maanantai 7. toukokuuta 2018

(Mocca)Master fuck

(Varoitus: kuvamateriaali voi järkyttää herkimpiä lifestyle-sisustus-kauneusblogifiilistelijöitä.)

Moccamasterin piti hajota kahesti ennen kuin uskottiin. Ekalla kerralla yritettiin viedä se takuukorjaukseen, mutta eivät huolineet, koska käyttöohjeissa kuulemma sanotaan, ettei keitintä saa säilyttää pakkasessa mökillä. Tai että siitä pitää tyhjentää vedet sisältä ennen pakkaseen jättämistä. (Käsi ylös, kuka on koskaan lukenu kahvinkeittimen käyttöohjeita.)

kahvinkeitin mokkamaster jäätymisvaurion korjaaminen

Kuuluuko se jonkin sortin yleissivistykseen, että Moccamasterin putkistoon jää käytön jälkeen noin kahvikupillinen vettä? En ole ennen törmänny pakkasessa hajoileviin kahvinkeittimiin, joten oletan tän olevan Mokkiksen erikoisominaisuus. Ja tokihan sitä ei varmasti ole valmistettu suomalaisiin mökkikeliolosuhteisiin, mutta luulis, ettei se voi varsinaisesti paranna kahvin makua, että eka kupillinen on seissy koneistossa parhaimmillaan viikkoja.

No, joka tapauksessa ei tyhjätty keitintä, joten se jääty ja hajos taas. Oli kuulemma viimeksi niin yksinkertainen juttu ja makso kuitenki 35 euroa, että ei kannata viedä huoltoon. Korjataan ite.

Voin heti kertoa, että ei kannata tehä ainakaan niin, että eka toinen purkaa ja sitten toinen purkaa lisää ja kokoaa vähän ja sitte molemmat kokoaa. Onneksi Mies tajus jossain kohti, että kannattaa ottaa kuvia, joten otettiin. Yhestä kohasta. Autto vähän. Onneksi niistä ekana kattomistani Youtube-videoista sai kans vinkkiä, että mitä kannatti koittaa yhistää mihinki.

mokkamaster osissa odottaa kokoamista

Kuus tuntia se otti kahelta hengeltä, mutta kasaan saatiin. Ei se kuulemma ole niin justiinsa, että mihin mikäki johto tulee kiinni, jos kerta toimii. Hyvät kahvit tuli taas.

(Työkaveri vinkkas, että kannattaa jatkossa koskettaa laitetta aina rystyspuoli edellä, koska sähköiskussa käsi menee automaattisesti nyrkkiin ja pahimmillaan voi nyrkittyä sähköä tuottavan jutun ympärille. Joku sähkärivinkki oli tämä. Oli kuulemma ite kuitenki opetellu kantapään kautta.)

(Toinen ilmanen vinkki, että en suosittele googlaamaan kirjotetaanko master fuck väliviivalla. Ei varsinaisesti johda kielioppisivustoille.)

9 kommenttia:

  1. Onkohan teillä joku trooppinen malli? Eihän Vaskolla tehdä mitään temppuja ei Mocca masterille eikä muillekaan ja aina pelaavat oli pakkanen tai ei, kun kämppiä aletaan lämmittää ja kahvitkin keitellään, kunhan saadaan avanto ja sieltä vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Vaskolla ei ole Moccamasteria. Ja jos on ollukki, niin voiskohan siihen olla syy miksi ei ole enää. :D

      Poista
    2. On Kolmosessa tosi vanha ja kaksipuolinen.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Sen täytyy olla kyllä tosi vanha, jos se on, koska se ei ole yhtään Moccamasterin mallinen. Voi se siis ollakki, mutta se malli voiki sitte olla sellanen, johon ei jää vettä sisään. Tuskin sitä on kukaan koskaan tyhjentäny lähtiessään. :D

      Poista
    5. On se Moccamasteri, mutta varmaan niin vanha että pakkasta ei oltu vielä keksitty.

      Poista
  2. Voin niin kuvitella ton teen kasaamisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ny. Kyllä yhteiskuntatietelijä ja dippainssi yhen kahvinkeittimen kasaa. Helposti. Tai ei nyt helposti, mutta lopulta.

      Poista