Haastebloggaus: Mansikoita ja mutaliukuja

Nonii, Puutarhurin maja -blogin Minna heitti kehiin lapsuuden puutarhamuisto -haasteen. Töihin pitäis tehä yks suunnitelma, eteisen uudet hyllyt kaipaa vielä yhtä maalipintaa ja koko kämppä imuria, joten keitin pannullisen kahvia ja istuin muistelemaan lapsuuden kesiä.

Puutarhamuistot liittyy Rovaniemen lapsuudenkotiin Kemijoen rannassa, jossa äitillä ja iskällä on edelleen omiin tarpeisiin riittävä kasvimaa, pari riviä mansikkaa ja viinimarjapensaita. Vaikka teknisesti asuttiin maalla, niin hyötyeläimiä oli vain kerran viiden ankan verran. Iskä metsästää kyllä hirviä, mutta kesän ajan perheenjäseninä pidettyjen ankkojen teurastamisen jälkeen hyötyeläimistä ei meillä enää keskuteltu.

Eka kuva vuodelta '83, jolloin rakennettiin iskän kanssa komposti. (Tokan kompostini vaiheet voi lukea täältä >>)

Parhaat muistot liittyy vahvasti makuihin. Joenpenkalla kasvoi metsämansikoita, jotka ajan mittaan väheni ja katosi (ja siksi yritän vaalia niitä omalla mökillä). Porkkanoita ja retiisejä otettiin suoraan maasta ja huljautettiin nopeasti joessa ennen syömistä. (Voi olla, että ei kohtais nykypäivän elintarvikehygieniastantardeja.) Lantut ja nauriit maistuu edelleen lapsuudelta ja herneitä syötiin tietty suoraan paloista kasvimaalla eikä niitä varten tarvinnu edes kyykistyä, kun ne kasvoi tukia pitkin lapsenkorkuiseksi. 

Mansikoita sai satokaudella syödä niin paljon kuin pystyi, mutta koiraa piti varoa päästämästä mansikkamaalle, kun se tykkäsi niistä myös. Samainen koira osallistui mielellään myös perunanistutukseen kaivamalla perunat ylös ja laittamalla luita tilalle. 

Ja koska hoploppeja ei oltu keksitty ja eikä vesiliukumäkiä oltu nähty kuin kuvissa, niin kasvimaan polusta sai mahtavan liukuradan, kun siihen kantoi tarpeeksi vettä. 

Enkä muista, että meitä (minua, siskoja ja naapurinlapsia) olisi koskaan kielletty syömästä kasvimaasta tai tekemästä poluista mutaliukuja. 

Tässä taas pesen nauriita. Tämäkin kuva vuodelta '83. Ilmeisesti mutaliukujen vuoksi ei ole kannattanu paljo vaatteita pukea, koska tosi monessa puutarhalapsuuskuvassa olen ilkosillani. Niitä ei kai nykyään sovi jaella nettiin.

Mutta ei voi sanoa, että kaikki lapsuuden puutarhamuistot olis aurinkoisia ja iloisia. Yks parhaista asioista kotoa pois muuttamisessa oli se, että ei tarvi enää ikinä kerätä yhtään marjaa. Näin 16 vuotta myöhemmin palasin marjapuskaan, mutta näin aikuisena saan onneksi ite päättää keräänkö marjani metsästä vai torilta. "Jos jaksaa humputella, niin jaksaa puuhaillakin", lausahti äiti aivan liian aikaisin aamulla. Teinin logiikkaan tuo ei mahtunut mitenkään, mutta mentävä oli. Metsään tai viinimarjapuskaan.

-------------

Haastan puolestani Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistyksen, koska ilmiselvistä syistä tunnen sielujen yhteyttä, Marinan Dioriina -blogista, koska olen sen kaaso sekä Sannan Rivaripihalta, koska se on mun suosikkeja Instagramissa.