Ja onnellista uutta vuotta!

Kuulumisia mökiltä jälleen, kun saadaan Mies välillä takaisin maailmalta. Jos olisin saanu mantelin tänä aamuna riisipuurosta, niin olisin toivonu, että sauna viimeistellään ens vuoden aikana. Ehkä toive toteutuu, jos sen sanoo ääneen tarpeeksi monta kertaa. :D

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tampereelle satoi itsenäisyyspäivän ja Suomen 100-vuotissyntymäpäivien kunniaksi ihana lapsuuden talvia muistuttava lumi. 

Käytiin Urhon kanssa aamulla vähän fiilistelemässä puistossa ja sitte painittiin pihassa uuden ihanan naapurin, Ellin, ja Ellin Sisu-serkun kanssa.

Todennäköisesti katsotaan vanhaa Tuntematonta ensin ja suuntaamme myöhemmin iltapäivällä keskustaan tarkistamaan millaisen kansanjuhlan entiset työkaverit on järkänneet. Illalle on Miehen ja Urhon kaataman kauriin kinttu sulamassa ja suunnitelmissa syöttää parit ystävät. Ehkä hieman linnanjuhlia sivusilmällä myös. Perinteinen itsenäisyyspäivä siis tiedossa.

Mitenpä ite meinasit Suomen synttäreitä juhlia?

Hienoa itsenäisyyspäivää kaikille!

Syksyn suosituin pallo

Saunan edustalla olevassa kasvihelv...saarekkeessa kasvaa noin 300 lajiketta, ja korkeimpana (sen jälkeen, kun koivu kaadettiin) nousee violetit palloset. Jotakuinkin heti, kun nauhuksista aika tälle syksyä jätti, mehiläiset siirty niihin.

Puutarhurin Majan järkkäämissä nettisivuiltamissa tapaamani Vihreäntalonpihan Tanja epäili kuvaa näkemättä kolmen sekunnin keskustelun jälkeen, että kyseessä vois olla sinipallo-ohdake. Google-varmistus, ja sehän se.

Seurattiin tätä pärräämistä useamman viikonlopun ajan. Yhessä pallossa saatto olla toistakymmentä elukkaa yhtä aikaa. Sinipallo-ohdake oli selkeesti hyönteismaailman syksyn kuumin näyttäytymismesta. Osa ötökeistä jopa nukku yöt pallon kylkeen käpertyneenä ja pörrääminen loppu vasta, kun jokainen pallo oli loppuunkaluttu.

Tää tyyppi onki helppo. Tarvii vain rauhaa ja tukea. Toimii leikko- ja kuivakukkana, mutta jos leikkaa kukinnot, niin sitte ei kylväydy. Jos taas haluaa lisätä, niin onnistuu siemenestä, jakamalla ja juuripistokkaista, mutta "kylväytyy myös itse." Nonni.

Superia lataamassa

Käytiin viikonloppuna mökillä lataamassa superia, kuten kollegani MaSa asian ilmaisi viime postauksen kommenteissa. 

Tankattiin happea.

Ja Kitukosken ääniä.

 Ja lisää happea.

Ja saunaa. 

Ja koiraenergiaa. Ilman energistä koiraa, tosin. Metsästyshommat on rankkoja.

Mökki-Pirkkoa väsyttää

Meinasin, että kirjotan niistä pallosista jutuista, jotka oli loppukesästä mehiläisten peitossa. Taidan sittekki kertoa mitä mulle kuuluu.

Oon ollu aika väsyny. Olen tottunu oleen supernainen, joka jaksaa ja kestää ihan mitä vaan. Tänä syksynä on käyny varsin selväksi, että joo, oon edelleen supernainen, mutta itkuun purskahtaminen siksi, että myöhästyy palaverista, ei oo kauheen ammattimaista.

Eka vuosi uudessa työssä vaati enemmän veroa kuin olisin ikinä kuvitellu eikä siitä ole kärsiny vain tää blogi vaan myös koti ja parisuhde, ehkä jopa terveys. Olen lähettäny kummilasten synttärilahjat poikkeuksetta viikkoja myöhässä, unohtanu ylipäätään kaikki asiat, jotka ois pitäny muistaa, oon siivonnu vain äärimmäisen pakon edessä sekä (mikä ei todellakaan ole mulle ominaista) kieltäytyny bilekutsuista, koska olisin ollu paskaa seuraa. Kotona oon ollu ihan karmee ämmä enkä usko, että töissäkään on hymytyttöpisteitä irronnu.

Ois ehkä keväällä jo pitäny huomata, ettei ole normaalia käyttää bikinien alaosaa pikkareina, kun ei ole jaksanu pestä pyykkiä. Lamppu sytty lopullisesti vasta siinä kohti, kun kävelin eräänä aamuna itkien töihin, kun en tienny kumpaan oon väsyneempi, mun parisuhteeseen vai työhön.

Ei mun tarvi väsymyksen syitä edes eritellä. Kyllä te tiedätte millaista se on. Sikamielenkiintoset työt, valtava motivaatio saada aikaan vaikuttavuutta, itsenäinen homma, jossa ne kuuluisat itsensäjohtamistaidot ois kultaaki kalliimmat, työkaverit, jotka tekee ihan yhtä paljon töitä sekä taustalla ajatus omasta kuolemattomuudesta ja superiudesta. "Jos vielä tämän illan/viikonlopun teen töitä, niin sitten helpottaa." Haha.

Oon keskimäärin sellanen kantapään kautta oppija, mutta tässä kohti aattelin kuunnella ystäviä ja niitä työkavereita, jotka on tän polun tallanneet.

