maanantai 27. kesäkuuta 2016

Pohjosen Pirkot ja vuorikaunokki

Kasvitunnistus numero kolme on vuorikaunokki! Minä jo ajattelin, että tämän tunnistaminen menee väistämättä ens kesälle, kun kukinta on jo niin loppuvaiheessa.

Sitten päädyin Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistys -blogiin ja siellä se tönötti heti tokana. Vuorikaunokki. Aiajai, että tuntuu hyvältä! Kiitos, Pirkot!

Pirkkojen blogi ei kiinnittäny mun huomiota pelkän pirkkouden, vaan myös pohjoisuuden vuoksi. (Mun omat juuret tiukasti Rovaniemellä.) Meitä on töissä kaksi Pirkkoa ja tilanteen mukaan ollaan joko Mökki-Pirkko ja Rokki-Pirkko tai Pohjosen Pirkko ja Etelän Pirkko. Rakkaalla Pirkolla on monta nimeä, vissiin. :D

vuorikaunokki, siniset kuvat, lähikuva

Siniunikon-blogi kertoo että "vuorikaunokki viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, ravinteikkaassa maassa. Sitä lisätään siemenistä tai jakamalla vanhoja kasvustoja. Se leviää myös maanalaisten rönsyjen avulla ja kylväytyy myös itsestään."

Karhinkoulun puutarhuri lisää: "vuorikaunokin saa kukkimaan pikään, jos nyppii kuihtuneet kukinnot ajoissa pois. Jos koko kasvi näyttää ylikasvaneen tai muuten ränsistyneeltä, sen voi leikata kokonaan alas ja kas, muutaman viikon kuluttua tilalla on uusi kukkiva vuorikaunokki."

Taidan kokkeilla. Ei se ota jos ei annakkaan.

8 kommenttia:

  1. Mulla peurat hoisi tuostakin rehusta ja tänäkin vuonna kukinnot "ajoissa" pois. Loistava nimi tuolla yhdistyksellä kyllä. Onkohan rokkipirkoille omaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlasin Rokki-Pirkko, google kysyi "tarkoitiko ruokapirkka". :D

      Poista
    2. :D Epäilen, että Rokki-Pirkko ei pidä googlailun tuloksesta!

      Poista
    3. Olet todennäköisesti oikeassa. :D Toisaalta Mökki-Pirkko -googlaus tuotti myös hauskaa tulosta ennen blogin alottamista: http://www.pirkonsiivouspalvelut.fi/. Erityisesti logo on loistava! :D

      Poista
  2. Sä voisitkin sitten antaa mulle parit taimit tästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy kyllä vanhaa kasvustoa mistä jakaa. Se on jännä miten näin pienellä tontilla voi olla kaikkea (paitsi omenapuu) ja kaikkea mitä on, on paljon.

      Poista
  3. Kiva kun löysit nimen kukallesi blogistamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä kasvitunnistus näin nettimaailman aikaan tavallaan helppoa, mutta jos ei edes tiedä mistä alottaa, niin välillä tuuri auttaa. :)

      Poista