sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Haastebloggaus: Mansikoita ja mutaliukuja

Nonii, Puutarhurin maja -blogin Minna heitti kehiin lapsuuden puutarhamuisto -haasteen. Töihin pitäis tehä yks suunnitelma, eteisen uudet hyllyt kaipaa vielä yhtä maalipintaa ja koko kämppä imuria, joten keitin pannullisen kahvia ja istuin muistelemaan lapsuuden kesiä.

Puutarhamuistot liittyy Rovaniemen lapsuudenkotiin Kemijoen rannassa, jossa äitillä ja iskällä on edelleen omiin tarpeisiin riittävä kasvimaa, pari riviä mansikkaa ja viinimarjapensaita. Vaikka teknisesti asuttiin maalla, niin hyötyeläimiä oli vain kerran viiden ankan verran. Iskä metsästää kyllä hirviä, mutta kesän ajan perheenjäseninä pidettyjen ankkojen teurastamisen jälkeen hyötyeläimistä ei meillä enää keskuteltu.

kuvastakuva vuodelta 83 pieni tyttö sahaa puuta kop-pipo päässä

Eka kuva vuodelta '83, jolloin rakennettiin iskän kanssa komposti. (Tokan kompostini vaiheet voi lukea täältä >>)

Parhaat muistot liittyy vahvasti makuihin. Joenpenkalla kasvoi metsämansikoita, jotka ajan mittaan väheni ja katosi (ja siksi yritän vaalia niitä omalla mökillä). Porkkanoita ja retiisejä otettiin suoraan maasta ja huljautettiin nopeasti joessa ennen syömistä. (Voi olla, että ei kohtais nykypäivän elintarvikehygieniastantardeja.) Lantut ja nauriit maistuu edelleen lapsuudelta ja herneitä syötiin tietty suoraan paloista kasvimaalla eikä niitä varten tarvinnu edes kyykistyä, kun ne kasvoi tukia pitkin lapsenkorkuiseksi. 

Mansikoita sai satokaudella syödä niin paljon kuin pystyi, mutta koiraa piti varoa päästämästä mansikkamaalle, kun se tykkäsi niistä myös. Samainen koira osallistui mielellään myös perunanistutukseen kaivamalla perunat ylös ja laittamalla luita tilalle. 

Ja koska hoploppeja ei oltu keksitty ja eikä vesiliukumäkiä oltu nähty kuin kuvissa, niin kasvimaan polusta sai mahtavan liukuradan, kun siihen kantoi tarpeeksi vettä. 

Enkä muista, että meitä (minua, siskoja ja naapurinlapsia) olisi koskaan kielletty syömästä kasvimaasta tai tekemästä poluista mutaliukuja. 

mökki-pirkko pesee nauriita vuonna 1983 raitapipo päässä

Tässä taas pesen nauriita. Tämäkin kuva vuodelta '83. Ilmeisesti mutaliukujen vuoksi ei ole kannattanu paljo vaatteita pukea, koska tosi monessa puutarhalapsuuskuvassa olen ilkosillani. Niitä ei kai nykyään sovi jaella nettiin.

Mutta ei voi sanoa, että kaikki lapsuuden puutarhamuistot olis aurinkoisia ja iloisia. Yks parhaista asioista kotoa pois muuttamisessa oli se, että ei tarvi enää ikinä kerätä yhtään marjaa. Näin 16 vuotta myöhemmin palasin marjapuskaan, mutta näin aikuisena saan onneksi ite päättää keräänkö marjani metsästä vai torilta. "Jos jaksaa humputella, niin jaksaa puuhaillakin", lausahti äiti aivan liian aikaisin aamulla. Teinin logiikkaan tuo ei mahtunut mitenkään, mutta mentävä oli. Metsään tai viinimarjapuskaan.
-------------
Haastan puolestani Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistyksen, koska ilmiselvistä syistä tunnen sielujen yhteyttä, Marinan Dioriina -blogista, koska olen sen kaaso sekä Sannan Rivaripihalta, koska se on mun suosikkeja Instagramissa.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Onneksi olkoon, nauhus! Olet 20. tunnistukseni.