Nelisen viikkoa sitten rupesin ottaan aikaa itelle, syömään vitamiineja (ekaa kertaa elämässä) ja ylipäätään syömään paremmin ja säännöllisemmin. Koira pakottaa onneksi lenkille ja baletti vie ajatukset kerran viikossa pois töistä. Huomasin myös, että alkoholi ei välttämättä olekaan paras keino hoitaa stressiä ja väsymystä. Ois sitä tietty voinu tuon aiemminki tajuta, mutta en oo ehkä koskaan ollu näin väsyny. Siispä lopetin senkin käytön toistaiseksi. Sitte oon nukkunu. Paljon.

En ole vielä onnistunu tekemään vähempää töitä, mutta ainakin olen ruvennu ottamaan vastuuta niistä energiaa tuovisa ja syövistä asioista, joihin voin vaikuttaa.

Nyt alkaa olla jo sellanen olo, että jaksaa muutakin kuin koomata. Niinku vaikka blogata. Viime viikonloppuna imuroin (voitteko muuten kertoa miten imurinpussi voi täyttyä, vaikka kukaan ei koskaan imuroi). Ja järkkäsin kamoja eteisrempan jäljiltä. Ja hoidin kaksi asiaa yhdellä Lempäälä-Ikea-keikalla (täysin mahdoton ajatus kolme viikkoa sitten).

Eilen tultiin pitkästä aikaa mökille. Takkatuli, lämpöön hakeutuva mäyräkoira, kansanradio, villasukat ja mukissa teetä. Ulkona vain kosken ääni ja happea.

Aamulla sain klapinhakureissulla itteni kiinni ajatuksesta "Laitan takkaan tulet, keitän kahvit ja teen vain ne pari viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa loppuun. Ihan vain pikkuisen avaan konetta."

Matka jatkuu.

Haastebloggaus: Mansikoita ja mutaliukuja

Nonii, Puutarhurin maja -blogin Minna heitti kehiin lapsuuden puutarhamuisto -haasteen. Töihin pitäis tehä yks suunnitelma, eteisen uudet hyllyt kaipaa vielä yhtä maalipintaa ja koko kämppä imuria, joten keitin pannullisen kahvia ja istuin muistelemaan lapsuuden kesiä.

Puutarhamuistot liittyy Rovaniemen lapsuudenkotiin Kemijoen rannassa, jossa äitillä ja iskällä on edelleen omiin tarpeisiin riittävä kasvimaa, pari riviä mansikkaa ja viinimarjapensaita. Vaikka teknisesti asuttiin maalla, niin hyötyeläimiä oli vain kerran viiden ankan verran. Iskä metsästää kyllä hirviä, mutta kesän ajan perheenjäseninä pidettyjen ankkojen teurastamisen jälkeen hyötyeläimistä ei meillä enää keskuteltu.

Eka kuva vuodelta '83, jolloin rakennettiin iskän kanssa komposti. (Tokan kompostini vaiheet voi lukea täältä >>)

Parhaat muistot liittyy vahvasti makuihin. Joenpenkalla kasvoi metsämansikoita, jotka ajan mittaan väheni ja katosi (ja siksi yritän vaalia niitä omalla mökillä). Porkkanoita ja retiisejä otettiin suoraan maasta ja huljautettiin nopeasti joessa ennen syömistä. (Voi olla, että ei kohtais nykypäivän elintarvikehygieniastantardeja.) Lantut ja nauriit maistuu edelleen lapsuudelta ja herneitä syötiin tietty suoraan paloista kasvimaalla eikä niitä varten tarvinnu edes kyykistyä, kun ne kasvoi tukia pitkin lapsenkorkuiseksi. 

Mansikoita sai satokaudella syödä niin paljon kuin pystyi, mutta koiraa piti varoa päästämästä mansikkamaalle, kun se tykkäsi niistä myös. Samainen koira osallistui mielellään myös perunanistutukseen kaivamalla perunat ylös ja laittamalla luita tilalle. 

Ja koska hoploppeja ei oltu keksitty ja eikä vesiliukumäkiä oltu nähty kuin kuvissa, niin kasvimaan polusta sai mahtavan liukuradan, kun siihen kantoi tarpeeksi vettä. 

Enkä muista, että meitä (minua, siskoja ja naapurinlapsia) olisi koskaan kielletty syömästä kasvimaasta tai tekemästä poluista mutaliukuja. 

Tässä taas pesen nauriita. Tämäkin kuva vuodelta '83. Ilmeisesti mutaliukujen vuoksi ei ole kannattanu paljo vaatteita pukea, koska tosi monessa puutarhalapsuuskuvassa olen ilkosillani. Niitä ei kai nykyään sovi jaella nettiin.

Mutta ei voi sanoa, että kaikki lapsuuden puutarhamuistot olis aurinkoisia ja iloisia. Yks parhaista asioista kotoa pois muuttamisessa oli se, että ei tarvi enää ikinä kerätä yhtään marjaa. Näin 16 vuotta myöhemmin palasin marjapuskaan, mutta näin aikuisena saan onneksi ite päättää keräänkö marjani metsästä vai torilta. "Jos jaksaa humputella, niin jaksaa puuhaillakin", lausahti äiti aivan liian aikaisin aamulla. Teinin logiikkaan tuo ei mahtunut mitenkään, mutta mentävä oli. Metsään tai viinimarjapuskaan.

-------------

Haastan puolestani Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistyksen, koska ilmiselvistä syistä tunnen sielujen yhteyttä, Marinan Dioriina -blogista, koska olen sen kaaso sekä Sannan Rivaripihalta, koska se on mun suosikkeja Instagramissa.

