Pionin marraskuupimahdus

Sanovat, että on lämpimin marraskuu, no, tosi pitkään aikaan. On kuitenki ihan oikee ja kunnollinen syksy, joten leikkasin tänään ohjeen mukaan tuleentuneet pioninvarret. Pioni ei ole syksystä vissiin samaa mieltä.

Sieltä sitä pukkaa. Uutta pioninvartta.

Jotenki tuntuu, että tuota ei kannata nyt ainakaan syyslannottaa. Kannattaako sille tehä mitään? Kasvattaako se nyt sitte keväällä varsia ollenkaan? What what what?!

Chilinpoikasia

En oo koskaan aatellu kasvattaa chiliä, mutta kun työkaveri ehdotti muutaman taimen adoptoimista, niin vaikea siitä oli kieltäytyä.

En edes muista koska taimet tuli mulle, mutta kesäkuun alussa taisin laittaa ne omiin purkkeihin (samassa istutusvimmassa auringonkukkatikkarin kanssa). Silti kukkia ei millään meinannu tulla. Työkaveri kysy olinko lannottanu niitä. No en ollu. Kun se lannote oli niin hankalassa paikassa keittiön kaapissa.

Koska parempi överit kuin vajarit, niin rupesin vinkistä viisastuneena lannottaan joka kastelulla (ja lannotteen käyttöohjeita pari päivää sitte tutkittuani myös ihan hemmetisti liian tujulla aineella).

Hot Carrot (kuvassa oikealla) rupes kukkiin lähes välittömästi, mutta Lemon Drop 1 ja Lemon Drop 2 vaan kasvo pituutta. (Meillä kotona -sivustolla mainittiin, että lannote sais olla marja- ja hedelmäkasveille tarkotettua. En nyt jaksa lähtiä tarkistaan, mutta veikkaan, että toi mun ei oo. Se voi selittää pituuskasvun.)

Kolme viikkoa sitten toin tyypit mukanani mökille, koska täällä ne saa hienosti aurinkoa, pölyttäjiä piisaa (joten mun ei tarvi sormella pölyttää) ja vaikka olen poissa muutamia päiviä kerrallaan, niin sillointällöisellä sateella on edes teoreettinen kyky pitää ne hengissä.

Ja niin vaan rupes tyypit pukkaan hedelmää. Hot Carrot tietty etunenässä, kun käytti energiaa enemmän kukkimiseen ja vähemmän pituuskasvuun.

Nyt pitäs vaan tietää koska niitä sadonkorjataan. Chilinkasvatusta-blogin kirjoittaja ei kerro, mistä tietää onko noi kypsiä, mutta veti heti omiinsa cheddarit sisään ja pekonit ympärille ja uuniin. Ei huono varmasti.

Chilinkasvatuksesta kertoo näköjään tuhat ja yks nettisivua, joten googlasin Hot Carrotin ja Lemon Dropin. Ilmeisesti (mutta taidan tarkistaa tän vielä Erkalta) Hot Carrotit on kypsänä oransseja ja Lemon Dropit keltaisia. Tällä hetkellä Lemon Dropit on kahen sentin kokosia ja Hot Carrotit tumman vihreitä, joten jään odottamaan sadonkorjuuaikaa.

Kesän kuumin terassi

Hahaa! Nytkähtelee täällä eteenpäin vähän muukin kuin pioni. Vaikka laitoinki just siskojen whatsapp-chattiin, että meillä harrastetaan kesäleikkien kestohittiä, saunanpurkua, jo neljättä kesää peräkkäin, niin on sitä toisesta päästä keritty myös uudelleenrakentaan. 

Juu, ja edelleen itsensä saunan viimestelyt (oven- ja ikkunanpielet jne.) on sen verta tekemättä, että ei tuu vielä saunasta sisäkuvia, mutta saunanterassi on jo esittelykuntoinen. Miten olenkaan pärjänny tähän asti ilman sitä?

Terassille paistaa aamuaurinko, joten siitä on tietty tullu paras aamukahvipaikka, lisäksi se estää sotkun kantautumisen saunaan, on kätevä erilaisten asioiden kuivattamiseen, kesäkirjan lukemiseen ja nyt se on myös aamujoogatestattu. Toimii. (Tosin mun kädet ei oo toiminu kahteen päivään, kun pikku tauon jälkeen vähän turhan innokkaasti tartuin tohon astangaan.)