Kävi sillä tavalla vanhanaikaisesti, että jätin netin taas mökille pariksi viikoksi. (Täältä voi lukea viime kerrasta.) Se on kyllä top-kolmosessa ärsyttävät asiat, jotka voi unohtaa mökille. Ehkä kännykkä ja lompakko menee vielä edelle. Ja työtietokone. Ok, sovitaan top-nelosessa.

Näin kävi ja siksi bloggaustauko, että netin jakaminen luurista on pääosin tuskallinen operaatio.

Kahdeskymmenes kasvitunnistukseni, nauhus, on odottanut vuoroaan siitä asti, kun äiti ja iskä oli käymässä. Se oli pujon lisäksi äitin toinen tunnistus. Nyt kukinta on jo ohi, mutta onneksi mulla on Miehen ottamia kuvia. Se oli itekseen mökillä ja lähetteli kuvia varsin vaikuttuneena nauhuksen mehiläisvetovoimasta.

tähkämäiset keltaiset kukinnot korkea kasvi paljon mehiläisiä leveät lehdet nauhus

Meidän nauhus kasvaa tuossa rantapuskassa koivun ja vaahteran varjossa ja on korkeimmillaan varmaan puoltoistametrinen. Tänä kesänä se kukki elokuun loppupuolella.

Puutarhan.net kertoo, että "kaikki nauhukset kukkivat keltaisin kukin, mutta kukintojen ja lehtien muodot vaihtelevat lajeittain. Kukinnot voivat olla tähkämäisiä tai töyhtömäisiä tai leveitä ja kartiomaisia. Nauhukset kukkivat runsaasti ja niiden kukinta-aika on pitkä. Isokokoiset ja leveälehtiset nauhukset peittävät nopeasti kasvupaikkansa. Niitä ei tarvitse tukea eikä juuri koskaan jakaa, ja ne ovat kestäviä Lappia myöten". 

Toi meidän tyyppi on toistaiseksi pysyny omassa mättäässään eikä esitä leviämisen elkeitä. Ihan kiva, koska vallattomasti leviäviä kasveja meillä riittää.

Nauhusta voi lisätä mm. siemenestä. Meillä kotona kertoo, että "Nauhusten siemenet itävät yleensä suhteellisen helposti. Edellytyksenä on tietenkin, että siementä on todellakin muodostunut, eikä kysymyksessä ole pelkkä siemenhahtuva. Siemenet voi kylvää joko syksyllä tai keväällä. Uusi tulokas ei välttämättä ole emokasvin kaltainen". Hauska. Yllätyksellistä tää puutarhailu.


korkea keltakukkainen kasvi koivun juurella suuret pyöräet lehdet nauhus

Nauhuslajeja on niin paljon, että en uskalla varmaksi väittää mikä tämä meidän on. Sitä paitsi sauna on kuulemma lämmin, joten tarkempi lajittelu jääköön nyt.

Kuvat: Mies
Instagram käsittely: Minä

lauantai 2. syyskuuta 2017

Yllättävää tietoa vanhasta tutusta, vatusta

En tiiä miten en oo aiempina vuosina huomannu, että meillä kasvaa vattua vähän joka paikassa. Voi tietysti olla se, että viime vuonna ajoitin loman niin, että en juuri kypsää marjaa tavannu. Siis mitään lajia. Yhtälailla meni ohi vatut.

vadelma ja pensashanhikki samassa puskassa

Tuo meidän pensashanhikkipuska näyttää olevan varsinainen kommuuni. Ei siis yllätä, että osa siitäki puskasta on vadelmaa. 

Viime viikonloppuna mökkitien varsi hehku punaisena. Sormet jo syyhys, mutta eka piti käydä hakemassa loppu puutavara saunan viimeistelyä varten. Lähtiessä vastaan tuli autollinen mummoja ja puunhakureissun steppailin jalalta toiselle ja mietin niitä koluamassa mun vattupuskia. Rupes näyttäytyyn vähän eri valossa se mökiltä löytynyt kontaktimuovitettu lehtijuttu "Saako yksityistieltä häätää?", jonka meinasin vitsinä kehystää huussin seinälle.

Pääsinhän minäki sitte sinne puskaan eikä siellä yhtään mummoa ollu. Turhaa jännitin.