Onneksi olkoon, nauhus! Olet 20. tunnistukseni.

Kävi sillä tavalla vanhanaikaisesti, että jätin netin taas mökille pariksi viikoksi. (Täältä voi lukea viime kerrasta.) Se on kyllä top-kolmosessa ärsyttävät asiat, jotka voi unohtaa mökille. Ehkä kännykkä ja lompakko menee vielä edelle. Ja työtietokone. Ok, sovitaan top-nelosessa.

Näin kävi ja siksi bloggaustauko, että netin jakaminen luurista on pääosin tuskallinen operaatio.

Kahdeskymmenes kasvitunnistukseni, nauhus, on odottanut vuoroaan siitä asti, kun äiti ja iskä oli käymässä. Se oli pujon lisäksi äitin toinen tunnistus. Nyt kukinta on jo ohi, mutta onneksi mulla on Miehen ottamia kuvia. Se oli itekseen mökillä ja lähetteli kuvia varsin vaikuttuneena nauhuksen mehiläisvetovoimasta.

Meidän nauhus kasvaa tuossa rantapuskassa koivun ja vaahteran varjossa ja on korkeimmillaan varmaan puoltoistametrinen. Tänä kesänä se kukki elokuun loppupuolella.

Puutarhan.net kertoo, että "kaikki nauhukset kukkivat keltaisin kukin, mutta kukintojen ja lehtien muodot vaihtelevat lajeittain. Kukinnot voivat olla tähkämäisiä tai töyhtömäisiä tai leveitä ja kartiomaisia. Nauhukset kukkivat runsaasti ja niiden kukinta-aika on pitkä. Isokokoiset ja leveälehtiset nauhukset peittävät nopeasti kasvupaikkansa. Niitä ei tarvitse tukea eikä juuri koskaan jakaa, ja ne ovat kestäviä Lappia myöten". 

Toi meidän tyyppi on toistaiseksi pysyny omassa mättäässään eikä esitä leviämisen elkeitä. Ihan kiva, koska vallattomasti leviäviä kasveja meillä riittää.

Nauhusta voi lisätä mm. siemenestä. Meillä kotona kertoo, että "Nauhusten siemenet itävät yleensä suhteellisen helposti. Edellytyksenä on tietenkin, että siementä on todellakin muodostunut, eikä kysymyksessä ole pelkkä siemenhahtuva. Siemenet voi kylvää joko syksyllä tai keväällä. Uusi tulokas ei välttämättä ole emokasvin kaltainen". Hauska. Yllätyksellistä tää puutarhailu.

Nauhuslajeja on niin paljon, että en uskalla varmaksi väittää mikä tämä meidän on. Sitä paitsi sauna on kuulemma lämmin, joten tarkempi lajittelu jääköön nyt.

Kuvat: Mies
Instagram käsittely: Minä

Yllättävää tietoa vanhasta tutusta, vatusta

En tiiä miten en oo aiempina vuosina huomannu, että meillä kasvaa vattua vähän joka paikassa. Voi tietysti olla se, että viime vuonna ajoitin loman niin, että en juuri kypsää marjaa tavannu. Siis mitään lajia. Yhtälailla meni ohi vatut.

Tuo meidän pensashanhikkipuska näyttää olevan varsinainen kommuuni. Ei siis yllätä, että osa siitäki puskasta on vadelmaa. 

Viime viikonloppuna mökkitien varsi hehku punaisena. Sormet jo syyhys, mutta eka piti käydä hakemassa loppu puutavara saunan viimeistelyä varten. Lähtiessä vastaan tuli autollinen mummoja ja puunhakureissun steppailin jalalta toiselle ja mietin niitä koluamassa mun vattupuskia. Rupes näyttäytyyn vähän eri valossa se mökiltä löytynyt kontaktimuovitettu lehtijuttu "Saako yksityistieltä häätää?", jonka meinasin vitsinä kehystää huussin seinälle.

Pääsinhän minäki sitte sinne puskaan eikä siellä yhtään mummoa ollu. Turhaa jännitin.

Mulla on sellanen oikku, etten kestä yhtään epämääräsiä kohtia ja toukkia mun marjoissa. Poimin ainoastaan priimaa. Se tarkottaa, että jokainen vattu pitää tarkistaa erikseen. Ja meneehän siinä aikaa. Aika paljonki. Mutta eipä tarvi talvella miettiä, mitä just puurossaan näki.

Meillä täällä kasvaa ihan vaan villejä tapauksia, vaikka pihassa kasvaiski. Jotenki en usko, että noita tarkotuksella ainakaan on istutettu. Silti ois kiva tietää miten edes noiden pihassa kasvavien elämää vois jotenki rikastuttaa. 

Kivistössä-blogissa oli kevätpuuhailtu vadelmapuskan leikkausta ja täysin puskista (pun intented) tuli uutta tietoa marjasta, jota luulin tuntevani hieman: 

"Vadelmat tuottavat marjoja toisen kesän versoihin. Sen jälkeen ne eivät enää tuota mitään. Nämä edellisen vuoden vattuja tuottaneet versot pitää leikata pois, ja samalla vatukkoa tarpeen mukaan harvennetaan ja kaitsemisleikataan niin, että on hyvin tilaa kasvaa." 

Jes, pensaiden leikkaaminen on parasta ikinä!! (Tää ei ollu sarkasmia, tykkään siitä oikeesti. Sen on jotenki tosi feng shuita.) Pitäs siis vaan tietää mikä oksa on jo marjonu. Voi pirsana.

