttää olevan varsinainen kommuuni. Ei siis yllätä, että osa siitäki puskasta on vadelmaa. 

Viime viikonloppuna mökkitien varsi hehku punaisena. Sormet jo syyhys, mutta eka piti käydä hakemassa loppu puutavara saunan viimeistelyä varten. Lähtiessä vastaan tuli autollinen mummoja ja puunhakureissun steppailin jalalta toiselle ja mietin niitä koluamassa mun vattupuskia. Rupes näyttäytyyn vähän eri valossa se mökiltä löytynyt kontaktimuovitettu lehtijuttu "Saako yksityistieltä häätää?", jonka meinasin vitsinä kehystää huussin seinälle.

Pääsinhän minäki sitte sinne puskaan eikä siellä yhtään mummoa ollu. Turhaa jännitin.

Hyviä roskattomia toukattomia käsinpoimittuja vadelmia

Mulla on sellanen oikku, etten kestä yhtään epämääräsiä kohtia ja toukkia mun marjoissa. Poimin ainoastaan priimaa. Se tarkottaa, että jokainen vattu pitää tarkistaa erikseen. Ja meneehän siinä aikaa. Aika paljonki. Mutta eipä tarvi talvella miettiä, mitä just puurossaan näki.

Meillä täällä kasvaa ihan vaan villejä tapauksia, vaikka pihassa kasvaiski. Jotenki en usko, että noita tarkotuksella ainakaan on istutettu. Silti ois kiva tietää miten edes noiden pihassa kasvavien elämää vois jotenki rikastuttaa. 

Kivistössä-blogis
sa oli kevätpuuhailtu vadelmapuskan leikkausta ja täysin puskista (pun intented) tuli uutta tietoa marjasta, jota luulin tuntevani hieman: 


"Vadelmat tuottavat marjoja toisen kesän versoihin. Sen jälkeen ne eivät enää tuota mitään. Nämä edellisen vuoden vattuja tuottaneet versot pitää leikata pois, ja samalla vatukkoa tarpeen mukaan harvennetaan ja kaitsemisleikataan niin, että on hyvin tilaa kasvaa." 

villivadelmastakin kannattaa leikata vanhat oksat niin saa isompia vadelmia

Jes, pensaiden leikkaaminen on parasta ikinä!! (Tää ei ollu sarkasmia, tykkään siitä oikeesti. Sen on jotenki tosi feng shuita.) Pitäs siis vaan tietää mikä oksa on jo marjonu. Voi pirsana.

Onneksi on kaikkien tietolähteiden äiti, KaksPlus-keskustelut: "Eli viimevuotiset oksat, missä näkyy marjojen aihioita voi leikata pois, niihin ei enää marjoja tule. Mutta alasleikkaus on varmasti paikallaan, niin sitten aikaisintaan ensi vuonna tuottaa satoa."

Mutta mihin aikaan vuotta? Saako nyt leikata? Vähän tekis mieli. Puutarha.net-vattukeskustelusta bongasin lauseen:

"Jos teillä on joku villivadelmapehko, jota muuta eivät mahdollisesti löydä, kannattaa siitäkin syksyllä poistaa satoa antaneet varret ja harvetaa kitukasvuisimmat uudetkin varret pois. Näin saatte luonnon pehkoonkin isompia marjoja." 

Toimeen siis! Mutta luulen, että alotan silti näistä pihan puskista. Ei taida viikonloppu riittää ton mökkitien puskien leikkaamiseen.

------------

Pojat kävi tänä aamuna jänistä jahtaamassa. Vattupuskasta oli löytyny päivän ainoa saalis ja sekin kuulemma meni suoraan parempiin mäyräkoirasuihin.

mäyräkoira metsästysliivissä syö vattuja puskasta


-------

Bonusinfoa: Kattokaas tätä. 100g vadelmaa sisältää vaikuttavan määrän juttuja:
  • Valkuaisaineet 0,9 g
  • A-vitamiini (RE) 2,2 µg
  • B1-vitamiini 0,03 mg
  • B2-vitamiini 0,05 mg
  • B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,8 mg
  • B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,24 mg
  • B6-vitamiini 0,09 mg
  • C-vitamiini 24 mg
  • E-vitamiini (a-TE) 1,10 mg
  • H-vitamiini eli biotiini 1,9 µg
  • Fosfori 37 mg
  • Kalium 210 mg
  • Kalsium 33 mg
  • Koboltti 3 µg
  • Kromi 2 mg
  • Kupari 120 mg
  • Magnesium 25 mg
  • Mangaani 1,1 mg
  • Molybdeeni <10 mg
  • Pii 2 mg
  • Rauta 1,1 mg
  • Rikki 18 mg
  • Sinkki 0,43 mg

6 kommenttia:

  1. Minäkin sain siirtolapuutarhamökkikaupan kylkiäisenä metreittäin vattupuskia toissa syksynä. Laitetaanpas palstanaapureilta saatu tieto eteenpäin: vatut voi leikata joko syksyllä lehtien kellastuttua (ehtivät siirtää ravinteet) tai keväällä ennen kasvuunlähtöä. Ilmeisesti ihan makuasia. Luulisin, että nyt on vielä vähän aikaista leikata. Vanhat oksat tunnistaa keväälläkin helposti, ne ovat puumaisia, hilseileviä ja niissä on kiinni vanhoja marjankantoja. Oksat kannattaa leikata ihan maata myöden. Minä olen leikannut vattuaidan jo syksyllä ja keväällä vielä vähän harventanut ja poistanut talvivaurioiset oksat. Kirjoittelin kesäkuussa rikkaruohojen valtaamista vattupuskistani blogiinikin: https://puutarhurinmaja.fi/2017/06/26/rikkaruohottunut-vadelma/ Rikkaruhottunut vadelma taitaa olla maailmaluokan ongelma, sillä tämä kirjoitus on yksi blogini luetuimpia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Huomasin kans, että nyt ei ehkä kannata kovin raakasti leikata, kun vielä on satokautta jäljellä. Onneksi näitä meidän vattuja ei ole ehkä koskaan hoidettu, niin ihan kuolleitakin osia löytyy, joihin voi pahimman leikkuuhimon kohdistaa.

      Minäkin kävin lukemassa postauksesi, kun googlasin vatunhoito-ohjeita. Rikkaruohojen kitkemistä voisin harkita tuosta hanhikki-vattu-puskasta, kunhan tiedän mikä kaikki siinä on rikkaruohoa ja mikä "oikeita" kasveja. :D

      Poista
  2. Heh! Ei vadelmani ole sentään rikkaRUHOTTUNUT. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että toi on tänne ihan sopiva termi. :D

      Poista
  3. Mielenkiintoista asiaa vatuista, oikeesti, en ole ajatellut asiaa että niitäkin pitäisi katkoa siis leikata. Meijän mökillä kasvaa ilm. villivattuja jotka saakin rehottaa mutta voisihan kokeilla vähän karsia kun on sen aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans aina kuvitellu, että vattujen vaan annetaan viinimarjojen tavoin olla, kunnes ne on niin vanhoja, ettei tuota enää mitään. Näin se viherpeukalo kasvaa. :)

      Poista