Hyviä roskattomia toukattomia käsinpoimittuja vadelmia

Mulla on sellanen oikku, etten kestä yhtään epämääräsiä kohtia ja toukkia mun marjoissa. Poimin ainoastaan priimaa. Se tarkottaa, että jokainen vattu pitää tarkistaa erikseen. Ja meneehän siinä aikaa. Aika paljonki. Mutta eipä tarvi talvella miettiä, mitä just puurossaan näki.

Meillä täällä kasvaa ihan vaan villejä tapauksia, vaikka pihassa kasvaiski. Jotenki en usko, että noita tarkotuksella ainakaan on istutettu. Silti ois kiva tietää miten edes noiden pihassa kasvavien elämää vois jotenki rikastuttaa. 

Kivistössä-blogis
sa oli kevätpuuhailtu vadelmapuskan leikkausta ja täysin puskista (pun intented) tuli uutta tietoa marjasta, jota luulin tuntevani hieman: 


"Vadelmat tuottavat marjoja toisen kesän versoihin. Sen jälkeen ne eivät enää tuota mitään. Nämä edellisen vuoden vattuja tuottaneet versot pitää leikata pois, ja samalla vatukkoa tarpeen mukaan harvennetaan ja kaitsemisleikataan niin, että on hyvin tilaa kasvaa." 

villivadelmastakin kannattaa leikata vanhat oksat niin saa isompia vadelmia

Jes, pensaiden leikkaaminen on parasta ikinä!! (Tää ei ollu sarkasmia, tykkään siitä oikeesti. Sen on jotenki tosi feng shuita.) Pitäs siis vaan tietää mikä oksa on jo marjonu. Voi pirsana.

Onneksi on kaikkien tietolähteiden äiti, KaksPlus-keskustelut: "Eli viimevuotiset oksat, missä näkyy marjojen aihioita voi leikata pois, niihin ei enää marjoja tule. Mutta alasleikkaus on varmasti paikallaan, niin sitten aikaisintaan ensi vuonna tuottaa satoa."

Mutta mihin aikaan vuotta? Saako nyt leikata? Vähän tekis mieli. Puutarha.net-vattukeskustelusta bongasin lauseen:

"Jos teillä on joku villivadelmapehko, jota muuta eivät mahdollisesti löydä, kannattaa siitäkin syksyllä poistaa satoa antaneet varret ja harvetaa kitukasvuisimmat uudetkin varret pois. Näin saatte luonnon pehkoonkin isompia marjoja." 

Toimeen siis! Mutta luulen, että alotan silti näistä pihan puskista. Ei taida viikonloppu riittää ton mökkitien puskien leikkaamiseen.

------------

Pojat kävi tänä aamuna jänistä jahtaamassa. Vattupuskasta oli löytyny päivän ainoa saalis ja sekin kuulemma meni suoraan parempiin mäyräkoirasuihin.

mäyräkoira metsästysliivissä syö vattuja puskasta


-------

Bonusinfoa: Kattokaas tätä. 100g vadelmaa sisältää vaikuttavan määrän juttuja:
  • Valkuaisaineet 0,9 g
  • A-vitamiini (RE) 2,2 µg
  • B1-vitamiini 0,03 mg
  • B2-vitamiini 0,05 mg
  • B3-vitamiini eli niasiiniekvivalentti 0,8 mg
  • B5-vitamiini eli pantoteenihappo 0,24 mg
  • B6-vitamiini 0,09 mg
  • C-vitamiini 24 mg
  • E-vitamiini (a-TE) 1,10 mg
  • H-vitamiini eli biotiini 1,9 µg
  • Fosfori 37 mg
  • Kalium 210 mg
  • Kalsium 33 mg
  • Koboltti 3 µg
  • Kromi 2 mg
  • Kupari 120 mg
  • Magnesium 25 mg
  • Mangaani 1,1 mg
  • Molybdeeni <10 mg
  • Pii 2 mg
  • Rauta 1,1 mg
  • Rikki 18 mg
  • Sinkki 0,43 mg

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Äiti tuli, tunnisti ja hävitti

Nonii. Saunarempan viimeistely, Budapestin reissu, töihinpaluu ja neljä iltaa Tamperrada-tapahtumaa eli pintxoja kymmenissä ravintoloissa ympäri Tamperetta veivät huomion pois mökkipirkkoilusta hetkeksi. Mutta täällä taas, ollos huoleti.