Onneksi on kaikkien tietolähteiden äiti, KaksPlus-keskustelut: "Eli viimevuotiset oksat, missä näkyy marjojen aihioita voi leikata pois, niihin ei enää marjoja tule. Mutta alasleikkaus on varmasti paikallaan, niin sitten aikaisintaan ensi vuonna tuottaa satoa."

Mutta mihin aikaan vuotta? Saako nyt leikata? Vähän tekis mieli. Puutarha.net-vattukeskustelusta bongasin lauseen:

"Jos teillä on joku villivadelmapehko, jota muuta eivät mahdollisesti löydä, kannattaa siitäkin syksyllä poistaa satoa antaneet varret ja harvetaa kitukasvuisimmat uudetkin varret pois. Näin saatte luonnon pehkoonkin isompia marjoja." 

Toimeen siis! Mutta luulen, että alotan silti näistä pihan puskista. Ei taida viikonloppu riittää ton mökkitien puskien leikkaamiseen.

------------

Pojat kävi tänä aamuna jänistä jahtaamassa. Vattupuskasta oli löytyny päivän ainoa saalis ja sekin kuulemma meni suoraan parempiin mäyräkoirasuihin.

-------

Bonusinfoa: Kattokaas tätä. 100g vadelmaa sisältää vaikuttavan määrän juttuja:

• Valkuaisaineet 0,9 g
• A-vitamiini (RE) 2,2 µg
• B1-vitamiini 0,03 mg
• B2-vitamiini 0,05 mg
• B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,8 mg
• B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,24 mg
• B6-vitamiini 0,09 mg
• C-vitamiini 24 mg
• E-vitamiini (a-TE) 1,10 mg
• H-vitamiini eli biotiini 1,9 µg
• Fosfori 37 mg
• Kalium 210 mg
• Kalsium 33 mg
• Koboltti 3 µg
• Kromi 2 mg
• Kupari 120 mg
• Magnesium 25 mg
• Mangaani 1,1 mg
• Molybdeeni <10 mg
• Pii 2 mg
• Rauta 1,1 mg
• Rikki 18 mg
• Sinkki 0,43 mg

Äiti tuli, tunnisti ja hävitti

Nonii. Saunarempan viimeistely, Budapestin reissu, töihinpaluu ja neljä iltaa Tamperrada-tapahtumaa eli pintxoja kymmenissä ravintoloissa ympäri Tamperetta veivät huomion pois mökkipirkkoilusta hetkeksi. Mutta täällä taas, ollos huoleti.

Äiti ja iskä tuli viimisellä lomaviikolla muutamaksi päiväksi mökille auttaan saunarempan viimeistelyssä (siitä lisää, kun viimeistelyjen viimeistelyt on tehty) ja muutenki katteleen miltä näyttää. Pelkäsin, että äiti menee ympäri tonttia ja tunnistelee mun kasvit noin vaan riistäen multa tunnistamisen ilon, mutta ei se onneksi nimenny kuin pari. Näistä ekana pujo.

En ollu tienny, että pujo on sellanen, joka kannattaa kiskoa pois tavattaessa. Eipä sillä, että olisin sitä tavattaessa tunnistanukkaan. Sen verta vaatimaton tyyppi, että tuskin olisin vielä moneen kesään tarttunu googleen pohtiessani juhannusruusun vieressä kasvavan oksan identiteettiä.

Pujo kukkii keskimäärin heinäkuun puolivälistä eteenpäin ja on sekä äitin että nettilähteiden mukaan pahiten allergisoiva kasveja Suomessa. Ite en huomaa siitepölyaikoja, mutta Mies pitää jatkuvasti mukanaan kattavaa allergialääkearsenaalia. Siksipä äiti veti hanskat käteen ja ryhtyi torjuntaan.

Googlatessa tuli vastaan Järvenpään kaupungin pujoinfo:

• Kitkeminen: Pujo lisääntyy juurakoistaan, joten pujopesäkkeen kaivaminen maasta on tehokkain keino torjua pujoa. 
• Niittäminen: Niittäminen heikentää kasvin elinvoimaa ja estää siitepölyn syntymistä.
• Kemiallinen torjunta: Pujoa voi torjua myös rikkahävitteillä. (Mutta ei niistä sen enempää, koska olen ymmärtäny, että ne on ihan karmeita myrkkyjä, joita ei pitäs kenenkään käyttää harkitsemattomasti.)

---------

Vakkarimmat lukijat on ehkä huomannu, että äiti kommentoi käytännössä jokaista kirjotusta, joskin muutamalla eri nimimerkillä (kuten Leena Laitinen tai Äiti tai Vasko Joki, jos ovat Inarin mökillä).

Kerran sieniä sivuavan jutun jälkeen anonyymi kommentoija oli sitä mieltä, että mun pitäs opetella syömään sieniä. Hetken päästä tuli uusi kommentti "Tämä anonyymi kommentoija oli äitisi".

Iso kiltti jätti

En kauheasti vietä aikaa tuolla tontin nurkalla, jossa säilötään saunaremppatarvikkeita. Tänään sieltä yllättäen pilkisti yksi varsi varsin vaikuttavan kokoisia valkoisi kelloja. Ukonkelloja.

Jostain luin, että ukonkello on suurin Suomessa kasvava kellokasvi, mutta koska en nyt enää löydä sitä sivustoa ja linkkiä, niin sovitaanko, että vaan uskotte mua.

En tiiä onko sillä kukkiensa painoon nähden liian hentoinen ja pitkä varsi vai oliko parin päivän sadekeli lannistanut kukkijan, mutta hain varmuuden vuoksi sille hiukan lisätukea, ettei tarvi ihan maata myöten mötköttää.