Nii, ja terassin alla on mäyräkoiran tosi viileä kölliä kuumana päivänä.

Eniten hienoa on tietty, että nyt päästään kulkeen myös pukkariin, jossa remppa jatkuu sisäpintojen purkamisella.

Pakko tunnustaa, että en tienny Miehen olevan niin taitava, että se osaa rakentaa tällasia, mutta niin vaan osaa. Tokihan mun iskä ja Miehen ystävä Varamies oli taas auttamassa (iso kiitos jälleen!!), mutta esimerkiksi noi kaiteet se teki ihan itekseen. 

Tosta nurkasta piirrettiin Miehen ja Varamiehen kans noin seittemän versiota. (Jännittävän monella tapaa vois noin pienen paikan toteuttaa. Useammalla kuin mitä on ehdottajia.)

Hieman iso ja ikävä kivi oleskelee tuossa saunan seinustalla. Sitäki jouduttiin rankasti miettimään, koska siirtäminen ei tullu kysymykseen eikä myöskään terassin nostaminen kiveä korkeammaksi. Mies päätti kiertää sen. Ja aika kauniisti kiersiki.

Kattokaa nyt miten hienosti tehty kulmat. Kyllä se vaan on taitava.

Siinä vielä koko komeus ilman koristeita ja Instagram-filttereitä. 

Anna olla viiminen angervo...

Istuttiin Miehen kanssa tuossa uudenkarheella saunanterassilla uintioluella (koska on liian kuuma saunoa) ja yhtä puskaa mietittiin, että miten siitä pääsis eroon, kun se ei oo erityisen kaunis ja tykkää levittäytyä vähän turhan tehokkaasti. Sanoisin jopa, että angervomaisesti.

Koska oon luvannu, että ketään ei hävitetä ennen kuin ne on tunnistettu, niin kaivoin esiin kesäkuun alussa otetut kuvat, joissa pensas vielä kukki, ja otin esiin ystäväni Googlen. 

Hyvin nopeasti alko käydä hyvin ilmeiseksi, että kyseessä on kuin onkin angervo. (Tähän väliin voimakkaita kirosanoja. Aiemmat angervotunnistukset voi lukea otsikoilla Pörriäisten lempparin vahinkotunnistus, Tyhmä pajuangervo sekä Taas yks hel****n angervo!) 

Hetken toivoin, että kyseessä olis norjanangervo, jossa on kauniit, runsaat ja terttumaiset kukinnot, mutta koska toi mun puska ei väärästä tunnistuksesta kauniimmaksi muutu, niin pakko jatkaa etsintöjä. 

Uskoisin, että kyseessä on idänvirpiangervo, ystävien kesken virpiangervo. Tällä on soikeat sahalaitaiset lehdet ja pienet, valkoiset kukat, jotka kukkii melkein pyöreähköissä muodostelmissa, jotka puolestaan näyttää karvaselta, koska heteet on kukan kokoon nähden tosi pitkät. Kukat läheltä ihan kauniita, mutta kokonaisuudessaan kohtalaisen tylsä puska. Sanoisin jopa, että angervomaisen tylsä.

Ihan voin kertoa, että tämä angervoyksilö on tasan samanlainen kuin noi muutki angervot eli kasvaa ja leviää villisti ilman minkäänlaista hoitoakin, tykkää leikkaamisesta ihan helvetisti ja jos haluaa siitä eroon, niin tarvii repiä juurineen. Great.

Tää oli nyt sitte kasvitunnistus numerolla 23 ja tosiaan neljäs angervotunnistus. Mulle alkais nää angervot nyt piisaan.

Amatöörin auringonkukat: Ameriikan fail

Kukkatikkarista kasvatettavan auringonkukan (Ameriikan ihme, josta kirjoitin kesäkuussa) piti olla satavarma kasvatuskeino ja puutarhauusavuttomuuden ruumiillistuma. Tikkari multaan ja vettä perään säännöllisesti.

Testattu. Ei toimi.

Nyt toi rikkaruohoki kuolee jo, kun luovutin ja lakkasin kastelemasta useamman viikon odottamisen jälkeen.

