torstai 14. heinäkuuta 2016

Apua, sehän on paukkubalsami!

Akileijoille tilaa raivatessa kiinnitin huomiota paksuvartiseen kasviin, jota on tuossa rantapenkassa niin paljon, että uskalsin tunnistamattakin nyppiä pois aikasmoisen joukon varsia. Kukkimisenkaan kohdalla en vielä ollut varma, mutta tänään bongasin kasvista ensimmäiset siemenkodat ja paukkubalsamihan se.

Muuta en kasvista vanhastaan muistanut kuin sen, että leviää hyvinki tehokkaasti räjähtävien siemenkotiensa ansiosta ja että niitä oli hauska kakarana räjäytellä.

paukkubalsami, jättibalsami, vieraslaji,

Kukkahan paukkubalsamissa, tai virallisemmin jättibalsamissa, on oikeastaan ihan nätti, mutta googlaaminen osoittaa, että kyseessä on kuin onkin vieraslaji, joka vie nopeasti elintilan muilta kasveilta.

Löysin jättibalsamin torjunta -ohjeen, jonka on laatinut Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Lounais-Suomessa -hanke (toimintakausi 2010-2011). Ohje on 15 diaa pitkä, mutta yksinkertaistettuna torjunta tapahtuu seuraavasti:

  1. Jättibalsami lisääntyy siemenestä, joten tärkeintä on poistaa kasvi ajoissa ennen kuin siemenkodat kypsyy. Yksi kasvi voi tuottaa jopa 4000 siementä.
  2. Kasvi irtoaa helposti maasta eli on helppo kitkeä käsin ilman suojahanskoja tai työkaluja. Kemiallista torjuntaa ei suositella, koska se rasittaa myös ympäröivää luontoa.
  3. Kitkemisjätettä ei kannata jättää lojumaan, koska siemenkodat kypsyvät ilman varttakin. Paras tapa on leikata ainakin kukinnot ja siemenkodat ehjään jätesäkkiin tai kuivata ja polttaa. Varret voi kompostoida.
Ei kai se auta kuin lähteä niittämään pois mun kahdeksas kasvitunnistus. 

2 kommenttia:

  1. Hyvä Pirkko, yritä todella hävittää paukkubalsami, jotta jää tilaa muille kauniille kukille, ja et ainakaan ole levittämässä tätä vieraslajiketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan joka paikkaan en rantapenkkaan ylettäny, mutta pitää vaan jatkaa kitkemistä seuraavinakin vuosina ja mahollisesti aiemmin kesällä, kun ranta on vielä paljaampi ja helmpompi kulkea.

      Poista