Arboretum Mustilan nettisivuilla kerrotaan, että metsässä ukonkello ei kasva yhtä korkeaksi kuin lannoitetussa perennamaassa ja pysyy siksi paremmin pystyssä, mutta että sadekuuro tekee varresta niin raskaan, että kaatuilevat joka tapauksessa. Vaikka toi mun ukonkello kasvaa teknisesti perennapenkissä, niin kyllä sen kasvupaikka taitaa tässä tapauksessa metsäkategoriaan mennä, koska tuota nurkkaa ei varsinaisesti hoideta eikä lannoiteta.

En tiedä onko tämä yksilö kasvanu meillä jo aiemmin vai toiko lintu sen mukanaan, mutta Mustilan mukaan violettiin vivahtava sininen on joka tapauksessa yleisempi väri ja valkokukkaisia näkee harvemmin.

Ukonkello kuulemma kasvattaa vuosien mittaan voimakkaan mättään ja komistuu, kun paksuihin juuriin kertyy vararavintoa. Se leviää hyvin siemenestä, mutta ei rikkaruohomaisesti. En tiedä miten tuota vararavinnonsaantia voi edistää, mutta taidanpa tehdä tälle saman kuin akileijoille eli raivata tilaa siemenille tipahdella ja itää.

Äiti on täällä mökillä käymässä ja olin juuri esittelemässä kuinka hienosti akileijat on lisääntyny rantapuskassa viime vuodesta, kun bongasin niiden seasta toisen varren ukonkelloa. Ihan toisella puolella tonttia kuin se toinen, tietysti.

Ukonkello siis jatkaa meidän tontilla säännöksi muodostunutta linjaa, jossa kauniita kukkia on vain yksi tai kaksi vartta, kun taas rumia kasvaa valtoimenaan joka puolella vaikka kuinka hävittäis. Taistelu tasapainon löytämiseksi jatkuu.

Muurarin banaani-kinuski-muffinssit

Miehen ystävä (kutsuttakoon häntä Varamieheksi, kun on niin usein maisemissa) on auttanu meitä älyttömästi saunarempassa ja meinas syksymmällä tulla muuramaan vielä saunan paloseinän. Kun se kuuli, että kaikki loput seinä- ja kattovärkit on hommattu ja oltiin löydetty vielä vanhojen tiilien taivas Noormarkusta, niin eihän se malttanu pysyä poissa.

Ja minä tietysti jälleen tilanteessa, jossa mietin, miten voin korvata talkootyön keittiön antimilla. (Aiemminhan meillä on jo syöty mm. Saunansuoristussämpylöitä ja Saunanpurkajan pikapullaa.)

(Kuvassa jo paistettuna, kun muuten ois tullu tähän alkuun liikaa pelkkää tekstiä.)

Olin aiemmin pakastanu pari tosi mustaksi ehtinyttä banaania paloina, kun en raaskinu poiskaan heittää, ja Dioriina-blogin Marina jätti käydessään puoli purkkia kinuskituorejuustoa. Nää rupes kuulostaan ihan banaani-kinuski-muffinsseilta.

Tietty tartuin Kodin Kuvalehden ohjeeseen, joka oli otsikoitu "Banaanimuffinit, joihin on aina ainekset kaapissa". Kuulostaa mökkisetiltä.

Mutta eihän mulla mökillä mitään muffinssivuokia ole, joten tein nää kaikkiin mukeihin ja muihin mitä nyt sattu olemaan puhtaana. Ohjeesta sanotaan tulevan 15, jos teet tavallisiin muotteihin.



Muffinssit on superhelppoja tehä. Näihin tarviit:

• 100 g voita tai margariinia
• 1,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljasokeria
• 2 munaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 2 banaania (mitä mustempia, sen parempi)
• Kinuskituorejuustoa (tai jos sulla on jotain muuta makeaa makua, niin käy varmasti)

Action-osuus:

• Laita ihan ekana taas uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
• Vaahdota pehmeä rasva, sokerit ja munat. (Mullahan ei ole täällä sähkövatkainta, joten vatkasin sen verran kuin jaksoin. Ei sitä nyt ehkä vaahdoksi voinu kutsua.)
• Yhdistä jauho ja leivinjauhe ja sekota vaahtoon silleen, ettet turhaan vatkaile. Sen verran vaan, että tulee tasaista. (Katoaa muuten se vaahtomaisuus ja jos sitä ei ollu alunperinkään, niin vielä pahempi.)
• Murskaa (mitä mustemmat, sen paremmat) banaanit, vaikka haarukalla, ja kääntele taikinan sekaan. (Taas pyritään mahollisimman vähään vatkaamiseen.)
• Jaa kippoihin ja aseta keskelle teelusikallinen tuorejuustoa. Käännä päälle pikkasen taikinaa peitoksi.
• Paista 25 min.
• Jos sulla jäi tuorejuustoa, niin voit sillä vielä kuorruttaa valmiit muffinssit.

Kun on käyttäny kaikki mukit muffinssitouhuun, niin joutuu juomaan kahvin lasista.

Pakko sanoa, että ihan hemmetin hyviä tuli näistä. Paha vaan, että Varamies (kuvassa vasemmalla) oli vaan yhen yön ja jouduttiin Miehen kans syömään kaikki loput.

Ja ihan hemmetin hyvä tuli seinästäki! Nyt ei puutu enää kuin ne kaikki muut seinät. Ja lauteet. Ehkä sittenkin päästään saunaan tänä kesänä.

Peippi, pillike, pähkämö, joku muu, mikä?