Suoritin kasvitieteellisen ruumiinavauksen ja kyllä siellä jotain auringonkukan siemenen tapaista oli, mutta ei niistä kyllä yksikään ollu edes yrittäny itää. Mikä lie tullu sitte. Maanantai vai liian pitkä aika ilmatiiviissä muovikääreessä.

Ens keväänä vois unohtaa Ameriikan ihmeet ynnä muut temput, koittaa aloittaa ajoissa ja seurata oikeesti ohjeita.

Vielä mä saan sen kukkimaan, prkl!

Muutosmyönteiset mansikat

Heti perään toinen onnistuminen. Istutin viime vuonna pensasmustikoita ja juu, ne ei todellakaan vielä mustikoinu, mutta sen sijaan niiden juurille siirretyt metsämansikat on vallan villiintyny. 

Sitäki nimittäin viime vuonna täällä mietin, että voiko metsämansikoiden mansikointia jotenki auttaa ja sain kommentteja, että aurinkoiseen paikkaa siirtäminen vois auttaa. Siispä siirsin juuri raivattuun pensasmustikkapenkkiin kaikki muissa kaiveluhommissa eteen tulleet metsämansikat. Toimii. Tänäänki keräsin aamujugurttiin ainaki 15 mansikkaa. (Se ei oo kovin iso penkki...)

Noi mustikat ois ohjeitten mukaan pitäny lannottaa rodo-lannotteella keväällä. En muistanu, mutta enpä usko, että ne ois marjonu siitä huolimatta, koska vasta istutettu ja on ollu niin karmean kuivaaki niin nuorille juurille. Ehkä ens vuonna saan jugurttiin vaihtelua.

Pioni tarvitsi vain hieman tilaa

Lopultaki lomalla! Sen kunniaksi kerrottakoon, että pioniin aukesi tänä kesänä viisi hienoa kukkaa. Ai että!

Kaksi kesää sitten mulle selvis, että mulla ylipäätään on pioni. Silloin kukkia tuli yksi. Valtavan hieno sekin, mutta ilman kukkaa en olis rantapuskan keskeltä kyseistä tyyppiä koskaan löytäny.

Sillon selvis, että kuten me kaikki, pioni tarvitsee omaa tilaa kasvaakseen täyteen potentiaaliinsa. Sitä sille oli järjestettävä, joskin hieman kurjenmiekan kustannuksella. Mutta kannatti. Viime kesänä oli kaksi kukkaa ja tänä vuonna jo viisi. Viisi hienoa kukkaa.

(Toki ne on nyt jo kuihtunu, mutta kerkesin näkeen kuiten.)

Loma!

"Kanukat ovat isoja, leveitä, peittäviä pensaita"

Varaston seinustalla kasvava yksittäinen kirkkaan punavartinen köynnöstävästi kiipeävä kaveri on kiehtonu mua jo hetken. Ja koska se selvisi kuin selvisikin väliaikaisella nuupahduksella alkukesän kuivuudesta, niin se ansaitsee tunnistuksen, vaikka edustaa kooltaan ja egoltaan noin promillen tuhannesosaa tästä meidän viidakosta.

Nyt on taas nevöhöörd-osastoa. Huolellisen googlaamisen perusteella uskallan esittää, että kyseessä on korallikanukka. Tunnistamisen haasteellisuutta lisäsi se, että näyttävänpunaisesta varresta johtuen internettiin kuvia laittavat tahot on tykänneet kuvata tapausta lehdettömänä.

Puutarha.net osaa valaista kanukoiden sielunelämää:

• Sukuun kuuluvat lajit ovat kesävihantia yksikotisia pensaita tai pieniä puita ja joskus ruohoja. (Monipuolinen kaveri. Kesävihannan mä pystyn päätteleen, mutta osaako joku kertoa mitä tarkottaa yksikotinen?)
• Lehdet kasvavat vastakkain ja ovat ehyitä ja ehytlaitaisia. Lehtien sivusuonet ovat eteenkaartuvia. (Jep.)
• Kukinto on sarjamainen tai latvahuiskilo ja tiheä. Kukat ovat kaksineuvoisia ja pieniä, verhiö ja teriö ovat neljälehtisiä. Hedelmä on kaksisiemeninen luumarja. (En oo toistaseksi tavannu kukintoja tossa meidän tyypissä. Ja mikä on luumarja...?)
• Kanukat ovat isoja, leveitä, peittäviä pensaita. (Haha, mulla on yksi varsi. XD)
• Kanukat viihtyvät parhaiten tuoreessa, runsasravinteisessa ja -multaisessa maassa. (No tää voi selittää ton edellisen kohdan.) 
• Kanukat sietävät tarvittaessa voimakastakin leikkausta. (Katotaan sitte, jos joskus on jotain leikattavaa.)