Äiti ja iskä tuli viimisellä lomaviikolla muutamaksi päiväksi mökille auttaan saunarempan viimeistelyssä (siitä lisää, kun viimeistelyjen viimeistelyt on tehty) ja muutenki katteleen miltä näyttää. Pelkäsin, että äiti menee ympäri tonttia ja tunnistelee mun kasvit noin vaan riistäen multa tunnistamisen ilon, mutta ei se onneksi nimenny kuin pari. Näistä ekana pujo.

pujon torjuminen kitkemällä

En ollu tienny, että pujo on sellanen, joka kannattaa kiskoa pois tavattaessa. Eipä sillä, että olisin sitä tavattaessa tunnistanukkaan. Sen verta vaatimaton tyyppi, että tuskin olisin vielä moneen kesään tarttunu googleen pohtiessani juhannusruusun vieressä kasvavan oksan identiteettiä.

Pujo kukkii keskimäärin heinäkuun puolivälistä eteenpäin ja on sekä äitin että nettilähteiden mukaan pahiten allergisoiva kasveja Suomessa. Ite en huomaa siitepölyaikoja, mutta Mies pitää jatkuvasti mukanaan kattavaa allergialääkearsenaalia. Siksipä äiti veti hanskat käteen ja ryhtyi torjuntaan.

pujossa on pienet vaalea pallomaiset kukat, jotka kasvavat tertuissa ja tuottavat allergisoivaa siitepölyä

Googlatessa tuli vastaan Järvenpään kaupungin pujoinfo:

  • Kitkeminen: Pujo lisääntyy juurakoistaan, joten pujopesäkkeen kaivaminen maasta on tehokkain keino torjua pujoa. 
  • Niittäminen: Niittäminen heikentää kasvin elinvoimaa ja estää siitepölyn syntymistä.
  • Kemiallinen torjunta: Pujoa voi torjua myös rikkahävitteillä. (Mutta ei niistä sen enempää, koska olen ymmärtäny, että ne on ihan karmeita myrkkyjä, joita ei pitäs kenenkään käyttää harkitsemattomasti.)
---------

Vakkarimmat lukijat on ehkä huomannu, että äiti kommentoi käytännössä jokaista kirjotusta, joskin muutamalla eri nimimerkillä (kuten Leena Laitinen tai Äiti tai Vasko Joki, jos ovat Inarin mökillä).

Kerran sieniä sivuavan jutun jälkeen anonyymi kommentoija oli sitä mieltä, että mun pitäs opetella syömään sieniä. Hetken päästä tuli uusi kommentti "Tämä anonyymi kommentoija oli äitisi".

maanantai 7. elokuuta 2017

Iso kiltti jätti

En kauheasti vietä aikaa tuolla tontin nurkalla, jossa säilötään saunaremppatarvikkeita. Tänään sieltä yllättäen pilkisti yksi varsi varsin vaikuttavan kokoisia valkoisi kelloja. Ukonkelloja.

Jostain luin, että ukonkello on suurin Suomessa kasvava kellokasvi, mutta koska en nyt enää löydä sitä sivustoa ja linkkiä, niin sovitaanko, että vaan uskotte mua.

suuri kellokukka valkoinen ukonkello

En tiiä onko sillä kukkiensa painoon nähden liian hentoinen ja pitkä varsi vai oliko parin päivän sadekeli lannistanut kukkijan, mutta hain varmuuden vuoksi sille hiukan lisätukea, ettei tarvi ihan maata myöten mötköttää.

Arboretum Mustilan nettisivuilla kerrotaan, että metsässä ukonkello ei kasva yhtä korkeaksi kuin lannoitetussa perennamaassa ja pysyy siksi paremmin pystyssä, mutta että sadekuuro tekee varresta niin raskaan, että kaatuilevat joka tapauksessa. Vaikka toi mun ukonkello kasvaa teknisesti perennapenkissä, niin kyllä sen kasvupaikka taitaa tässä tapauksessa metsäkategoriaan mennä, koska tuota nurkkaa ei varsinaisesti hoideta eikä lannoiteta.