Sukelsin sitte syvemmälle tohon pensashanhikkikasaan selvittääkseni mitä kaikkea siinä kasvaa. Ainaki angervoa (mikäpä ettei), heinää, niittyleinikkiä ja vadelmaa. Noin aluksi. (Palataan noihin vadelmiin myöhemmin, koska niitä on täällä muuallaki.)

Ja sitte tää. Nyt tuli kuulkaas vaikein tunnistus tähän mennessä. Käytin kaikki mahdolliset Google-hakutaitoni sekä noin 40 erilaista ominaisuusyhdistelmää Luontoportin lajitunnistuskoneessa. Kävin jopa kaks kertaa tarkistamassa kukkien torvimaisuuden asteen ja lehtien sahalaidan pyöreyden.

Päädyin jo kerran peippiin ja toisessa kohtaa pillikkeeseen, mutta jotenki ei tuntunu oikeelta. Sitte pillike-kuvia kahlatessa tuli vastaan Siniunikon-blogi ja siellä just oikean oloinen tapaus. Jalopähkämö. Huh.



Wikipedia kertoo, että jalopähkämö on monivuotinen pähkämölaji, jota esiintyy Lounais-Aasiassa.

Jaatuota.

Voidaanko kuitenki sopia, että sitä esiintyy myös Suomessa.

Normaalisti en luettelis näitä ominaisuuksia, mutta varaudun jo seuraavaan googletukseen ja voin tarvita mm. seuraavia termejä: pensastava, lehti puikea, herttatyvinen, koristeellinen sahalaita, terttumaiset kukinnot, huulimaiset kukat. (Nämä meille tarjosi Puutarha.net.)

Ja arvatkaas mitä muuta? "Kutsutaan myös nimellä jalopillike." Jossain luki aiemmin, että jotain peippiä voi kutsua myös pillikkeeksi. Eli onko pillikkeet, peipit ja pähkämöt samaa asiaa vai onko pillike jonku sortin yleisnimitys?

Liiallisilla hoito-ohjeilla jalopähkämöstä kertovia sivustoja ei ole pilattu:

• Heinäkuun kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistamisella voi lisätä lehvästön rehevyyttä. (Viherpeukalot.fi)
• Jaetaan ja istutetaan uudelleen, kun kasvuston harvennettua keskeltä. Lisääminen jakamalla. (Puutarha.net (myös kirjoitusvirhe))
• Ei kannata istuttaa kovin pieneen tilaan vaan esim. isompiin perennapenkkeihin, pensaiden aluskasviksi. Istutusväli 40 cm. (Kuusankosken Viherpiste)

Pittääpä kattoa, mitä tämän kans tekkee. Ihan nättihän se olis jossain vähemmän ruuhkasessa kohteessa. Jään pohtimaan.

Rantapuskan rehottaja

Kaikkihan mulla täällä rehottelee enemmän tai vähemmän, mutta nyt kun pionia uhanneelle siperiankurjenmiekalle on kasvunrajoitussuunnitelma ja pari sijoituskotia, niin otetaas käsittelyyn tuo pensas sen toisella puolella. Se on pensashanhikki. Kasvitunnistus nro. 16.

Kodin Kuvalehti kertoo, että pakkasiin asti kukkiva pensashanhikki on tiheä ja matala pensas. Mun pensaasta sojottelee pitkiä oksia sinne tänne ja se varjostaa sekä pionia että väliin jääviä ruskoliljoja (jotka neki voisin kyllä siirtää johonki muualle).

Siispä "pensashanhikin muotoilu" Googleen ja Turun Sanomien Koti-osio vuodelta 2015 kertoo, että syyskuu on hyvä aika leikata monia pensaita, kuten pensashanhikkia. Paitsi jos meinaa leikata kokonaan alas, sitte pitää oottaa kunnon lepokautta eli mieluiten kevääseen. Mulle riittää vähempikin rehotuksen hillitseminen, joten taidan kokeilla tänä syksynä.

"Syksyllä tehdyissä huoltoleikkauksissa on se etu, että kasvit, joissa on yhä lehdet lähtevät parantamaan leikkaushaavoja saman tien."

Ehkä tuosta vois myös perata pois tuota muuta samassa läjässä kasvavaa ja katsoa kuinka iso osa tuosta kokonaisuudesta edes on pensashanhikkia.

Kodin Kuvalehti kertoo vielä, että pensashanhikin "harventaminen parantaa kasvua ja kukintaa. Varhain keväällä vanhoja oksia voi poistaa maata myöten. Kukat kehittyvät sekä samana kesänä kasvaneisiin että vahempiin versoihin. Runsaimmin kukkivat pari, kolme vuotta vanhat versot. Vanhat yksilöt kestävät alasleikkausta, mutta uusiutuvat hitaasti."

Mun täytyy tunnustaa, että en ole varma onko toi pensas kukkinu runsaammin aiemmin kesällä. Nyt siinä on jokunen kukka siellä täällä. Voi siis olla, että leikkaus tekee sille joka tapauksessa hyvää. Ens kesänä näkee kuin meän kävi. Tai parin, kolmen vuoden päästä. Kattoo ny.

Pionia väijyvä kurjenmiekka

Heti pionin vieressä rantapenkassa kasvaa valtaisa kurjenmiekkapuska. (Iriksiksi näyttävät kutsuvan myös.) Kukan väristä päättelen, että kyseessä on siperiankurjenmiekka.

Wikipedian korkeusmääritelmä siperiankurjenmiekalle on aika laaja (40-120cm), enkä tietty mitannu, mutta toi mun saattaa just ja just vielä mahtua 120 mittaan. Kerrotaan myös, että "sen maavarsi on lyhyt ja suikertava". Onko maavarsi sama asia kuin varsi? Ja tarkottaako suikertava just sitä miltä se kuulostaa vai jotain mitä pitäs tietää?