Korallikanukasta kerrotaan vielä erikseen, että se muodostaa suuria pystykasvuisia pensastoja ja, että siinä on keväällä valkoiset kukat huiskilokukinnassa. Ei mitään käryä mitä on huiskilokukinnot, mutta jos ottais tavotteeksi ton pensastomaisuuden ja kukkimisen.

Kanukkaa lisätään puutuneista pistokkaista. Äh. No mä vähän selvitin ja tosiaan toi pistokasasia on ihan oma maailmansa. On kuulkaas ruohopistokasta ja puutunutta ja puutumatonta ja taivukasta ja vaikka mitä. Tässä kuva puutuneen pistokkaan käsittelystä Marjatta Uosukaisen diaesityksessä "Puutarhakasvien varmennettu tuotantojärjestelmä ja FinE-tuotemerkki markkinoinnissa".

Palaan asiaan, jos joskus saan aikaiseksi kokeilla.

Terassinpohjapiiras: mustikka-jugurtti

No eihän tossa juhannuksena kerenny mitään kasveja tunnistaan, vaikka juhannussateen vaikutuksen alaisena ne onkin monet alkaneet osoittaa elonmerkkejä.

Syötiin, saunottiin ja pelattiin korttia, kuten juhannuksena kuuluu, mutta duunattiin myös saunan seinustan terassia. Tai minä mitään duunannu. Mun tehtävä on pitää huolta energiatasoista (kunnes on aika maalata taas).

Tein Miehelle ja Varamiehelle (miehen ystävä, joka on auttanu meitä täällä ihan sikana) mustikka-jugurtti-piiraan. Koska sattu olemaan mustikoita ja jugurttia. Enkä viittiny lähtiä kauppaan. Oli muuten pehmosta ja hyvää.

Ohje löyty Valiolta.

Pohja:

• 3dl vehnäjauhoja
• 1dl sokeria
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 1,5 dl sulatettua voita, juoksevaa rasvaa, tms.
• 2 kananmunaa
• 1dl mielellään maustamatonta jugurttia
• mausteeksi teelusikallinen sitruunankuorta tai puoli teelusikallista kardemummaa

Täyte:

• 200g eli 3-4dl mustikoita
• ja jos ovat jäisiä niin varaa 1rkl perunajauhoja
• 1 kananmuna
• 2dl samaa jugurttia kuin yllä
• 0,5 dl sokeria

Sitte:

• Laita nyt ihan ekana taas se uuni päälle. 200 astetta.
• Sekota kuivat aineet keskenään.
• Lisää rasva, munat ja jugurtti, mausta (sitruuna tai kardemumma, mulla ei ollu kumpaakaan ja hyvää tuli silti) ja sekota nopeasti tasaseksi.
• Elä voitele uunivuokaa (ite tein niin ja löysä taikina ei meinannu pysyä reunoilla). Kaada taikina vuokaan (joku peruspiirakkavuoka on oikein hyvä) ja levitä niin, että nousee reunoja myöten kans.
• Jos sulla nyt oli niitä pakkasesta otettuja mustikoita tai muuten vetisiä, niin sekota joukkoon se perunajauho ennen pohjan päälle levittelyä. Sitte levitä. Reunoille kans kunnolla.
• Sekota muna, jugurtti ja sokeri ja levitä marjojen päälle.
• Uuniin ja 30min. 
• Parasta vähän jäähtyneenä.

1. Ja siis parasta. Piste.

Juhannusmielitekobanaani

Selailinpa puhelinta tuossa Merikarvian rantaravintolassa tännään ja sattui silmiini grillattu suklaabanaani. Siltä istumalta ostin 12 Fazerin sinistä konvehtia (niillä ei ollu muuta) ja yhtä kesäistä olutta sekä takasmökilleajoa myöhemmin tekasin juhannusvieraille suklaabanaanit.

Neljään banaaniin vaan suklaat sisään ja koska sataa (ylläri) en jaksanu ruveta grillaan, vaan tökkäsin koko setin takkaan hiilloksen päälle.