En tiedä onko tämä yksilö kasvanu meillä jo aiemmin vai toiko lintu sen mukanaan, mutta Mustilan mukaan violettiin vivahtava sininen on joka tapauksessa yleisempi väri ja valkokukkaisia näkee harvemmin.

Ukonkello kuulemma kasvattaa vuosien mittaan voimakkaan mättään ja komistuu, kun paksuihin juuriin kertyy vararavintoa. Se leviää hyvin siemenestä, mutta ei rikkaruohomaisesti. En tiedä miten tuota vararavinnonsaantia voi edistää, mutta taidanpa tehdä tälle saman kuin akileijoille eli raivata tilaa siemenille tipahdella ja itää.

Äiti on täällä mökillä käymässä ja olin juuri esittelemässä kuinka hienosti akileijat on lisääntyny rantapuskassa viime vuodesta, kun bongasin niiden seasta toisen varren ukonkelloa. Ihan toisella puolella tonttia kuin se toinen, tietysti.

suuri valkoinen kellokukka ukonkello akileijojen juurella

Ukonkello siis jatkaa meidän tontilla säännöksi muodostunutta linjaa, jossa kauniita kukkia on vain yksi tai kaksi vartta, kun taas rumia kasvaa valtoimenaan joka puolella vaikka kuinka hävittäis. Taistelu tasapainon löytämiseksi jatkuu.

perjantai 4. elokuuta 2017

Muurarin banaani-kinuski-muffinssit

Miehen ystävä (kutsuttakoon häntä Varamieheksi, kun on niin usein maisemissa) on auttanu meitä älyttömästi saunarempassa ja meinas syksymmällä tulla muuramaan vielä saunan paloseinän. Kun se kuuli, että kaikki loput seinä- ja kattovärkit on hommattu ja oltiin löydetty vielä vanhojen tiilien taivas Noormarkusta, niin eihän se malttanu pysyä poissa.

Ja minä tietysti jälleen tilanteessa, jossa mietin, miten voin korvata talkootyön keittiön antimilla. (Aiemminhan meillä on jo syöty mm. Saunansuoristussämpylöitä ja Saunanpurkajan pikapullaa.)

muffinssit mukeissa aitoja kuppikakkuja

(Kuvassa jo paistettuna, kun muuten ois tullu tähän alkuun liikaa pelkkää tekstiä.)

Olin aiemmin pakastanu pari tosi mustaksi ehtinyttä banaania paloina, kun en raaskinu poiskaan heittää, ja Dioriina-blogin Marina jätti käydessään puoli purkkia kinuskituorejuustoa. Nää rupes kuulostaan ihan banaani-kinuski-muffinsseilta.

Tietty tartuin Kodin Kuvalehden ohjeeseen, joka oli otsikoitu "Banaanimuffinit, joihin on aina ainekset kaapissa". Kuulostaa mökkisetiltä.

Mutta eihän mulla mökillä mitään muffinssivuokia ole, joten tein nää kaikkiin mukeihin ja muihin mitä nyt sattu olemaan puhtaana. Ohjeesta sanotaan tulevan 15, jos teet tavallisiin muotteihin.

taikinaa vatkataan vispilällä vihreässä kulhossa

Muffinssit on superhelppoja tehä. Näihin tarviit:

  • 100 g voita tai margariinia
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 banaania (mitä mustempia, sen parempi)
  • Kinuskituorejuustoa (tai jos sulla on jotain muuta makeaa makua, niin käy varmasti)

Action-osuus:
  • Laita ihan ekana taas uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  • Vaahdota pehmeä rasva, sokerit ja munat. (Mullahan ei ole täällä sähkövatkainta, joten vatkasin sen verran kuin jaksoin. Ei sitä nyt ehkä vaahdoksi voinu kutsua.)
  • Yhdistä jauho ja leivinjauhe ja sekota vaahtoon silleen, ettet turhaan vatkaile. Sen verran vaan, että tulee tasaista. (Katoaa muuten se vaahtomaisuus ja jos sitä ei ollu alunperinkään, niin vielä pahempi.)
  • Murskaa (mitä mustemmat, sen paremmat) banaanit, vaikka haarukalla, ja kääntele taikinan sekaan. (Taas pyritään mahollisimman vähään vatkaamiseen.)
  • Jaa kippoihin ja aseta keskelle teelusikallinen tuorejuustoa. Käännä päälle pikkasen taikinaa peitoksi.
  • Paista 25 min.
  • Jos sulla jäi tuorejuustoa, niin voit sillä vielä kuorruttaa valmiit muffinssit.
banaanimuffinsseja kuppikakkuja kahvikupeissa kinuskikuorrute lasissa kahvia

Kun on käyttäny kaikki mukit muffinssitouhuun, niin joutuu juomaan kahvin lasista.

