lauantai 4. marraskuuta 2017

Mökki-Pirkkoa väsyttää

Meinasin, että kirjotan niistä pallosista jutuista, jotka oli loppukesästä mehiläisten peitossa. Taidan sittekki kertoa mitä mulle kuuluu.

Melkein talvinen mäyräkoiralenkki

Oon ollu aika väsyny. Olen tottunu oleen supernainen, joka jaksaa ja kestää ihan mitä vaan. Tänä syksynä on käyny varsin selväksi, että joo, oon edelleen supernainen, mutta itkuun purskahtaminen siksi, että myöhästyy palaverista, ei oo kauheen ammattimaista.

Eka vuosi uudessa työssä vaati enemmän veroa kuin olisin ikinä kuvitellu eikä siitä ole kärsiny vain tää blogi vaan myös koti ja parisuhde, ehkä jopa terveys. Olen lähettäny kummilasten synttärilahjat poikkeuksetta viikkoja myöhässä, unohtanu ylipäätään kaikki asiat, jotka ois pitäny muistaa, oon siivonnu vain äärimmäisen pakon edessä sekä (mikä ei todellakaan ole mulle ominaista) kieltäytyny bilekutsuista, koska olisin ollu paskaa seuraa. Kotona oon ollu ihan karmee ämmä enkä usko, että töissäkään on hymytyttöpisteitä irronnu.

Ois ehkä keväällä jo pitäny huomata, ettei ole normaalia käyttää bikinien alaosaa pikkareina, kun ei ole jaksanu pestä pyykkiä. Lamppu sytty lopullisesti vasta siinä kohti, kun kävelin eräänä aamuna itkien töihin, kun en tienny kumpaan oon väsyneempi, mun parisuhteeseen vai työhön.

Ei mun tarvi väsymyksen syitä edes eritellä. Kyllä te tiedätte millaista se on. Sikamielenkiintoset työt, valtava motivaatio saada aikaan vaikuttavuutta, itsenäinen homma, jossa ne kuuluisat itsensäjohtamistaidot ois kultaaki kalliimmat, työkaverit, jotka tekee ihan yhtä paljon töitä sekä taustalla ajatus omasta kuolemattomuudesta ja superiudesta. "Jos vielä tämän illan/viikonlopun teen töitä, niin sitten helpottaa." Haha.

Oon keskimäärin sellanen kantapään kautta oppija, mutta tässä kohti aattelin kuunnella ystäviä ja niitä työkavereita, jotka on tän polun tallanneet.

Nelisen viikkoa sitten rupesin ottaan aikaa itelle, syömään vitamiineja (ekaa kertaa elämässä) ja ylipäätään syömään paremmin ja säännöllisemmin. Koira pakottaa onneksi lenkille ja baletti vie ajatukset kerran viikossa pois töistä. Huomasin myös, että alkoholi ei välttämättä olekaan paras keino hoitaa stressiä ja väsymystä. Ois sitä tietty voinu tuon aiemminki tajuta, mutta en oo ehkä koskaan ollu näin väsyny. Siispä lopetin senkin käytön toistaiseksi. Sitte oon nukkunu. Paljon.

Glora Magazine Kati Ihamäki Lotta Backlund

En ole vielä onnistunu tekemään vähempää töitä, mutta ainakin olen ruvennu ottamaan vastuuta niistä energiaa tuovisa ja syövistä asioista, joihin voin vaikuttaa.

Nyt alkaa olla jo sellanen olo, että jaksaa muutakin kuin koomata. Niinku vaikka blogata. Viime viikonloppuna imuroin (voitteko muuten kertoa miten imurinpussi voi täyttyä, vaikka kukaan ei koskaan imuroi). Ja järkkäsin kamoja eteisrempan jäljiltä. Ja hoidin kaksi asiaa yhdellä Lempäälä-Ikea-keikalla (täysin mahdoton ajatus kolme viikkoa sitten).

Eilen tultiin pitkästä aikaa mökille. Takkatuli, lämpöön hakeutuva mäyräkoira, kansanradio, villasukat ja mukissa teetä. Ulkona vain kosken ääni ja happea.

Aamulla sain klapinhakureissulla itteni kiinni ajatuksesta "Laitan takkaan tulet, keitän kahvit ja teen vain ne pari viestintä- ja markkinointisuunnitelmaa loppuun. Ihan vain pikkuisen avaan konetta."

Mäyräkoira takkatuli päiväunet

Matka jatkuu.



10 kommenttia:

  1. Rakas P. Kun ulkoa kuuluu vain kosken äänet, kädessä on se höyryävä kuppi ja sylissä sekopää koira, silloin EI avata konetta. Silloin ladataan sitä superia.
    Joo, tiedän. Hullun kiinnostavat hommat, hirvee motivaatio ja silleen. Mutta EI, silloin ei avata konetta. Rakkaudella, Masa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 En avannu. En myöskään haravoinu enkä tyhjentäny kesäkukkaruukkuja, koska Mies otti vajan avaimet hirvimettälle mukaan. Sen sijaan köllin sohvalla ja luin hieman Lupa mokata -kirjaa. :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Joskus on ihan pakko pysähtyä ja huilata. Yhden työpaikkani seinällä oli kuva pyörää taluttavasta naisesta ja mietelause: "On niin kiire, ettei ehri pyärälle hypätä." Välillä oma meno on justiin sellaista. Enemmän saisi aikaan, jos malttaisi pysähtyä hetkeksi. Nauroin tuota bikinien alaosa juttua. Yksi päivä meni minulla eripari sukilla (toiseen jalkaan pinkki ja toiseen harmaa), kun laatikossa ei ollut muita. Maanantaina unohdin mennä hierojalle. No uusi aika olisi ensi tiistaina, jos muistan. Hyvä, että hoksasit tilanteen. Yritetään pitää huolta ittestämmä, se kyllä kannattaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, MInna! Tarpeeksi moni lähi-ihminen ja työkaveri kun huomas mun tilan ja kerto kauhujuttuja siitä, mitä tapahtuu, kun oikein luhistuu, niin päätin oppia muitten virheistä. Tästäkin aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan niin paljon, että pakkoko kaikkea on ite kokea. :D Ja siis just suunniteltiin Miehen kanssa, että heitetään kaikki sukat roskiin ja ostetaan samanlaisia mustia sukkia molemmille. Yks ressi vähemmän. :D

      <3

      Poista
    2. Selvästi on ollut vähän liikaa ...Nyt onneksi tajusit, että voimat ovat sittenkin rajalliset. Lämpimiä terveisiä täältä isältä ja äidiltä!

      Poista
  3. <3 Pirkko <3
    Ei meistä kukaan ole kone ja kyllä niiden koneidenkin pitää välillä ladata niitä akkuja.
    Nyt sitten vain muistat välillä pysähtyä ja antaa itsellesi sitä tärkeää omaa aikaa.

    VastaaPoista