Siellä annoin olla jonku vartin plus muutaman minuutin vielä arvoin, että millähän ne sieltä takasta saa pois. Tuhkalapio käy tähän tarkoitukseen tosi hyvin.

Ja sitte joku ehotti, että pähkinämurska vois toimia, niin murskailin pikkusen pähkinääki vielä päälle. Kermavaahtoa en sentään ruvennu vatkaamaan tällaista pikaista mielitekoa varten.

Hauskaa juhannusta!

Satais nyt, satais edes viikon

Ei tarvinnu ite tänä vuonna tappaa nurmikkoa sammalsyöpöllä. Se kuoli ihan itekseen. Voikukat sen sijaan ei.

Juhannusruusun kukat ei tahdo pysyä kasassa.

Tää kaveri on vielä tunnistamatta, mutta muutama kuiva päivä vielä, niin onpa yks tunnistettava vähemmän.

Marjapuska kellastuu uhkaavasti myös.

Mutta sentään jotain iloa. Kuumuus rauhottaa mukavasti mm. hyperaktiivisia mäyräkoiria. 

Trimmaava Mies

En sitte vahtinu koko aikaa, niin Mies raivas trimmerillä luonnonmustikkapuskat. Voi saatana, suoraan sanottuna!

On mulla tietty metsässä mustikkaa ja toisessa paikkaa tontilla, ja pensasmustikatkin, jotka ei tosin mustikoi tänä kesänä vissiin vielä. Mutta silti.

Toki ite osotin, että tästä voi vetää kaikki nää, mutta siinä oli vuohenputkea ja mustikat oli vasta kiven takana. Ne ei kuuluunu "näihin". Ei niillä ole hemmetti ulkonäöllisestikään muuta yhteistä kuin vihree väri.

Tunsin ansaitsevani mielipahajätskin. Sen sain. Miehen jätski oli ehjä.

Amatöörin auringonkukat: Ameriikan ihme

Sanovat, että auringonkukkia on helppo kasvattaa. Että päiväkotilapsikin pystyy siihen.

Mun ongelma lienee, että olen sekä malttamaton, laiska että auttamattomasti myöhässä. Ei ole vielä kukkaa nähneet mun auringonkukat. Edellisiä epäonnistumisia voi lukea otsikoilla: Amatööri kasvattaa auringonkukkia, Amatöörin auringonkukat: Eka fail sekä Amatöörin auringonkukat: Uuteen nousuun.

Jännästi, ja huolimatta viimeisen kirjoituksen toiveikkaasta otsikosta, en ole noitten jälkeen päivittäny auringonkukista mitään. Tuli auringonkukkamasennus ja jätin yrittämättä viime vuonna kokonaan.

Tämä siitäkin huolimatta, että olin viime vuoden helmikuun New Yorkin matkalla Airbnb:n naapurissa olleesta rautakaupasta ostanu itelleni tuliaiseksi kukkatikkarin. Kyllä. Auringonkukkatikkarin. Makso jotain dollarin.

Vain USAsa voidaan (auringon)kukan kasvatus tehdä niin helpoksi, ettei tarvi edes siemeniin koskea ite. Puhumattakaan muista taimettamiseen liittyvistä salaisuuksista.

Olin varmaan taas vähän myöhässä. Tai sitten se vaan tuntu siltä, kun kesä tuli tänä vuonna niin aikaisin. Tuossa muutama päivä sitten sain lopulta tikkarini istutettua, kun se melkein puolitoista vuotta oli pyöriny keittiön pöydällä odottamassa tilaisuuttaan.

Tän helpommaksi homma ei enää oikeasti voi mennä:

1. Purkkiin multaa.
2. Tikkari purkkiin (tikku taivasta kohti) niin, että 1/4 pallosta jää näkyviin.
3. Kuppi eli reilu pari desiä vettä perään.
4. Purkki ulos ja joka toinen päivä kuppi vettä päälle.

Sitte ootellaan. Lupaan kertoa miten onnistu, vaikka menis reisille tämäki yritys.

Kerrankikö oltiin Sallan kaa...

reissussa, niin kannoin Tallinnasta kotiin pöytägrillin. Se oli niin kaunis ja keltainen ja 60-luvulta ja iskemätön, että en voinu vastustaa. Salla komppas ja sano, että se tuskin on edes suurin ja hankalin asia, mitä olen maailmalta kotiin kantanu. Se saattaa olla oikeassa.