Pakko sanoa, että ihan hemmetin hyviä tuli näistä. Paha vaan, että Varamies (kuvassa vasemmalla) oli vaan yhen yön ja jouduttiin Miehen kans syömään kaikki loput.

muffinsseja kahvikupeissa onnelliset miehet syömässä

Ja ihan hemmetin hyvä tuli seinästäki! Nyt ei puutu enää kuin ne kaikki muut seinät. Ja lauteet. Ehkä sittenkin päästään saunaan tänä kesänä.

saunan seinä muurattu vanhoista tiilistä

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Peippi, pillike, pähkämö, joku muu, mikä?

Sukelsin sitte syvemmälle tohon pensashanhikkikasaan selvittääkseni mitä kaikkea siinä kasvaa. Ainaki angervoa (mikäpä ettei), heinää, niittyleinikkiä ja vadelmaa. Noin aluksi. (Palataan noihin vadelmiin myöhemmin, koska niitä on täällä muuallaki.)

jalopähkämö jalopillike pähkämö pillike pienet lilat kukat torvimaiset kukat ryppäässä

Ja sitte tää. Nyt tuli kuulkaas vaikein tunnistus tähän mennessä. Käytin kaikki mahdolliset Google-hakutaitoni sekä noin 40 erilaista ominaisuusyhdistelmää Luontoportin lajitunnistuskoneessa. Kävin jopa kaks kertaa tarkistamassa kukkien torvimaisuuden asteen ja lehtien sahalaidan pyöreyden.

Päädyin jo kerran peippiin ja toisessa kohtaa pillikkeeseen, mutta jotenki ei tuntunu oikeelta. Sitte pillike-kuvia kahlatessa tuli vastaan Siniunikon-blogi ja siellä just oikean oloinen tapaus. Jalopähkämö. Huh.

huulimaiset kukat terttumainen kukinto jalopähkämö jalopillike

Wikipedia kertoo, että jalopähkämö on monivuotinen pähkämölaji, jota esiintyy Lounais-Aasiassa.

Jaatuota.

Voidaanko kuitenki sopia, että sitä esiintyy myös Suomessa.

Normaalisti en luettelis näitä ominaisuuksia, mutta varaudun jo seuraavaan googletukseen ja voin tarvita mm. seuraavia termejä: pensastava, lehti puikea, herttatyvinen, koristeellinen sahalaita, terttumaiset kukinnot, huulimaiset kukat. (Nämä meille tarjosi Puutarha.net.)

Ja arvatkaas mitä muuta? "Kutsutaan myös nimellä jalopillike." Jossain luki aiemmin, että jotain peippiä voi kutsua myös pillikkeeksi. Eli onko pillikkeet, peipit ja pähkämöt samaa asiaa vai onko pillike jonku sortin yleisnimitys?

Jalopähkämö jalopillike pienet terttumaiset kukinnot torvimaiset kukat

Liiallisilla hoito-ohjeilla jalopähkämöstä kertovia sivustoja ei ole pilattu:

  • Heinäkuun kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistamisella voi lisätä lehvästön rehevyyttä. (Viherpeukalot.fi)
  • Jaetaan ja istutetaan uudelleen, kun kasvuston harvennettua keskeltä. Lisääminen jakamalla. (Puutarha.net (myös kirjoitusvirhe))
  • Ei kannata istuttaa kovin pieneen tilaan vaan esim. isompiin perennapenkkeihin, pensaiden aluskasviksi. Istutusväli 40 cm. (Kuusankosken Viherpiste)
Pittääpä kattoa, mitä tämän kans tekkee. Ihan nättihän se olis jossain vähemmän ruuhkasessa kohteessa. Jään pohtimaan.