Idealista.fi:n iiris-kukkakoulun mukaan siperiankurjenmiekan kukat voi olla myös valkoisia, keltaisia ja violetteja (että se siitä värilajitunnistuksesta). "Kasvi viihtyy kosteassa maassa ja kasvaa suurina mättäinä" (check). "Soveltuu vesiaiheiden vierille" (kuten vissiin jälleen koski).

Mutta mua kiinnostaa nyt eniten se, miten mättään kasvua voi rajoittaa tai valmista mätästä pienentää. Se nimittäin väijyy mun pionia, joka, kuten olemme oppineet, tarvitsee reilusti omaa tilaa. (Kaveri oli kuullu kylillä, että se suunnittelee attentaattia seuraavaksi kerraksi, kun ollaan poissa mökiltä.)

Veikkaan, että vastaus löytyy jakamisesta. Jakaminen tehdään kukinnan jälkeen. Meillä kotona tarjoilee kuvalliset ohjeet kurjenmiekan jakamiseen, joten tässä tiivistys.

Ensinnäki tarvitaan näitä työvälineitä:

• teräväkärkinen puutarhalapio
• istutuskauha
• kirves
• puukko
• oksasakset
• talikko
• rautaharava
• käsihara
• ämpäri
• pressu tai kottikärryt
• kastelukannu

Haha! Eihän meillä edes ole näitä kaikkia mökillä. Kyllä pitää yks kurjenmiekka pystyä lapiolla jakamaan. Ja siis tietty puukkoa tarvii aina vähän. Vaikka mitä tekis.  

1. Irrota paakku painamalla lapiolla pystysuorat pistot ja kampeamalla.
2. Irrota juuripaakkuja toisistaan käsin (tai pakota vähän puukolla). Jakotaimiin mahdollisimman paljon ehjää juurakkoa.
3. Istuta 35 cm välein. Vaakaan kasvava maavarsi tulee aivan pintaan. (Jes, eli siitä sen tunnistaa. Ei siis oo sama kuin varsi.) 
4. Kastele. Tai älä kastele, jos kasvi on jo syksyn lepotilassa (mistä sen taas tietää?) tai jos maa on vaarassa jäätyä yöllä.

Nyt pitäs enää keksiä paikka, johon tuota siirtäis. Tai jos haluat tarjota sijoituskodin siperiankurjenmiekalle, niin ilmoittaudu heti!

Kesäkavereiden piknikeväät: kinkkupiiras, Pinterest-leipä ja pastasysteemi

Otettiin ystäväni Veeran kanssa oikein kesäkaveriviikonloppu (ai että, me tehään tätä liian harvoin) ja suunnattiin mökille ja Pori Jazzeille. Koska alisuorittaminen ei varsinaisesti kuulu meillä valikoimiin, niin päätettiin tehä piknikeväät ite.

Mutta eka nautittiin Suomen kesästä. (Ja tehtiin puutarhahommia, joista kerroin Nurmipäivityksessä.)

(Kuva: Veera)

Sol a clock!



Olihan meän sitte pakko ruveta sitä evästäkin katteleen, kun iltapäivästä oltiin luvattu ruveta suunnistaan sinne Kirjurinluotoon.

Tuosta tollanen realistinen piknikeväskuva lopputuloksesta, kun ei kyenny enää pelipaikoilla ruveta lavasteleen mitään sisustuslehtikuvia. Saatto olla pohjiaki jo pikkasen.

Menussa oli tällä kertaa kinkkupiirakka, juustoinen leipäjuttu ja pestopastasalaatti. Aloitetaan kinkkupiiraasta, kun vaati eniten vaiheita. Ei kuitenkaan mitenkään älyttömästi.

Kinkkupiiras

Ohje Valion.

Ostin tätä varten lähikaupasta paketin (3kpl) sellasia suorakaiteen muotosia (pikkasen A4:sta pienempiä) alumiinivuokia, niin ei tarvinnu miettiä, miten saan Jazzeilta astiat takas mökille.

Pohja on helppo ja ainekset löytyy joka mökiltä. Tein pohjasta ite noin puolitoistakertasen, koska inhoan sitä, että taikina ei riitä kunnolla vuoan reunoille asti. Tässä kuitenki alkuperäiset määrät (Ø 26 cm:n vuokaan), koska en tarkalleen tiiä paljo pistin.

• 100 g voita tai mitä vaan rasvaa (paitsi Keijua)
• 2 dl vehnäjauhoja 
• 2 rkl vettä
• 1/4 tl suolaa

Täyte on ihan yhtä helppo, kunhan muistaa ostaa ainekset. Mulla kasvaa onneksi huonovointinen persilja tossa yrttimaassa, niin sain en ihan desiä, mutta vähän väriksi muutaman oksasen.

• 150 g palvikinkkua (Ahlaisten K-Marketista sai vain 400g paketteja, joten käytin reilut 200 piiraaseen ja tein lopusta seuraavana aamuna munakkaan.)
• 1 punainen paprika
• 1 sipuli (No en muistanu ostaa tätä, mutta onneksi oli kevätsipulia, niin käytin niistä ne sipuliosat. Eikö se oo sama asia.)
• 1 prk eli 150g creme fraichea (Varmaan ihan kermaviiliki käy, mutta otin nyt ihan sitä mitä ohjeessa oli, kun olin siellä kaupassa.)
• 1 pussi eli 150 g juustoraastetta (Ihan voit myös perinteisesti raastaa juustokimpaleesta, mutta mulla on kolme isoasiskoa ja sain lapsena aina raastaa sen hel***n juuston, joten nykyää ostan raasteena aina kun mahdollista.)
• 3 munaa
• mustapippuria
• 1 dl hienonnettua persiljaa (Ilman persiljaaki pärjää ihan varmasti. Et kuitenkaan muistanu ostaa.)

