perjantai 29. heinäkuuta 2016

Pientä laittoo

Meillä menee mökillä ihan kaikki pinnat uusiksi (jos ei koko mökki), mutta sitä odotellessa voi mun mielestä silti olla jo kaunista ja käytännöllistä.

Tän Saturnus-naulakon hommasin jo viime kesänä OMAshopin pop up -kaupasta Tampereelta, kun se oli niin ihana. (Tosin oikeassa elämässä sitä ei oikeastaan näy kaiken tavaran alta.)

naulakko, valkoinen, puiset nupit, nahkalaukku, kamera, olympus pen, peili, omashop

Viimeisin hankinta oli vanha puhelintaso vanhoja tavaroita Nokian Siurossa myyvästä Vintiikistä. Olen aikaisemmin ostanu sieltä kotiin kirjahyllyn, lampun ja parit muut jutut, joten oli ehkä ihan hyvä, etten tällä kertaa päässyt paikalle noutamaan vaan paketti tuli kätevästi suoraan mökin lähikauppaan eli lähimpään postin toimipaikkaan.

puhelintaso, seinätaso, vintage, aurinkolasit, kamera, olympus pen, vintiikki

Tykkään tuosta tapetista tosi paljon, mutta se on tosi huonossa kunnossa. Tapettia on vedetty mm. sähköjohtojen päältä ja sitten, kun johdon paikkaa on pitänyt vaihtaa, niin tapetti on vain revitty auki ja johto vedetty toisaalle. Nättiä.

Mökiltä löytyi valmiina nojatuoli, joka oli päällystetty aivan karmealla kukkakankaalla. Olin jo nakkaamassa sitä mäkeen, kun huomasin vilkaista kankaan alle. En tiä oliko sitä yritetty suojella vai peittää, mutta good for me joka tapauksessa.

Mäyräkoira, isokuvioinen tapetti, ornamenttitapetti, mäyräkoira, mäyräkoiran muotokuva, 50-luvun nojatuoli

On siellä tietty laiteltu muutakin. Torista, vai oliko se huutonetistä, löyty ihana (mökkiin liian iso ja patjakoolta epästantardi) sängynrunko sekä toiselta myyjältä kaunis 50-lukunen ruokapöytä. Kauniit kuvat näistä puuttuu, joten toisella kertaa sitte.

2 kommenttia:

  1. Tuo tuoli on upee !! Me tullaan sit käymään ens kuussa ihastelemassa sun aikaansaannoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :) Ja tervetuloa! Pääsis nyt vaan ittekki pian takas, mutta kaikkee tullu sovittua näihin kesäviikonloppuihin.

      Poista