Koska se ei mahdu meille kotiin, niin toin sen mökille. Tässä se on. Eikö oo kaunis?

Tehtiin lämppäreitä testiksi.

Jos joku haluaa tietää mitä niissä oli, niin paahtoleipää, ketsuppia, tonnikalaa, tomaattisiivu, pippuria, valkosipulijauhetta ja edamviipaleita pari. Perussetti.

Ihan kevyesti kärähti eka satsi, kun toi on niin tehokas ja mä unohan aina mitä olen tekemässä. Havahduin vahvaan tirinään. Oli kyllä lämmenny leipää myöten. Tokasta tuli vähän mukavampi päältä, mutta leipä jäi valjuksi. Pitää varmaan jatkossa eka paahtaa leipä ja sitte vasta täyttää ja sitte grillata uuestaan.

Sallan kanssa on sen verta seikkailtu, että aika moni tarina alkaa otsikon lailla. Mutta koska elämä on, niin reissujen taajuus ja railakkuus on ottanu hieman iskua. Päätettiin kuitenki repästä ja lähtiä Tallinnaan päiväristeilylle, mistä tuo kaunis sitten tarttui mukaan.

Koska tää reissu oli niin vastuullinen, niin täytyy kertoa yks parhaista tarinoista ystävyyden varrelta. Saatiin pari vuotta sitten Facebookissa viestit, että oletteko ne Pirkko ja Salla, jotka oli 10 vuotta sitten Sputnikin (silloinen baari Tampereella) jonossa. Oltiin otettu kontaktia edellä seisoneeseen pariin, jotka olivat siinä jonossa ja meidän yllytyksestä päättäneet alkaa seurustella. (Kyllä, kuulosti ihan meidän touhuilta ja käytiin siihen aikaan Sputnikissakin aika paljon, vaikka Salla ei edes asunu Tampereella). Oikeat Pirkko ja Salla oli todennäkösesti kyseessä. No, 10 vuoden seurustelun ja parin lapsen jälkeen pari oli menossa naimisiin ja pyysivät meitä todistajiksi maistraattiin. Mehän mentiin. Tietty.

Mökillä aamupalatkin on kauniimpia

Kattokaa vaikka.

Mökkikausi on virallisesti avattu! Ei vielä edes toukokuun puoliväli ja rusketusrajat näkyy jo. Viimeksi käydessä oli melkein metri lunta eikä siitä ole kuin muutama viikko. No, puolitoista kuukautta. Vähän reilu. Mutta kuitenki. 

Ja arvatkaa mitä? Pionissa on 18 vartta! 18!! Viime vuonna oli viis. Ja teki kaksi ja puoli nuppua (se yksi oli aika lailla nupun näköinen, mutta kukkaa siitä ei tullu). Jännäksi menee monta tulee tänä vuonna. Ja siinä Ewelinassa, jonka istutin viime kesänä on kolme vartta kans. Mutta kuten olemme oppineet, pionit ei tykkää liikuttelusta ja istuttelusta, joten en pidättele hengitystä, että Ewelinalta irtoais tänä vuonna nupun nuppua.

Mutta siis mökillä kaikki hyvin. Ja mökkieläimellä vielä paremmin. 

Sen ainoa murhe on, että ei herätä kuudelta aamulla riehumaan sen kanssa pihalle. Ei se meitä siellä pihalla sitte kaipaa. Se vaan tykkää, kun kaikki on hereillä. Paitsi tietty sillon, kun sen mielestä on nukkumaanmenoaika. Sillon se herää sohvalta, hyppää lattialle ja rupee tuijottaan meitä silmät lupsien, että nyt ois aika siirtyä sänkyyn nukkumaan.  

(Mocca)Master fuck

(Varoitus: kuvamateriaali voi järkyttää herkimpiä lifestyle-sisustus-kauneusblogifiilistelijöitä.)

Moccamasterin piti hajota kahesti ennen kuin uskottiin. Ekalla kerralla yritettiin viedä se takuukorjaukseen, mutta eivät huolineet, koska käyttöohjeissa kuulemma sanotaan, ettei keitintä saa säilyttää pakkasessa mökillä. Tai että siitä pitää tyhjentää vedet sisältä ennen pakkaseen jättämistä. (Käsi ylös, kuka on koskaan lukenu kahvinkeittimen käyttöohjeita.)

