Kerrankikö oltiin Sallan kaa...

reissussa, niin kannoin Tallinnasta kotiin pöytägrillin. Se oli niin kaunis ja keltainen ja 60-luvulta ja iskemätön, että en voinu vastustaa. Salla komppas ja sano, että se tuskin on edes suurin ja hankalin asia, mitä olen maailmalta kotiin kantanu. Se saattaa olla oikeassa.

Koska se ei mahdu meille kotiin, niin toin sen mökille. Tässä se on. Eikö oo kaunis?

Tehtiin lämppäreitä testiksi.

Jos joku haluaa tietää mitä niissä oli, niin paahtoleipää, ketsuppia, tonnikalaa, tomaattisiivu, pippuria, valkosipulijauhetta ja edamviipaleita pari. Perussetti.

Ihan kevyesti kärähti eka satsi, kun toi on niin tehokas ja mä unohan aina mitä olen tekemässä. Havahduin vahvaan tirinään. Oli kyllä lämmenny leipää myöten. Tokasta tuli vähän mukavampi päältä, mutta leipä jäi valjuksi. Pitää varmaan jatkossa eka paahtaa leipä ja sitte vasta täyttää ja sitte grillata uuestaan.

Sallan kanssa on sen verta seikkailtu, että aika moni tarina alkaa otsikon lailla. Mutta koska elämä on, niin reissujen taajuus ja railakkuus on ottanu hieman iskua. Päätettiin kuitenki repästä ja lähtiä Tallinnaan päiväristeilylle, mistä tuo kaunis sitten tarttui mukaan.

Koska tää reissu oli niin vastuullinen, niin täytyy kertoa yks parhaista tarinoista ystävyyden varrelta. Saatiin pari vuotta sitten Facebookissa viestit, että oletteko ne Pirkko ja Salla, jotka oli 10 vuotta sitten Sputnikin (silloinen baari Tampereella) jonossa. Oltiin otettu kontaktia edellä seisoneeseen pariin, jotka olivat siinä jonossa ja meidän yllytyksestä päättäneet alkaa seurustella. (Kyllä, kuulosti ihan meidän touhuilta ja käytiin siihen aikaan Sputnikissakin aika paljon, vaikka Salla ei edes asunu Tampereella). Oikeat Pirkko ja Salla oli todennäkösesti kyseessä. No, 10 vuoden seurustelun ja parin lapsen jälkeen pari oli menossa naimisiin ja pyysivät meitä todistajiksi maistraattiin. Mehän mentiin. Tietty.