Toimintaosio:

• Ihan ekana se uuni taas lämpenemään 175 asteeseen.
• Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää kylmä vesi ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi. Painele vuoan pohjalle ja reunoille.
• Kuutioi kinkku ja paprika. Hienonna sipuli. Levitä taikinapohjalle. Sekoita muuta ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan.
• Paista n. 35 min. (Mulla oli ehkä 10 minsaa pidempään, kun laitoin puhelimeen ajastuksen ja jätin sen lataukseen sisälle. Ei menny miksikään.)

Juustoinen leipähässäkkä

Veera bongas ohjeen Pinterestistä. Toki ohje oli pelkkinä kuvina, koska linkki ei enää toiminu, mutta tää on niin yksinkertainen, ettei vaatinu kirjallisia ohjeita. (Yllä olevassa kuvassa vasen puoli paistamaton ja oikea paistettu.)

Tarviit: 

• Vaalean leivän (Sellasen ranskanleivän muotonen on oikein hyvä. Onko sille muodolle joku nimi? Joo, ja siis voihan sen tehä itekki, mutta nyt en viittiny.)
• Terävän veitsen
• Juustoa (Mistä tykkäät tai mitä sulla on mökillä. Me käytettiin perus edamia.)
• Sipuli-voi-seoksen (Pistin Oivariinia, öljyä ja kevätsipulin varsia. Niitä mulla oli ja tulee kiva vihree lisäväri. Määrät joudut määritteleen ite. Hyvin se menee.)

Toiminta:

• Leikkaa leipään syviä viiltoja pysty ja poikkisuuntaisesti. Silleen ihan reunasta reunaan ja päästä päähän, mutta älä leikkaa pohjaan saakka, jotta leipä pysyy kasassa.
• Leikkaa juustosta sopivan kokosia palasia ja tunge leivän rakoihin.
• Pyöräytä silputut sipulit, oivariini ja öljy kattilassa silleen, että sipulit pehmenee. 
• Pyydä kaveria raottaan leivän rakoja ja tunge lusikalla joka rakoon voi-sipuli-seosta. (Pistettiin vielä Oivariini-nokareita lisäksi.)
• Käytä uunissa 175-200 asteessa jotain vartti kakskytminsaa. Sen aikaa, että juusto on kivasti sulanu.

Pestopastasalaatti

Tää me keksittiin ite. Tai Veera keksi ja mää rohkaisin. Ja siis salaattihan tää ei oikeastaan oo vaan pastalisäke.

Tarpeet:

• Pastaa pussillinen (Otettiin niitä rusetin näkösiä. Meitä oli yli kymmenen ja vähempiki ois varmaan riittäny.)
• Pestoa purkki
• Kirsikkatomaatteja rasia tai kaksi

Toiminta:

• Keitä pasta pussin ohjeen mukaan. 
• Sekoita joukkoon pesto. 
• Leikkaa kirsikkatomaatit vaikka puolikkaiksi ja nakkaa perään.
• Voilá!

Miten mäyräkoira rauhoitetaan

Se on nyt monta tuntia painellu aivan onnellisena toi rengas kaulassa. Taukki.

(Lapussa: I BARK NON-STOP GUARDING MY PRECIOUS TOY RING. WHEN I WEAR IT ON MY NECK I DON'T HAVE TO STRESS ABOUT IT)

Nurmipäivitys

Kerkes taas vierähtää pari-kolme viikkoa edelliskerrasta, kun viime viikonloppuna tultiin mökille ystäväni Veeran kanssa. Suunnitelmissa oli mm. auringonottoa.

Auringonottoa varten täytyy tietysti olla siihen sopiva nurmikko ja ihan vähän jännitti, että miltä se nyt näyttää, kun olen käynyt taistelua jo voikukkia (lue täältä: Kuoleman puutarha) ja sammalta (lue täältä: Kuoleman puutarha, seuraava vastustaja) vastaan.

Ja kappas. Vastassa oli valkoinen apilameri. Näyttää siltä, että joka kerta, kun jätetään nurmikko ajamatta, niin siellä kasvaa jotain uutta.

Työkaveri oli tehny siis saman virheen sammaleen kanssa kuin minä ja joutunu istuttaan uutta nurmikkoa kuolleisiin länttehihin. Meillä noita länttejä on enää muutama siellä täällä. Jos ei ne rupee itekseen nurmikoitumaan, niin kai ne voi jossain vaiheessa karhia, mullittaa ja siementää, mutta kattoo ny.

Ja siis niin hieno kuin apilapelto onki, niin poishan se oli ajeltava, koska on se vähän huono auringonottoalusta.

Toki jouduttiin soittaan Miehelle, että mihin aukkoon ja mistä kanisterista bensaa lisätään, mutta muuten toi meidän leikkuri on aika suoraviivanen vehje. Pistin Veeran työnteleen leikkuria ja hävitin ite sillä välin pikkasen angervoa.

Tietty yks nurmivaurion aiheuttaja on ja pysyy. Sillä aikaa, kun pystytettiin tota Veeran allergiahyttiä (kuvassa oikealla) kaivo karkeakarvainen maansiirtourakoitsija ittelleen bunkkerin.

Viikonloppuun kuului myös Pori Jazz -lauantai ja seuraavassa postauksessa käsittelyssä piknikeväät eli kinkkupiirakka, juustoinen leipähässäkkä ja pastasalaatti.