Kuuluuko se jonkin sortin yleissivistykseen, että Moccamasterin putkistoon jää käytön jälkeen noin kahvikupillinen vettä? En ole ennen törmänny pakkasessa hajoileviin kahvinkeittimiin, joten oletan tän olevan Mokkiksen erikoisominaisuus. Ja tokihan sitä ei varmasti ole valmistettu suomalaisiin mökkikeliolosuhteisiin, mutta luulis, ettei se voi varsinaisesti paranna kahvin makua, että eka kupillinen on seissy koneistossa parhaimmillaan viikkoja.

No, joka tapauksessa ei tyhjätty keitintä, joten se jääty ja hajos taas. Oli kuulemma viimeksi niin yksinkertainen juttu ja makso kuitenki 35 euroa, että ei kannata viedä huoltoon. Korjataan ite.

Voin heti kertoa, että ei kannata tehä ainakaan niin, että eka toinen purkaa ja sitten toinen purkaa lisää ja kokoaa vähän ja sitte molemmat kokoaa. Onneksi Mies tajus jossain kohti, että kannattaa ottaa kuvia, joten otettiin. Yhestä kohasta. Autto vähän. Onneksi niistä ekana kattomistani Youtube-videoista sai kans vinkkiä, että mitä kannatti koittaa yhistää mihinki.

Kuus tuntia se otti kahelta hengeltä, mutta kasaan saatiin. Ei se kuulemma ole niin justiinsa, että mihin mikäki johto tulee kiinni, jos kerta toimii. Hyvät kahvit tuli taas.

(Työkaveri vinkkas, että kannattaa jatkossa koskettaa laitetta aina rystyspuoli edellä, koska sähköiskussa käsi menee automaattisesti nyrkkiin ja pahimmillaan voi nyrkittyä sähköä tuottavan jutun ympärille. Joku sähkärivinkki oli tämä. Oli kuulemma ite kuitenki opetellu kantapään kautta.)

(Toinen ilmanen vinkki, että en suosittele googlaamaan kirjotetaanko master fuck väliviivalla. Ei varsinaisesti johda kielioppisivustoille.)

Kunnon talvi

Nonii, saatiin Mies viime sunnuntaina kotiin ekaa kertaa tälle vuotta ja perjantaina suunnattiin tietty mökille. Epäilin sillon ekalla kerralla mökin talviasuttavuutta, mutta kyllähän tää toimii näin talvellaki. Varsinkin, kun syksyllä vaihtaa sen yhen hyttysverkon lasiruutuun. Se autto aika paljonki.

Tampereella talvi käänty just taas vesisateeksi, joten Mies oli yrittäny näillä seudulla liikkuvilta kysellä, että onko paljon lunta. Oli saanu suunnilleen sellasia vastauksia, että "onhan tuota jonku verran".  No olihan sitä. Ei oltu sitte tilattu kylän auratyypiltä aurausta mökkitielle, niin tulipa testattua auton maasto-ominaisuudet ääriolosuhteissa.

Olin aatellu ottaa täydellisen rennosti ja lähinnä kohennella takkaa ja saunoa, mutta sen verran piti polkuja tehä, että sai puita kuleteltua.

Nii, ja tietty saunalle piti saada vettä. 

Sarjasta puuttuu seuraava kuva, jossa mies menee jäästä läpi tuossa avannon vieressä. Koira tietty vielä viereen katteleen, että mitä hauskaa me puuhataan täällä. Miehestä en oo niin huolissani, se pääsee avannosta omin avuinki, mutta ton karvakamun perään joutuu vähän katteleen, kun sen luontainen adhd vetää sitä jatkuvasti kohti kiinnostavaa jään reunaa.

Mäyräkoiransyvä lumi ei tietty estä Miestä ja koiraa suuntaamasta mettälle. Tuskin ne mitään saa, mutta pääasia onki, että ne on molemmat keskimäärin onnellisempia, kun ne saa tarpoa oranssit päällä mettässä.

Ja sillä aikaa minä saan rauhassa keitellä kahvia, kohennella sitä tulta, torkkua, lukea, käveleskellä, ihailla koskea ja olla vaan. Tankata superia.